Avainsana-arkisto: parsakaali-sardellipasta

Parsakaalia, sardellia ja pastaa

Parsakaalia, sardellia ja pastaa

Ostin pitkästä aikaa pienen peltipurkillisen ihanan (tönkkö)suolaisia sardelleja. Ne sopivat loistavasti välimerelliseen pastaan. Yksi minulle mieluinen pastayhdistelmä niistä syntyy parsakaalin kanssa, jonka paahdoin tällä kertaa ensin uunissa. Paahtovaiheesta huolimatta pasta syntyy nopeasti ja sopii mainiosti arkeen.

Parsakaalia, sardellia ja pastaa

Sardelli sekoitetaan usein kotimaiseen anjovikseen, koska esimerkiksi englanniksi se on anchovy ja ranskaksi anchois. Samankuuloinen nimi aiheuttaa käännösvirheitä resepteissä. Välimeren sardellia myydään pienissä peltipurkeissa, usein lähellä ovat mm. tonnikala- ja sardiinipurkit tai lasipurkeissa, jolloin ne löytyvät kalavalmisteiden kylmähyllyltä.

Suolainen sardelli on myös yllättävän suolaisen hintainen, kun sille laskee kilohinnan. 45 gramman purkki maksaa 3, 90 (Prisma), jolloin kilohinnaksi tulee noin 86 €. Onneksi se toimii maustekalana ja tähänkin pastaan pieni purkillinen antaa mahtavan maun. Lasipurkissa myytävien sardellien kilohinta saattaa olla hieman edullisempi, mutta niitä ei ole tullut käyttämissäni kaupoissa enää vastaan.

Parsakaalia, sardellia ja pastaa

Prismasta ostettu parsakaali oli ilokseni vielä kotimaista. Siitä kannattaa nauttia nyt, vielä kun on hetken mahdollista!

Parsakaalia, sardellia ja pastaa ( 3-4 annosta)

200 g pastaa, esim. spaghettia

rypsi-tai oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä
1 prk (noin 50 g) sardellia ( EI AVJOVISTA!)
1 dl puolikuivattuja aurinkotomaatteja
2 rkl sitruunanmehua
500 g parsakaalia
suolaa
chilijauhetta
¼ dl pastan keitinvettä
½ prk (75g) ranskankermaa
mustapippuria
lehtipersiljaa

Valmistus:

1. Huuhtele parsakaalit. Irroita kukinnot ja leikkaa varsi viipaleiksi. Levitä parsakaalit leivinpaperilla vuoratulle pellille. Sekoita joukkoon suolaa, chiliä ja rypsiöljyä. Paahda 225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
2. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä.
3. Kuori ja hienonna valkosipuli. Leikkaa sardelli pieniksi paloiksi. Suikaloi aurinkokuivatut tomaatit.
4. Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja lisää hienonnettu valkosipuli. Lisää sardellit ja aurinkokuivatut tomaatit. Jatka paistamista ja lisää paahtuneet parsakaalit. Purista joukkoon vielä sitruunanmehua ja ripottele pippuria. Lisäksi vähän pastan keitinvettä. Kuumenna. Maista ja tarkista suola.
5. Sekoita kuuman pastan joukkoon ranskankerma ja parsakaali-sardellipaistos.
6. Tarjoa heti.