Rukiinen lohipiirakka

Lohipiirakka

Mehevässä ja rukiisessa lohipiirakassa on mukana hapatettua kermaa ja valkohomejuustoa. Sain anopiltani valtavan juusto-, kerma -ja ynnä muu purnukkalähetyksen, josta osan jaoin eteenpäin naapuristoon. Vastalahjaksi sain vinkin lohipiirakkaan, johon sain upottaa sekä juustoa ja kermaa.

En ole aikaisemmin käyttänyt Arlan uutta hapatettua kermaa. Hapantuotteiden käyttäjänä olen oikeaa kohderyhmää, mutta minulle ei ole ihan valjennut (ainakaan vielä) tämän tuotteen välttämättömyys, kun on jo olemassa ranskankerma ja smetana.

Hapatettu kerma on siis kermaa, johon on lisätty hapatetta. Arlan sivuilla kerrotaan, että tuote sopii monipuolisesti ruoanvalmistukseen, toimii sellaisenaan tai vaahdotettuna. Kuulostaa siis oikein monipuoliselta tuotteelta, mutta onko se sitten jossain tilanteessa parempaa kuin smetana tai ranskankerma? Ainakin siinä on rasvaa vähän vähemmän kuin smetanassa eli voisin käyttää sitä vaahdotettuna keittojen päälle, mutta missä se etenkin voittaa vertaistuotteensa? Siihen minulla ei ole toistaiseksi vastausta. Vinkkaa sinä, jos tiedät!

Lohipiirakka

Nyt herkutellaan suolaisella piirakalla, johon tein valmispohjan sijaan maukkaan rukiisen pohjan. Piirakan päällä on graavilohen kanssa hapatettua kermaa ranskankerman tilalla ja valkohomejuustoa sekä runsaasti persiljaa. Eipä ole ennen tullut mieleen laittaa valkohomejuustoa piirakkaan, mutta sekin toimii siinä vallan mainiosti.

Rukiinen lohipiirakka

Pohja:

125 g voita
1 dl ruisjauhoja
½ ruisleseitä
1 ½ dl täysjyvävehnäjauhoja
ripaus suolaa
3 rkl kylmää vettä

Täyte:

tilkka rypsiöljyä
1 sipuli kuorittuna ja hienonnettuna
150 g graavilohta suikaloituna
150 g valkohomejuustoa viipaloituna
2 dl Arla hapatettua kermaa
½ dl maitoa
2 kananmunaa
½ ruukkua persiljaa
mustapippuria
(suolaa)

Valmistus:

1. Tee ensin pohja. Nypi voi, leseet ja jauhot sekä suola murumaiseksi seokseksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi. Tee taikinasta pallo ja kietaise se kelmuun. Laitaa jääkaappiin puoleksi tunniksi.

2. Kuumenna pannulla tilkka öljyä. Kuullota sipulia pannulla viitisen minuuttia, niin että sipuli vähän pehmenee.

3. Laita uuni lämpenenemään 200 astetta. Voitele piirakkavuoka ja levitä taikina vuoan pohjalle.Lisää päälle paistettu sipuli, graavilohisuikaleet ja valkohomejuusto.

4. Sekoita kulhossa kerma, maito, kananmunat ja mustapippuri. Kaada seos vuokaan.

5. Paista piirakkaa uunissa noin 25 minuuttia.

Tarjoa lämpimänä raikkaan vihersalaatin kera.

Saatat tykätä myös

2 kommenttia artikkeliin ”Rukiinen lohipiirakka

  1. Eipä tosiaan ole tullut mieleen mullekaan, että valkohomejuustokin sopii piirakoihin, siinä missä muutkin. Ja mikä ettei sopisi 🙂

    1. Minäkin olen tähän asti syönyt valkohomejuuston lähinnä keksin päällä. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *