Avainsana-arkisto: leivonta

Tarte Tatin (piirakkavuoassa)

Tarte Tatin (piirakkavuoassa)

Sunnuntaina iski leivontafiilis. Aamulla tein ensimmäisenä ihanaa kaura-karpalofocacciaa, jonka päälle laitoin karamellisoitua punasipulia ja oliiveja. Sitten aloin haaveilemaan tarte tatinista, koska olin viikolla ostanut piirakkaan erittäin sopivia makean kirpeitä pink lady omenoita. Kinuskinen tarte tatin on mielestäni superhurmaavaa, mutta aika harvoin olen sitä leiponut. Viime kerrasta olikin jo pitkä aika!

Sain syksyllä Arja Elina Laineen muhkean leivontakirjan (Leivonta Leipurin keittiössä) ja siitä löytyy reseptit etenkin moneen tunnettuun ja rakastettuun makeaan sekä suolaiseen leipomuksiin (myös alussa mainittu focaccia). Onneksi päätin kurkistaa taas tähän leivontaopukseen ja katsoa miten Arja leipoo tarte tatinin, koska hänen reseptissä oli myös loistava taikinaohje. Toki sen tilalla voi käyttää valmista voitaikinaa, mutta itse haluan piirakkaan lähes poikkeuksetta itsetehdyn pohjan. Olen pikkaisen nihkeä tekemään perinteistä voitaikinaa, mutta tätä (voi)taikinaa ei tarvinutkaan kaulia montaa kierrosta, vaan se syntyy yhdellä kerralla ja on erittäin hyvä. Sellainen piirakkapohja on minun makuuni, etenkin valmistuksen osalta! 🙂

Tarte Tatin (piirakkavuoassa)

Tein tarte tatinin piirakkavuokaan, koska minulla ei ole sopivaa valurautapannua tähän eli reseptini menee vähän eri järjestyksessä kuin kirjassa. Ehkä tämä piirakka onkin muodoltaan ja valmistustavaltaan enemmän kinuskinen omenapiirakka tai galette, mutta aineksiltaan se on sama kuin Leivontakirjan Tarte tatin. No oli muoto mikä hyvänsä, niin maku oli mitä ihanin ja tarte tatimainen vaniljajätskin kera!

Tarte Tatin (piirakkavuoassa)

taikina

100 g huoneenlämpöistä voita tai margariinia
1 ½ dl tomusokeria
1 kananmuna
3 dl erikoisvehnäjauhoja
1 tl kardemummaa

täyte:
1 dl fariinisokeria
½ dl kuohukermaa
2 tl kanelijauhetta
1 tl aitoa vaniljaa
75 g voita tai leivontamargariinia
2-3 omenaa (tässä pink lady)

Valmistus:

1. Valmista taikina. Vaahdota rasva ja sokeri, vatkaa muna joukkoon. Lisää jauhot ja kardemumma, sekoita tasaiseksi.
2. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin vetäytymään.
3. Paahda sokeri ja kerma kattilassa. Anna porista kattilassa sen aikaa, kunnes seos alkaa muuttua kinuskimaiseksi. Sekoittele välillä. Mausta vaniljalla ja kanelilla. Ota pois liedeltä ja vispaa voikuutiot joukkoon.
4. Lämmitä uuni 200 asteiseksi.
5. Kuori ja leikkaa omenat lohkoiksi.
6. Ota taikina kylmästä ja kauli siitä piirakkavuoan muotoinen pohja. Asettele se voideltuun vuokaan reunoja myöden. (minulla korkeampi reunainen vuoka.)
7. Levitä pohjalle kinuskikastike ja asettele omenaviipaleet tiiviisti päälle. Taita reunat sen verran mitä tulevat keskustaa kohden, mutta varo ettei taikina kovasti repeile.
8. Paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia, kunnes kinuski kuplii ja taikina on kullanruskea.
9. Anna jäähtyä 10 minuuttia ja tarjoile esim vaniljajäätelön kera.

Juustosarvet sienitäytteellä

Juustosarvet sienitäytteellä

Erilaiset täytetyt sarvet ovat mielestäni superherkullisia! Rakkaus sarviin juontaa lapsuuden kodistani, jossa äitini on leiponut metwurstisarvia viimeiset 40 vuotta ja hänellä on niitä usein pakkasessa hätävarana. Ne ovat voittamattomia ja maistuvat meidän perhepiirissä joka polvelle. Syyslomalla kävimme vanhempieni luona ja minäkin innostuin sen jälkeen sarvien leipomisesta tai oikeastaan homma on karannut jo melkein tehtailun puolelle, kun huomaan sarvien heti valmistumisen jälkeen häviävän varsin nopeasti! 🙂

Juustosarvet sienitäytteellä

Viime viikkoja lukuun ottamatta olen leiponut sarvia vuosien varrella hyvin harvoin, mutta ensimmäisen kerran joskus 80-luvulla. Sen aikainen paperille käsin kirjattu metwurstisarvireseptini on hyvin simppeli vehnäjauhoja, voita, maitoa, hiivaa, suolaa ja sokeria. Olen näköjään käyttänyt sitä reseptiä joskus näihin valkosipulisiin juustosarviin, mutta vähän ”terveellisimmällä ”jauhoilla. Näin jälkeenpäin katsottuna siinä on ehkä ollut aika reipas satsi voita (200g) , koska maukas taikina syntyy vähemmälläkin voilla tai muulla rasvalla. Viime aikoina olen käyttänyt taikinaan oivariinia tai becel goldia ja vain ¼ osa tuosta määrästä. Tämän sarvitaikinareseptin olen pitkälti ottanut huippuleipuri Arja Elina Laineen uudesta Leivonta kirjasta (kirja saatu). Taikina toimii mielestäni erittäin hyvin kauramaidolla ja becelillä, jolloin sarvitaikina käy helposti myös vegaaniseen leivontaan, kun vaan sitten täyttää sarvet vegaanisilla täytteillä ja voitelee kauramaito-siirappiseoksella.

Juustosarvet sienitäytteellä

Monenlaiset täytteet sopivat sarviin, mutta juusto ja täyte saisi olla aina aika voimakkaan makuista. Liian mieto täyte ei maistu oikein miltään sarven välissä. Näin syksyn hengessä kokeilin tällä kertaa täyttää sarvet viikonloppuna poimituilla suppiksilla. Sienet sopivat sarviin varsin herkullisesti, kun mukana oli myös yrttejä, aurinkokuivattuja tomaatteja ja voimakkaan makuista mustaleimaa sekä pippurista tuorejuustoa.

Leikkeleet sopivat juuston kera myös mainiosti sarvien sisään. Kokeile esim. metwurstia, poroa tai chorizoa. Lämmin sarvi on herkullinen iltapala tai esimerkiksi keiton tai salaatin seurana sekä herkku monessa muussakin hetkessä!

Juustosarvet sienitäytteellä (16 kpl)

taikina:

2 ½ dl kauramaitoa tai maitoa tai vettä
20 g tuorehiivaa tai 2 g kuivahiivaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa
1 dl uunipaahdettuja vehnäleseitä tai kauraleseitä
2 ½ dl sämpyläjauhoja tai hiivaleipäjauhoja
noin 3 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
50 g huoneenlämpöistä margariinia esim. becel gold tai oivariini tai voi

täyte:

rypsiöljyä ja nokare voita
1 l suppilovahveroita tai kantarelleja
2 valkosipulinkynttä kuorittuna ja hienonnettuna
4-5 oksallista timjamin lehtiä
kourallinen persiljaa
5 aurinkokuivattua tomaattia hienonnettuna
( 1 tl sienimaustetta)
¼ tl mustapippuria
suolaa

100 g mustapippurituorejuustoa, esim Pirkka parhaat
100 g mustaleima emmental raastetta
kuivattua persiljaa

voiteluun ja päälle: kananmunaa, unikonsiemeniä, leseitä ja mustaemmental juustoa (noin 50 g)

Valmistus:

1. Ota rasva huoneenlämpöön. Lämmitä neste 38 asteeseen ja kaada se taikinakulhoon. Vispaa joukkoon hiiva ja sokeri.
2. Sekoita sämpyläjauho, leseet ja suola. Lisää seos taikinaan hyvin alustaen. Lisää vielä karkeat vehnäjauhot ja jatka alustamista. Lisää vaivauksen loppupuolella pehmeä rasva mukaan.
3. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa liinan alla noin ½ -1 tunti. Esimerkiksi uuni on hyvä vedoton paikka kohottamiseen.
4. Valmista seuraavaksi täyte.
5. Leikkaa sienet pieniksi ja laita ne kuumalle pannulle. Kuumenna sekoitellen sen aikaa, että saat nesteet pois. Lisää rasvat, timjami ja valkosipulia. Kuullottele rauhassa. Lisää seokseen vielä mausteet ja aurinkokuivatut tomaatit. Maista ja tarkista maku.
6. Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois ja taikina kahteen osaan. Kauli osioista kaksi pyöreää levyä ja leikkaa osiot kahdeksaan kolmion muotoiseen osaan taikinapyörällä.
7. Lisää leveään päähän sienitäytettä, kuivattua persiljaa ja juustoja kolmioiden. Rullaa sarvet leveästä päästä aloittaen rullalle. Nosta sarvet leivinpaperin päälle pellille ja anna kohota liinan alla vedottomassa paikassa noin tunti.
8. Voitele sarvet kananmunalla. Ripottele pinnalle juustoa, leseitä ja unikonsiemeniä tai jotain näistä vaihtoehdoista.
9. Kuumenna uuni 225 asteeseen ja paista sarvia uunin keskistasolla noin 12-15 minuuttia, kunnes ne ovat kullankeltaisia.

Raparperi-inkiväärikakku

Raparperi-inkiväärikakku

Raparperiaika on saanut minut innostumaan myös makeista herkuista. Tänä keväänä olen leiponut makeita leivonnaisia todella vähän, mutta raikkaita raparperileivonnaisia en voi vastustaa. Alkuviikosta tein perinteistä raparperipiirakkaa ja nyt oli juustokuorrutteisen raparperikakun vuoro. Seuraavaksi haaveissa on raparperi-brita, joka on yksi kesän suosikkikakkujani. Ja raparperiherkkujahan riittää, niin makeita kuin suolaisia. Ei ole vaikea keksiä lisää, sillä rapaperi on erittäin monikäyttöinen vihannes.

Raparperi-inkiväärikakku

Juustokuorrutteisesta raparperi-inkiväärikakusta tuli erittäin herkullista. Omasta mielestäni inkivääri olisi voinut maistua vähän enemmän, mutta muu perhe tykkäsi tälläisestä miedommasta inkiväärin vivahteesta. Inkivääri on kyllä mainio makupari raparperille. Etenkin rakastan kesällä kylmiä juomia, jossa on raparperia ja inkivääriä. Hilloissa kans tämä yhdistelmä toimii hyvin.

Raparperi-inkiväärikakku

Mehevä raparperikakku on helppotekoinen ja se sopii erinomaisesti kesäiseen kahvipöytään!

Raparperi-inkiväärikakku

175 g huoneenlämpöistä voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljajauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 dl ranskankermaa
300 g raparperia
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna

vuokaan: voita/vuokasprayta ja korppujauhoja tai leivinpaperia

kuorrutus:

50 g huoneenlämpöistä voita
1 ½ dl tomusokeria
150 g maustamatonta tuorejuustoa
1-2 tl sitruunan mehua

päälle:

mansikoita tai vadelmia

Valmistus:

1. Leikkaa raparperit viipaleiksi. Laita ne kattilaan inkiväärin ja pienen vesitilkan (1 rkl ) kera. Hauduta sen aikaa, että raparperi soseutuu. Pienet sattumat eivät mielestäni haittaa mitään eli ihan sileää ei tarvi olla. Jäähdytä.
2. Kuumenna uuni 175 asteeseen.
3. Vatkaa voi ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi. Vatkaa kananmunat mukaan yksi kerrallaan.
4. Sekoita jauhot ja lisää ne vuorotellen raparperisoseen kanssa nuolijalla käännellen mukaan. Kääntele lopuksi vielä ranskankerma mukaan.
5. Voitele ja jauhota vuoka (halkaisija 26 cm) ja levitä taikina vuokaan tasaisesti.
6. Paista noin 45-50 minuuttia, kunnes kakku on kypsä.
7. Jäähdytä.
8. Tee kuorrute. Vatkaa ensin voi ja tomusokeri valkoiseksi vaahdoksi. Vatkaa mukaan vielä tuorejuusto ja pikkaisen sitruunanmehua.
9. Levitä kuorrute kakun pintaan ja koristele esimerkiksi mansikoilla.