Kesäisen kepeä mansikka-marenkipiiras

Mansikka-marenkipiiras
Mansikka-marenkipiiras

Tänä kesänä olen leiponut makeita hävettävän vähän, mutta sadepäivä vei ajatukset makeisiin herkkuihin. Selailin lehtiä ja kirjoja mansikkainen makeapala mielessäni. Monia ihanuuksia söin silmilläni ennen kuin päädyin rakentelemaan marenkisen mansikkaunelman.

Hieman tuumailin ensin gluteenitonta pohjaa mantelijauhoilla, mutta sitten päätin kuitenkin ottaa varman päälle ja sekoittelin mukaan myös täysjyvävehnäjauhoja, jotta pohja pysyy varmasti kasassa. Mansikat tulevat väliin viipaloituna sellaisenaan ja sitten levitetään vain marenki päälle kookoshiutaleiden kera. Piirakan jäähdyttyä lisätään pinnalle mansikoita maun mukaan ja rouhittuja suolaamattomia pistaasipähkinöitä. Lisäksi piiraspalan päälle voi vähän valuttaa vaahterasiirappia. Se sopii tähän ihanasti, koska piirakka on kohtuuvähäsokerinen ja nämä kotimaiset mansikat eivät olleet tällä kertaa mitään supermakeita.

Mansikka-marenkipiiras
Mansikka-marenkipiiras

Mansikka-marenkipiiras on ihanan kepeä ja ilmava, ihan kuin kaunis kesäpäivä.

Mansikka-marenkipiiras

Piirakkapohja:

75 g kylmää voita
1 ½ dl mantelijauhoja
1 ½ dl täysjyvävehnäjauhoja
½ dl kookoshiutaleita
2 rkl ruokosokeria
1 kananmunan keltuainen
1 rkl vettä

Marenki + täyte:

3 munanvalkuaista
3 rkl ruokosokeria

250 g mansikoita
2-3 rkl kookoshiutaleita

Lisäksi päälle:
tuoreita mansikoita
½ dl suolaamattomia pistaasipähkinöitä rouhittuna
sitruunamelissan lehtiä
(vaahterasiirappia)

Valmistus:

Nypi kuivat aineet kuutioidun voin kanssa murumaiseksi seokseksi. Sekoita nopeasti joukkoon keltuainen ja vesi. Painele taikina voideltuun (irtopohjaiseen) vuokaan. Laita hetkeksi (15-20 min) jääkaappiin. Kuumenna uuni 175 asteeseen.

Painele haarukalla reikiä pohjaan ja paista uunissa 20 minuuttia.

Tee sillä välin marenkitäyte. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vaahtoon vähitellen vatkaamisen aikana.

Poista mansikoista kanta ja leikkaa ne viipaleiksi. Levitä viipaleet pohjan päälle ja seuraavaksi marenkivaahto. Ripottele pinnalle kookoshiutaleita.

Paista 175 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia lisää kunnes pinta on kauniin ruskea.

Anna piirakan jäähtyä ( ihan rauhassa, parasta jääkaappikylmänä! ). Koristele mansikoilla, rouhitulla pistaasipähkinöillä ja sitruunamelissan lehdillä.

Valuta lautasella vaahterasiirappia päälle, jos mansikat eivät ole riittävän makeita tai kaipaat muuten lisää makeutusta.

3 thoughts on “Kesäisen kepeä mansikka-marenkipiiras

    1. Kiitos! Pistaasit ovat tosiaan ihana lisä piirakan päällä.:-) Kaunista ja herkullista kesänjatkoa !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *