Kvinoapizza herkkusienillä ja sinihomejuustolla

Kvinoapizza herkkusienillä ja sinihomejuustolla
Kvinoapizza herkkusienillä ja sinihomejuustolla

Tuttu tilanne, tähteitä jääkaapissa ja samaa ruokaa ei jaksa syödä montaa päivää. Onneksi tähteistä on hauska kokeilla jotain uutta tai ainakin itselleni siis uutta. En ole koskaan tehnyt kvinoapizzaa, joten sitä halusin testata tällä kertaa. Muillehan tämä saattaa olla vanha juttu.

Kvinoapizza
Kvinoapizza

Kvinoapizzan tekeminen on helppoa ja nopeaa, ei ole edes taikinan nostatusta. Valmiiksi keitetetyn kvinoan joukkoon sekoitetaan vain juustoa, kananmunaa, öljyä ja suolaa. Näillä aineksilla syntyy pizzaa muistuttava pohja, vähän kuin kukkakaalicrustissa. Täytyy kuitenkin painottaa, että muistuttava, ei kuitenkaan koostumukseltaan samanlainen. En ole muilla aineksilla kuin jauhoilla onnistunut tähän mennessä valmistaamaan rapean pizzapohjan. Kvinoalla pohja jää siis pehmeäksi, mutta pysyy kasassa.

Jos ei ole pakkomielle siihen erityisen rapeaan pizzaan, niin tätä kannattaa ehdottomasti testata. Kvinoapizza on nimittäin erittäin herkullista ja se on myös gluteenitonta.

Kvinoapizza
Kvinoapizza

”Pizzan” täytteet: herkkusienet ja sinihomejuusto olivat nyt sellaiset, että poikani mukaan tätä voisia kutsua lähinnä valokuvausruoaksi ( ei siis hyvää… ) . Aikuisen suussa herkkusieni- ja sinihomejuustotäyte taas maistui taivaalliselta.

Oletko sinä tehnyt kvinoapizaaa? Mitä tykkäsit tai oletko ajatellut testata? Tässä ainakin yksi ihan toimivaksi todettu resepti ja täytteethän voi valita oman maun mukaan.

Kvinoapizza herkkusienillä ja sinihomejuustolla

Pohja:
1 dl kvinoaa ( keitettynä)
1 dl juustoa raastettuna ( käytin västerbottenia, myös parmesaani sopii)
1 kananmunaa
ripaus suolaa
1 tl oliiviöljyä

Täyte:
3 rkl ranskankermaa
1 rkl sitruunanmehua
suolaa
pippuria
1 rkl tuoretta rosmariinia silputtuna
1 rasia herkkusieniä puhdistettuna ja viipaloituna
70 g sinihomejuustoa

Valmistus:

Kuumenna uuni 225 asteeseen.

Aloita pohjasta. Sekoita kulhossa keitetty ( jäähdytetty) kvinoa, juusto, kananmuna, oliiviöljy ja suola.

Litistä taikina muotoonsa kahden leivinpaperin välissä. Nappaa päällimmäinen leivinpaperi pois, kun pohja on muotoutunut pyöreäksi.

Esipaista uunissa 5 minuutti.

Sekoita ranskankerma, sitruunanmehu, suola ja pippuri. Levitä pohjan päälle. Ripottele seuraavaksi päälle herkkusieniä, sitten sinihomejuustoa pieniä muruina ja lopuksi rosmariinia.

Paista 10-15 minuuttia, kunnes pinta on kauniin värinen.

6 thoughts on “Kvinoapizza herkkusienillä ja sinihomejuustolla

  1. Mielenkiintoista, minulle kvinoapizza on ainakin uusi juttu. Ja kivat täytteet, maistuisi varsinkin näin juustonystävälle. 🙂

    1. Joo, tämä oli kiva kokeilu ja teen varmasti toisenkin kerran. Tykkäsin täytteineen päivineen, vaikka soraääniäkin täällä kuului…:-) Näin saa ainakin pizzasta vähän terveellisemmän vaihtoehdon, mausta kuitenkaan tinkimättä. 🙂

  2. Ensimmäisen kerran minäkin kuulin tällaisesta kvinoapizzasta, mutta niinhän sitä sanotaan, että rohkea rokan syö ja sitten on taas paljon viisaampi 🙂

    1. Kvinoapizza on ollut pitkään mielessäni ja nyt lisukkeeksi keitettyä kvinoaa oli sopivasti jäljellä, joten vihdoinkin ajatuksesta toteutukseen. 🙂

  3. Kvinoapizza on kyllä yllättävän hyvää. Itse olen tehnyt vegeversiona eli ilman kananmunaa yön yli liotetusta kvinoasta. Kvinoaa ei siis keitetä ollenkaan.

    1. Mielenkiintoista, niin turpoaahan se tietenkin yön aikana ja kypsenee sitten uunissa. Enpä ole koskaan kokeillut, tapoja on monia maukkaaseen lopputulokseen. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *