Kananpoikien Bistro on 1-vuotias ja tukevasti omilla jaloillaan

Happy Birthday!
Happy Birthday!

Vuosi on vierähtänyt siitä, kun Kananpoikien Bistro-blogi avautui. Ensimmäinen bloggaukseni oli kalaseljanka. Se kun sattuu olemaan meillä suosittu soppa. Siitä oli helppo aloittaa, vaikka muuten jännitti. Olin kuitenkin aikaisemmin kirjoittanut ruoka-aiheisia juttuja ja kokkaaminen on ollut rakas harrastus jo vuosia, joten mitä tätä enää miettimään!

Enemmän huoletti, että miten selviän ruokien kuvaamisesta. Nautin valtavasti kauniista kuvista ja tietenkin hyvien reseptien lisäksi blogissa pitää olla ruokahalua herättäviä kuvia. Kuvaus ei ollut ihan helppo juttu, koska aloitin tammikuussa, jolloin luonnonvaloa on päivän aikana vähän tarjolla. Pikku hiljaa kuvaaminen alkoi sujumaan. Paljon olen oppinut, vaikka paljon on vielä opittavaa

Paljon onnea vaan!
Paljon onnea vaan!

Keväällä opettelin käyttämään paremmin ja ”oikeaoppisesti” meidän järkkärikameraa. Ilmoittauduin Helsingin Aikuisopiston järjestelmäkameran peruskurssille. Kurssi oli todella hyvä. Jatkokurssi on käymättä, mutta sitä olen suunnitellut tälle keväälle.

Blogissa on vuoden aikana enemmän tehty ruokaa kuin leivottu, mutta niin oli tarkoituskin. Tykkään välillä leipoa, mutta ruoanlaitto on intohimoni. Tipusten seikkailuja ei ole alkuvuoden jälkeen nähty kuin satunnaisesti, mutta ilokseni tänään sain taas näitä ihania piirustuksia. Liittäisin niitä mielelläni useamminkin reseptieni kylkeen!

Vähän usempi kynttilä:-)
Oho, monta kynttilää:-)

En tiedä olisiko syytä leipoa enemmän, koska blogin kolmen suosituimman reseptin joukossa on kaksi leivontareseptiä ja yksi liharesepti. Leipomuksia ja lihaako täältä halutaan? 🙂 Toki tulokseen vaikuttaa sekin, että ohjeet ovat olleet blogissani jo monia muita ohjeita kauemmin. Leipominen tulee varmaankin pysymään samalla tasolla, mutta lihareseptejä haluan kehittää ja ideoida enemmän. Hauska nähdä mihin suuntaan mennään seuraavan vuoden aikana.

Syksyn aikana bloggaus-vauhtini kiihtyi ja olen päivä päivältä ollut enemmän koukussa, vaikka aika usein bloggaaminen tuntuu yksinpuhelulta. Sydämelliset kiitokset siis kaikista kommenteista blogissa ja facebookissa, sekä myös kasvotusten kuulluista.

Kluuvin Kanniston leipomon houkuttelevan kaunis ikkuna
Kluuvin Kanniston houkuttelevan kaunis ikkuna

Tänään ei ehditty pitämään kekkereitä, mutta herkuttelimme runebergintortuilla. Kluuvin Kanniston leipomon näyteikkuna oli niin houkuttelava, että en selvinnyt ostamatta ohi. Ne olivat hyviä, suosittelen.

Uutta inspiraatiota!
Uutta inspiraatiota!

Bistroemo sai valita tänään myös muutaman uuden ruokakirjan ja pari ruokalehteä. Kirjoista ja lehdistä saan taas uutta inspiraatiota. Kiitokset niistä rakkaalle miehelleni, joka on myös kannustanut ja auttanut minua ruokablogin aloittamisessa. Ensimmäisen kerran hän ehdotti minulle omaa ruokablogia jo vuonna 2005. Silloin meillä oli pienet kaksoset ja melkein yhtä pieni esikoinen talossa. Sitten tuli kaikkea muuta väliin. Aika monta vuotta vierähti, mutta onneksi avasin blogin vuosi sitten, koska olen valtavasti tästä nauttinut.

Toivottavasti myös te kaikki lukijani olette nauttineet ja saaneet inspiraatiota kokkailuihin.

Lämmin kiitos teille, innostatte minua jatkamaan eteenpäin!

Kolme suosituinta reseptiä vuonna 2014:

Paras porkkanakakku
Grillattu kuvepaisti
Mascarpone-raparperipiirakka

P.S. Muista, että voit seurata minua facebookissa tai Instagramissa. Tule mukaan sinne myös!

16 thoughts on “Kananpoikien Bistro on 1-vuotias ja tukevasti omilla jaloillaan

    1. Kiitos Ville! Sinulta olen saanut myös monia hyviä ruokavinkkejä! 🙂

  1. Onnea Bistro! Ilolla ja innolla odotan uusia vinkkejä Ystävä Kulta <3. Mun suosikkeja
    on ollut erityisesti smoothiet.
    -Hannele

    1. Kiitos ihana Hannele <3 Eiköhän uusia smoothie-reseptejä pukkaa pian taas.:-)

  2. Vieläkö ehtii juhliin mukaan täältä Pirkanmaan suunnalta, kun on kiirettä pukannut. Lämpöiset onnittelut aina hyväntuuliselle ja ahkeralle bistroemolle eli rakkaalle tytölleni ja koko perheelle. Jutut ovat olleet hienoa katseltavaa ja luettavaa ja piirustukset hellyyttäviä 🙂

    1. Aina ehtii mukaan! Kiitos äiti onnitteluista, kannustuksesta ja aktiivisesta kommentoinnista. :-)Ja mikä onni on ollutkaan, että olen saanut nauttia niin lukemattomat kerrat sinun herkkupadoista! Kirjoitinkin joku aika sitten , että olen saanut hyvät eväät elämään. 🙂

  3. Nam-nam, hyviä ja yllättäviäkin ruokia ollut koko vuosi – ei voi yhtä parasta valita mutta kaikenlaiset keitot ovat olleet kyllä yllättävän maukkaita.

    Uutta odotellessa onnea Bistrolle, skål!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *