
Japanilaiset teriyaki-bowlit ovat meidän perheessä suosittua ja toivottua ruokaa. Nyt tein kanaversion, joka on kohtuullisen nopea ja helppo valmistaa, kun kanat on vain marinoitu valmiiksi. Reseptissä on teriyaki-marinadi kanalle, mutta toki voi käyttää valmiskastiketta. Sitä meilläkin oli pöytämausteena.

Lisukkeeksi tykkään laittaa pohjalle basmatiriisiä, mutta muita lisukkeita tulee vaihdeltua. Jotain pikkelöityä on kuitenkin hyvä olla minun mielestä tässä mukana. Jääkaapistani löytyy aina pikkelöityä punasipulia ja se sopii tähän loistavasti. Lisäksi pikapikkelöin japanilaistwistillä myös kurkkua bowliin mukaan.
Kulhot voi rakentaa valmiiksi annoksiksi tai sitten voi antaa jokaisen rakentaa kulhon oman maun mukaan eli kaikki herkut vaan pöytään esille. Se toimii monesti meillä parhaiten. Ihanan monipuolinen makumaailma rakentuu aineksista kulhoon!
Teriyaki-kanabowl (neljälle -viidelle)
500 -600g kanan rintafilettä
teriyaki-marinadi:
½ dl soijaa
½ dl fariini-tai tavallista sokeria
½ dl vettä
2 rkl miriniä
2 rkl riisiviinietikkaa
peukalon pään kokoinen inkivääri kuorittuna ja viipaloituna
1 valkosipuli kuorittuna ja murskattuna
paistamiseen: voita ja öljyä
3-4 dl basmatiriisiä
½ kurkku
Kurkkumarinadi:
1 rkl soijaa
1 rkl riisiviinietikkaa
½ limen mehu
1 tl vaahterasiirappia
salaattia
edamepapuja
kevätsipulia
avokadoa
korianteria
paahdettuja seesaminsiemeniä ja kurpitsansiemeniä
pikkelöityä sipulia
teriyaki-kastiketta
Valmistus:
1. Keitä marinadin ainekset kattilassa noin 10-15 min. Anna kiehua hiljalleen ja sekoittele välillä, ettei sokeri pala. Siivilöi ja anna jäähtyä.
2. Sekoita marinadi kanan rintafileiden joukkoon ja anna maustua yön yli tai mielellään vähintään pari tuntia.
3. Leikkaa kurkku pituussuunnassa halki ja vedä siemenet pikkulusikalla pois. Leikkaa sen jälkeen molemmat kurkun puolikkaat sentin viipaleiksi. Laita viipaleet marinadiin (HUOMAA KURKULLE OMA MARINADI AINESOSALUETTELOSSA) ja anna maustua sen aikaa, kun teet muut valmistelut.
4. Keitä basmatiriisi pakkauksen ohjeen mukaan.
5. Valmistele ja leikkaa valitsemasi vihannekset ja pavut valmiiksi kulhoon.
6. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Nosta kana marinadista. Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja voita. Paista kanan pinnat molemmin puolin. Laita kanat uuniin vielä noin 10 minuutiksi. Viipaloi kana.
7. Kokoa annokset. Laita pohjalle riisiä. Nosta muut ainekset päälle. Viimeistele paahdetuilla siemenillä.
8. Tarjoa pöytämausteena teriyaki-kastiketta.
Tiedoksi kaikille jotka on niinkun minä eikä osaa ollenkaan tehä ruokaa ja yrittää tätä: ÄLKÄÄ laittako niitä kurkunpaloja sinne marinadiin missä raaka kana on jo. Tässä reseptissä ei sanottu koska ne selvästi olettaa että kukaan ei oo niin idiootti että laittaa kurkkua raa’an kanan kanssa samaan marinadiin ja jotenkin kaikki tajuaa että niille kurkuille pitäis säästää sitä marinadia erikseen. Kerkesin jo ajatella että en sössinyt tätä kun ekaa kertaa jotain vuoteen-pariin uskalsin yrittää tehä ruokaa kunnes sitten illalla tajuan ajatella että ei vaikuta kovin turvalliselta se että ne kurkut meni sinne kanan kanssa kun kana ei ollut paistettua ja sitte meni ilta itkiessä että nyt oon riskeerannu että tullaan sairaaksi tästä koska olin liian tyhmä ja seurasin ohjeita kyseenalaistamatta käykö tämä järkeen. Ihan tiedoksi reseptien julkaisijoille että näitä saattaa yrittää ihmiset jotka ei tajua perusasioita, joka saattaa johtaa siihen että ohjeet tulkitaan tällä lailla vaarallisesti väärin.
Hei, kiitos palautteestasi ja todella ikävä väärin ymmärrys. Hyvä, että huomasit. Reseptin ainesosaluettelossa on kaksi täysin erilaista marinadia eli kanan alla oma ja kurkun alla oma, joten asia pitäisi selvitä ainesosaluetteloa lukiessa. Valmistukseen lisätty myös nyt tarkennus.