Kasvis-linssilasagne ( gluteeniton, vegaaninen)

Kasvis-linssilasagne ( gluteeniton, vegaaninen)

KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ: K-SUPERMARKET LAAJASALO

Lasagne on yksi lempiruokani, jota tulee tehtyä aina uudestaan ja monella tapaa varioiden. Tällä viikolla vietetään valtakunnallista keliakiaviikkoa ja päätin tehdä lasagnen gluteenittomana sekä lisäksi vegaanisena.

Itse en noudata mitään erikoisruokavaliota, mutta ne kiinnostavat minua valtavasti. Minut voisi luokitella fleksaajaksi eli ruokavalioni on hyvin kasvis- ja kalavoittoinen. Gluteenittomia tuotteita käytän aika ajoin, koska monet niistä ovat hyvänmakuisia ja eivät niin turvota vatsaa kuin esimerkiksi vehnäiset.

Kasvis-linssilasagne ( gluteeniton, vegaaninen)

Gluteenittoman ja vegaanisen lasagnen tekeminen on yhtä helppoa kuin tavallisen, mutta muutama juttu on hyvä muistaa, muukin kuin gluteeniton lasagnelevy. Etenkin valkokastikeessa täytyy muistaa vaihtaa vehnäjauhot maissijauhoihin ja voi öljyyn. Lisäksi nyt tarvitaan kasvisperäistä maitoa, mutta varmista ettei kauramaidossa ole gluteenia tai tarkista ruokailijalta käyttämäsi kauramaidon sopivuus. Suositusten mukaan gluteenipitoisuus pitää olla alle 20mg/kg, mutta useiden markkinoilla olevien kaurajuomavalmisteiden gluteenipitoisuus vaihtelee välillä 21-100 mg/kg ja suurin osa keliaakikoista voi käyttää halutessaan myös näitä valmisteita, kerrotaa keliakiliiton sivuilla. Toinen vaihtoehto on käyttää valkokastikkeessa soijamaitoa.

Kasvis-linssilasagne ( gluteeniton, vegaaninen)

Juusto etsitään tähän lasagneen vegehyllystä. Kokeilin Violifen for pizza vegaanista juustoa. Se oli yllättävän hyvää näin juuston rakastajan näkökulmasta. Melko neutraalin makuinen, mutta silti täyteläinen. Toimi valtavan hyvin tuossa lasagnen päällä.

Kasvis-linssilasagne ( gluteeniton, vegaaninen)

Ja sitten miltä gluteeniton ja vegaaninen lasagne maistui? No todella maukkaalta ja hyvältä! Kasvis-linssikastikkeesta tuli supermaukkaan makuinen ja kauramaitoon tehty valkokastike toi lasagneen kermaisen tuntuman. Teen varmasti uudestaan. Suosittelen kokeilemaan, vaikka ei olisi mitään ruokarajoituksia. Tällä lasagnella yllätät iloisesti gluteenittoman tai vegaanisen ystävän tai hämmästytät sekasyöjää kasvis- ja gluteenittoman ruoan maukkaudella!

Hyvää keliakiaviikkoa!

Kaikki reseptin raaka-aineet löytyvät K-Supermarket Laajasalosta!

Kasvis-linssilasagne ( gluteeniton, vegaaninen)

8- 9 gluteenitonta lasagnelevyä , esim. Semper

täyte:
rypsiöljyä
2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
1 kesäkurpitsa
2 rkl tomaattipyrettä
1 tl paprikamaustetta
½ tl chilimaustetta
1 tl basilikaa
1 prk tomaattimurskaa
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
1 prk kypsiä ( 290g) go green punaisia linssejä
suolaa ja mustapippuria

valkokastike:

4 rkl rypsiöljyä
½ dl maissijauhoja
5 dl gluteenitonta kauramaitoa ( esim. go green) tai soijamaitoa
ripaus muskottipähkiää
suolaa ja mustapippuria

150 g vegaanista violife for pizza juustoa raastettuna

päälle: Pirkka parhaat terttuminiluumutomaatteja ja basilikaa

Valmistus:

Kuori ja hienonna sipulit. Huuhtele ja kuutioi kesäkurpitsa. Hienonna myös aurinkokuivatut tomaatit. Huuhtele ja valuta linssit.

Kaada pannulle tilkka oliiviöljyä. Kuullota ensin sipulit. Lisää sitten kesäkurpitsat. Mausta paprikamausteella, chilillä, basilikalla, suolalla ja pippurilla. Sekoita joukkoon tomaattipyree ja kaada perään tomaattimurska. Lisää joukkoon myös aurinkokuivatut tomaatit. Anna kastikkeen hautua 20 minuuttia. Lisää vielä linssit ja anna kastikkeen porista vielä 10 minuuttia lisää. Maista ja tarkista suola. Lisää tarvittaessa.

Valmista valkokastike. Kuumenna öljy kattilassa ja lisää maissijauhot. Sekoita voimakkaasti ja ala lisäämään maitoa vähitellen. Keitä sen aikaa, kunnes kastike paksuuntuu. Muista sekoitella kastiketta koko keittämisen ajan. Mausta suolalla, pippurilla ja muskottipähkinällä.

Kokoa lasagne. Laita leivinpaperilla vuorattuun lasagnevuokaan vuorotellen valkokastiketta, linssikastiketta lasagnelevyjä ja vegaanista juustoraastetta. Lopeta niin, että päälle jää valkokastiketta ja juustoraastetta.

Laita lasagne kypsymään 200 asteiseen uuniin noin 45- 50 minuutiksi.

Anna valmiin lasagnen vetäytyä vartti folion alla ennen syömistä.

Koristele terttuminiluumutomaateilla ja basilikalla.

2 thoughts on “Kasvis-linssilasagne ( gluteeniton, vegaaninen)

  1. Hyvän näköistä on, näin lasagneja rakastavan silmin katsottuna 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *