Avainsana-arkisto: vallisaari

Retkellä luonnonkauniissa Vallisaaressa

Onneksi meillä on tänä kesänä käytössä vuokravene, jolla silloin tällöin pääsee retkelle Helsingin lähisaariin. Muutamia vuosia sitten yleisölle avautui Puolustusvoimilta luonnonkaunis ja historiallinen Vallisaari. Sinne pääsee myös vuoroveneellä Kauppatorilta (tänä vuonna 1.6 alkaen) ja nyt tässä vaiheessa jo omalla veneellä tai meloen. Maksullinen vierasvenesatama löytyy Torpedonlahdelta. Kahvila/ravintolapalvelut avautuvat myös vasta 1.6 alkaen, joten omat eväät kannattaa olla mukana.

Vallisaari
Vallisaari

Vallisaaressa onkin aivan loistava piknikpaikka Kustaanmiekan vieressä, josta avautuu näkymä Suomenlinnaan ja merelle. Eväitä voi nauttia pöydissä, joissa osassa on myös katos. Tälläinen ulkoilmadinner on niin minun makuuni! Olin pakannut meille mukaan manchego-pastasalaattia, tällä kertaa lisättynä paistetulla kanalla. Lisäksi patonkeja hummuksella, tomaatilla, salaatilla ja manchego-juustolla nekin, kirsikoita, lakuja ja vähän sipsejä. Alkosta löytyi hedelmäinen ja hapokas portugalilainen valkkari Valcatrina Branco 2019, joka on kätevästi muovipullossa. Ja samaa materiaalia ovat myös piknik-viinilasit. Ei pelkoa, että mikään särkyisi ja samalla myös kevyttä kannettavaa.

Vallisaari eväät
Vallisaari

Vallisaaren noin 3 kilometrin mittainen Aleksanterin kierros oli myös antoisa. Leveää hiekkatietä oli helppo kulkea. Saimme aika itseksemme kulkea, vain muutamia muita kulkijoita tuli illan aikana vastaan. Matkan varrella saa ihailla kaunista luontoa, saaren lampia ja huikeita merellisiä maisemia. Etenkin Aleksanterinpatterin näköalatasanteelta avautuu häikäisevä näkymä Suomenlinnaan ja yli Helsingin. Tänne täytyy lähteä joku toinenkin kerta ja silloin olisi kiva tutustua myös paikallisiin ravintola/kahvilapalveluihin, jotka pian pääsevät myös avautumaan.

Vallisaari
Vallisaari
Vallisaari

Aurinkoista ja kaunista viikonloppua!