Särkipizza

 Järki särki, luomutomaatti & yrtit, kalasäilyke
Järki särki, luomutomaatti & yrtit, kalasäilyke

Kevät toi kauppoihin erittäin herkullisen särkisäilykkeen tai itse asiassa kaksi, mutta ostin ensimmäiseksi tomaateilla ja yrteillä maustettua Järki särki nimistä kalasäilykettä. Toisessa särkisäilykkeessä on mausteena luomuvalkosipuli. Särkisäilykkeet tulevat Korpilahtelaiselta Komppa-Seppälän luomutilalta, joka on myös Suomen suurin hunajan tuottajatila.

Särkipizza
Särkipizza

Särjet pyydetään pääasiassa Päijänteestä tai muista lähijärvistä. Särkien kalastaminen on hyvä juttu, koska samalla vesistöjen rehevöityminen vähenee ja veden laatu paranee. Särki ei ole myöskään uhanalainen kala, vaan Suomen kolmanneksi yleisin kala. Sitä voi siis syödä hyvällä mielellä!

Ja mieli vain paranee, kun avaa säilykepurkin. Tomaateilla ja yrteillä maustettu särki on nimittäin aivan järjettömän hyvän makuinen. Otin pienen maistiaisen heti purkin avattuani ja hyvää oli sellaisenaan eli toimii varmasti mainiosti myös leivän päällä. Yhtä järjettömän hyvää Järki särki oli pizzan päällä. Laitoin joukkoon vain vähän paistettua fenkolia ja kevätsipulia sekä juustoa. Söin pizzan bistroisännan kanssa puoliksi ja kaikki meni viimeistä murua myöten… Kumpi ehtikään ottaa viimeisen palan? 😉

Särkipizza
Särkipizza

Komppa-Seppälän luomutilan Järki särki, luomutomaatti & yrtit, kalasäilyke on myös yksi Vuoden Suomalainen Elintarvike 2016 -finalisti. Voittaja ratkeaa 17.5. Peukku on pystyssä Järki särjen puolesta!

Järjettömän hyvä särkipizza

Pohja:
1 dl vettä
10 g hiivaa
2 – 2 ½ dl durumjauhoja
ripaus suolaa
½ tl fenkolin siemeniä
1 rkl öljyä

Päälle:
1 prk (275g/185g) Järki särki, luomutomaatti & yrtit, kalasäilyke
1 pieni fenkoli
3-4 kevätsipulia
tilkka öljyä
1 tl fenkolin siemeneniä
suolaa ja mustapippuria
1 pkt ( 125 g) mozzarellaa
(ruohosipulia)

Valmistus:

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita suola ja fenkoli jauhoihin. Lisää veteen vähitellen jauhot ja loppuvaiheessa öljy. Vaivaa taikina hyvin. Kohota taikina kaksinkertaiseksi liinan alla. Kauli kohonnut taikina sopivankokoiseksi pohjaksi.

Kuumenna uuni 250 asteeseen.

Hienonna sipuli ja ota valkoinen ja vihreä osa erilleen. Siivuta fenkoli veitsellä tai mandoliinolla ohueksi.

Kaada pannulle tilkka öljyä ja kuullota siinä kevätsipulin valkea osa ja fenkoli. Mausta.

Levitä pizzapohjan päälle järki särki säilyke. (Ota laakerinlehti ja pippurit päältä pois.) Nosta sitten pinnalle paistettua sipulia ja fenkolia. Revi tai leikkaa lopuksi päälle mozzarellaa.

Paista pizza rapeaksi 250 asteisessa uunissa noin 10-12 minuuttia.

Ripottele pizzan päälle kevätsipulin vartta hienonnettuna ja halutessasi myös ruohosipulia.

6 thoughts on “Särkipizza

  1. Me ollaan tosi innostuneita särjen hyödyntämisestä ja etenkin näistä JärkiSärki-tuotteista! Pizzaa haluaisin myös maistaa.

    1. Yllättävän hyvänmakuinen säilyke, joten eihän järkisärjestä voi olla täälläkään innostumatta ! Pizzan päällä aivan mahtavan makuinen, mutta varmasti hyvää myös pastassa, salaateissa, leivän päällä jne kuten pakkauksessa suositellaan. Minua kiinnostaa seuraavaksi se savustettu & valkosipuli maku. Onkohan se yhtä herkkua kuin tämä tomaattinen versio? 🙂

  2. Oih mitä pizzaa!
    Taisin samaista valmistetta maistaa kevätmessuilla ja ihastuin saman tien! Todellakin särki on ihan huippukala… : )

    1. Huippupurnukka, jolle luulisi löytyvän kysyntää. Särkeä pitäisi hyödyntää enemmän ja näin se ainakin onnistuu varsin helposti. 🙂

  3. No tätä särkeähän täytyy lähteä jallittamaan, jos tarttuisi koukkuun jostakin. Ja järkisärkipizzasi näyttää ihan järjettömän hyvältä 🙂

    1. Tässä on mainio herkkupizza vaikka tulevaksi viikonlopuksi! Pyydä kauppiasta tilaamaan järkisärkeä, jos ei löydy vielä hyllystä. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *