Ihanaa olla pitkästä aikaa talven satumaassa, Lapissa. Olen ensimmäistä kertaa kananpoikien kanssa Äkäslompolossa, Kolarin kunnan pohjoiskolkassa, seitsemän tunturin keskellä. Aurinko on paistanut ja pakkanen paukkunut. Aamuisin mittarin lukema on ollut parhaimmillaan lähemmäs -30 astetta, mutta päiväksi lukemat ovat laskeneet. Tunturissa mäenlaskijat ovat laskeneet mäkiä alas noin – 10 asteen pakkasissa ja minä olen suunnanut taas hiihtoladuille ja hyvin olen tarjennut, vaikka pakkasta on ollut – 15 ja -20 asteen välillä. Hiihtäjälle Äkäslompolo/Ylläs on unelmakohde, täällä on Suomen laajin ja paras latuverkosto. Hiihtoreittejä on 330 kilometrin edestä!
Majailemme viehättävässä mökissä, jossa on ollut hyvä mahdollisuus itse kokata. Läheinen ja laajemminkin tunnettu Jounin kauppa on osoittaunut loistavaksi ruokamarketiksi, josta löytyy myös paljon paikallisia herkkuja. Emme ole aikoihin syöneet poronkäristystä, joten täällä sitä oli vihdoinkin saatava.
Perinteinen poronkäristys on mutkatonta talviruokaa, joka valmistuu herkulliseksi hitaasti haudutellen. Makoisaa makua siihen antavat pekoni ja olut. Jounin kaupassa oli hyvä valikoima erilaisia paikallisia oluita. Poronkäristykseen laitoin nyt paikallista Lapin panimon Josef K. savustettua lageria. Siinä on sopivan savuinen vivahde, maistuu loistavasti myös sellaisenaan. Toinen hyvä vaihtoehto olisi ollut tuhti tumma olut Aihki, se oli bistroisännän mielestä erinomainen vaihtoehto myös ruokajuomana. Itse en ole oppinut koskaan juomaan tummia oluita, joten nautin käristyksen kanssa raikasta North lageria.
Poronkäristys oli myös nuorison makuun. Kattilat ja pannut tyhjenivät hetkessä, tätä herkkua pitäisi olla useammankin tarjolla. Ruokailun ja ulkoilupäivän jälkeen alkaa ramasemaan armottamasti, joten seuraavaksi tankataan unta ja sitten taas mennään kohti talvisia postikorttimaisemia!
Poronkäristystä ja puikulamuussia ( 5 annosta)
20 g voita
1 sipuli
1 paketti (170 g) pekonia
500 g poronkäristystä
2 dl savu- tai tummaa olutta
1 dl vettä
suolaa ja mustapippuria myllystä
kourallinen tuoretta persiljaa silputtuna
lisäksi: puikulamuussia, hapankaalia, maustekurkkuja, puolukkasurvosta, salaattia, ruisleipää, voita
Valmistus:
1. Kuori ja hienonna sipuli.
2. Kuutioi pekoni.
3. Sulata rasva pannulla ja lisää sipuli. Kuullota hetki ja lisää pekoni.
4. Lisää kohmeinen käristys parissa erässä ja ruskista.
5. Lisää olut, vesi ja mausteet.
6. Hauduta miedolla lämmöllä kannen alla 1 – ½ tuntia, kunnes liha on mureaa.
7. Tarjoa puikulamuussin ym. lisukkeiden kera.