
Tofu on ollut minulle haastava raaka-aine saada aikaiseksi jotain maukasta syötävää, mutta viime aikoina olen onnistunut loihtimaan siitäkin vallan tarjoilukelpoista ruokaa. Kasvispäiviä tulee vietettyä nykyään monta viikossa ja kaipaan vaihtelua kasvisproteiineihin. Suosikkini ovat nyhtis ja härkis, mutta vaihteeksi taas vaikka tofua.

Kylmäsavutofu on melko maukkaan makuista jo sellaisenaan, mutta dijonpanerointi antaa tofuviipaleille maukkaan ja rapsakan pinnan. Samalla lailla kuin esimerkiksi klassisille wiener-leikkeelle tai kalapuikoille. Tällä kertaa käytin leivityksessä japanilaistyyppistä pankojauhoa. Se on karkeampaa kuin perinteinen korppujauho ja sillä saa erittäin rapean pinnan tofuun, lihaan, kalaan tai kasviksiin. Pankojauhoja saa nykyään useimmista ruokakaupoista.

Dijonpaneroitujen tofuviipaleiden seuraksi tein muusia, jonka maustoin raikkaan vihreällä salsa verde-kastikkeella. Mainion makuista muussia, jota kannattaa kokeilla myös kalaruoankaveriksi. Lisäksi kurkkuja, joihin sekoitin vähän riisiviinietikkaa, limeä, suolaa, sokeria ja korianteria. Kaikki aika simppeliä ja nopeasti valmistuvaa.
Herkullista viikon alkua!
Dijonpaneroitu savutofu & salsa verde muussi ( 3-4 annosta)
1 pkt kylmäsavutofua
2 kananmunan keltuaista
2 tl dijon-sinappia
1 -1/2 dl pankojauhoja tai korppujauhoja
1 tl timjamia
½ tl paprikajauhetta
mustapippuria ja suolaa
(salaatinlehtiä paistettujen tofu-viipaleiden alle)
800 g jauhoista perunaa
noin 2 – 3 dl maitoa
30 g voita
½ ruukkua lehtipersiljaa
kourallinen basilikaa
kourallinen ruukku lehtikaalia ( voit korvata sen myös runsaammalla määrä basilikaa)
2 rkl sitruunanmehua
3 rkl kapriksia
2 tl dijon-sinappia
1 tl hunajaa
1 valkosipulinkynsi kuorittuna ja hienonnettuna ( pannulla kuullotettuna → tulee miedompaa)
suolaa ja mustapippuria
Valmistus:
1. Kuori perunat ja keitä kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Valuta vesi pois ja lisää joukkoon voi ja kuumaa maitoa vähitellen lisäten, kunnes saat survimella sopivan koostumuksen.
2. Aja kaikki salsa verden ainekset tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella sileäksi.
3. Sekoita salsaverde-kastike muusiin.
4. Painele tofusta ylimääräinen neste pois ja kuivaa vielä talouspaperilla. Leikkaa kuudeksi viipaleeksi.
5. Erottele kananmunasta keltuainen ja valkuainen. Sekoita keltuaiset ja sinappi. Pyörittele tofu-viipaleet ensin hyvin muna-dijon seoksessa ja sitten pankojauhoissa. Ripottele vielä mausteet pintaan.
6. Kuumenna öljy pannulla ja paista tofu-viipaleet rapeiksi molemmin puolin pannulla, noin 2 minuutia per puoli.
7. Tarjoa annos heti esimerkiksi raikkaan kurkkusalaatin kera.