Avainsana-arkisto: penne

Pennepastaa, sieniä ja ricottajuustoa

Sieni-ricottapasta
Sieni-ricottapasta

Syys-lokakuun vaihteessa söin metsäsieniä niin monesti, että luulin jokin aika sitten syöneeni jo vuoden sienikiintiöni täyteen. Tänään minulla oli pieni kaksivuotias veljentyttö kylässä ja hän toivoi jotain ruokaa herkkusienistä.

Minunkin sieniruokahaluni taas heräsi ja päätin tehdä pastakastikkeen, jossa oli toivottuja herkkusieniä, mutta myös suppilovahveroita. Tänä vuonna kuivasin kuivurilla kaikki keräämäni suppilovahverot. Onneksi, koska kuivatuissa suppilovahveroissa on paljon enemmän makua kuin pakastetuissa. Kastikkeesta maistoikin hienosti metsäsienen maun. Pelkillä herkkusienillä kastikkeen maku olisi voinut jäädä latteaksi.

Täyteläisyyttä ja pehmeyttä kastike sai kermasta ja ricottajuustosta. Sitruunanmehu antoi hyvää terää kastikkeelle.

Annosta nauttiessa lisäsin siihen lautasella pienen tilkan paksua punaista, hieman makeahkoa balsamicoa. Se viimeisteli ruoan upeasti. Olen ostanut The Spice Treen 12 v balsamicoa Hakaniemen hallista Parhialalta . Siinä on erinomainen hinta-laatusuhde. Pullo (250 ml) maksaa noin parikymppiä. Suosittelen.

Sienipastani oli mieluisa pikku vieraallemme ja maistui meille kaikille. Oli kiva huomata, että myös suppikset maistuivat pienelle herkkusienien ystävälle. Kyllä näitä sieniherkkuja pitää taas tehdä pian uudelleen. Tuli helposti hyvä arkiateria!

Sieni-ricottapastaa
Sieni-ricottapastaa

Sieni-ricottakastike ja penne-pasta

300 g pennepastaa

oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä
2 salottisipulia
2 kourallista ( noin 15 g ) kuivattuja suppilovahveroita tai muita metsäsieniä
1 rasia herkkusieniä
2 dl kuohukermaa
1 prk ricottajuustoa
1- 2 tl yrttisuolaa
1 tl kuivattua timjamia
½ tl rouhittua valkopippuria
½ sitruunan mehu
½ punttia tuoretta persiljaa silputtuna

Tarjoiluun: vastaraastettua parmesaania ja punaista balsamicoa (12 v)

Laita suppilovahverot likoamaan kylmään veteen. Liota noin puoli tuntia. Kuori ja hienonna sipulit. Puhdista herkkusienet ja leikkaa ne ohuiksi siivuiksi.

Laita pastat kiehuvaan ja suolalla maustettuun veteen. Keitä kypsiksi tai al dente.

Kaada pannulle oliiviöljyä. Kuullota ensin sipuleita miedolla lämmöllä siinä viitisen minuuttia. Lisää sienet ja jatka paistamista niin, että herkkusienet vähän ruskistuvat.

Kaada kerma pannulle ja lisää mausteet. Anna kastikkeen kiehahtaa.

Lisää sitruunanmehu ja ricottajuustoa. Sekoita hyvin.

Yhdistä keitetty pasta ja kastike. Ripottele päälle runsaasti tuoretta persiljaa.