Suomi panzanella

Kesäinen panzanella eli leipäsalaatti

Panzanella

Hieman kuivahtaneen leivän palan maukas pelastus on raikas ja kesäinen leipäsalaatti eli panzanella. Leipä herää ihan uuteen eloon, kun sen kuutioi ja paistaa yrttien sekä valkosipulin kera pannulla öljyssä rapeaksi. Rapsakat leipäkuutiot ovat herkkua sellaisenaan. Hetken sitä miettiikin niitä napsiessa, että tarviiko tässä nyt mitään salaattia…

Panzanella

No mutta tottakai tarvitsee! Ihanat kotimaiset kasvikset ovat mehukasta seuraa herkullisille leipäkuutiolle. Tästä tuli muutenkin sellainen premium Suomi-panzanella, kun lisäsin joukkoon kotimaista cheddaria ja kylmäsavustettua porsaan leikettä. Välimeren tuulahduksena hieman oliiveja ja tietenkin oliiviöljypohjainen omenasiideri-kastike!

Suomi panzanella
Panzanella

Samalla korkkasin käyttöön uuden ihanan salaattikulhoni, joka tuli tänään täydentämään Pienestä astiakaupasta keräämääni astiastoa. Lautanen on myös samasta kaupasta.

Kesäinen panzanella eli leipäsalaatti

2 tomaattia lohkoina
1 (suippo)paprika kuutioina
3 avomaankurkkua kuorittuna ja kuutioituna
2 kesäsipulia (valkoista osaa) hienonnettuna
1 dl oliiveja
80 g jukolan juusto cheddar
40 g rypsiporsas kylmäsavustettua leikettä
rucolan versoja
basilikan lehtiä
4-5 leipäviipaletta kuutioituna (+ valkosipuli, rosmariinia ja /tai timjamia &öljy)

omenasiideri-kastike:
1 tl dijon-sinappia
2 rkl omenasiiderietikkaa
¾ oliiviöljyä
1 tl vaahterasiirappia tai hunajaa
suolaa ja mustapippuria

1. Leikkaa leipä kuutioiksi. Kaada pannulle öljy ja kuumenna. Kuullota hetki veitsellä hieman murskattua valkosipulia ja yrttejä. Lisää leipäkuutiot ja paista keskilämmöllä samalla sekoitellen ne rapeiksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
2. Vispaa salaattikastikkeen ainekset sekaisin.
3. Pilko kasvikset.
4. Kokoa salaatin kaikki ainekset kulhoon ja sekoita kastike joukkoon.
5. Nauti salaatti vaikka kesäisen rose-viinin kanssa!

4 thoughts on “Kesäinen panzanella eli leipäsalaatti

  1. Paahdetut ja maustetut leipäkuutiot maistuvat täälläkin! Olen tehnyt pari kertaa panzanellaa ja se on mitä parhain salaatti, koska siihenkin voi ujuttaa kaikenlaista. Mutta leipä on must! Nyt kesäaikaan tulee muutenkin tehtyä enemmän ruokasalaatteja ja eilen keräsin pihalta siihen mausteeksi poimulehtiä.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    1. Kyllä, se on todella helposti varioitavissa oman jääkaapin tilanteen mukaan, mutta ilman rapeita leipäkuutioita se ei tosiaan enää olisi panzanella! 🙂 Ihania ja herkullisia kesäpäiviä Maarit!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *