
Tähän aikaan vuodesta teen makaronilaatikosta mieluiten riistaversion, jos se suinkin on vain mahdollista. Onneksi pakastimesta löytyy edelleen vähän miehen isän tuomaa hirvenlihaa. Hirven seuraan sopivat mahtavasti myös syksyllä poimitut mustatorvisienet, jotka tuovat laatikkoon lisää metsän makua. En voinut olla jatkamatta metsän makujen maailmaa myös kastikkeen kanssa, siispä tuunasin ketsupin vielä raikkailla karpaloilla!
Hirviloota
rypsiöljyä
1 sipuli
400 g hirven jauhelihaa
kourallinen timjamia hienonnettuna
kourallinen kuivia mustatorvisieniä ( myös suppilovahverot sopivat)
suolaa
mustapippuria
8 dl makaronia
munamaito:
2 kananmunaa
4 dl maitoa
suolaa ja pippuria
2 dl cheddarjuustoraastetta
Valmistus:
Laita sienet likoamaan noin puoleksi tunniksi.
Keitä makaronit kypsiksi.
Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipuleita öljyssä pannulla. Lisää jauheliha. Ruskista. Lisää valutetut sienet ja mausteet. Paista vielä 5-10 minuuutti lisää.
Kaada makaronit ja jauheliha voideltuun vuokaan. Sekoita kananmunat, maito ja mausteet. Kaada seos vuokaan. Sekoita. Ripottele raastettu cheddarjuusto päälle.
Paista uunin alatasolla 200 asteessa noin tunti.
Karpaloketsuppi
1 dl ketsuppia
¾ dl karpaloita ( sama juttu onnistuu myös puolukoilla)
Soseuta ketsuppi ja karpalot sileäksi soseeksi.