Avainsana-arkisto: rahkapulla

Sitruuna-vadelmarahkapullat

Sitruuna-vadelmarahkapullat

Onkin vierähtänyt useampi kuukausi, kun olen viimeksi leiponut pullaa. Vastaleivotun pullan tuoksu on kyllä niin huumaavaa, että kyllä kannatti jo sen takia jälleen tähän hommaan ryhtyä. Puhumattakaan miten palkitsevaa onkaan se uunituore mehevä pulla!

Sitruuna-vadelmarahkapullat

En toki aina, mutta monesti olen ollut leivonnassa sellainen voin nimeen vannova. Viime aikoina kelkkani on kääntynyt myös leivonnassa yhä enemmän pehmeiden rasvojen puolelle ja tänä vuonna voin käyttöni onkin ollut aivan minimaalista. Ja pulla on hyvä esimerkki siitä, että lopputulos ilman voita ei ole yhtään huonompi, vaan erinomaisen hyvä pulla syntyy myös esimerkiksi juoksevalla rypsiöljyvalmisteella.

Sitruuna-vadelmarahkapullat

Kaipasin myös pulliin raikkautta, jolloin rahkatäyte onkin niihin nappilisäys, etenkin sitruunalla ja vadelmilla täydennettynä. Nämä mehevät rahkapullat ovat oikein ihania maaliskuista viikonloppua piristämään tulppaanien kera!

Sitruuna-vadelmarahkapullat

Sitruuna-vadelmarahkapullat (12-13 kpl)

3 dl (kaura)maitoa
1 muna
1 tl kardemummaa
½ tl suolaa
1 dl sokeria
1 ps kuivahiivaa
7-8 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl huoneenlämpöistä sunnuntai juokseva rypsiöljyvalmistetta

täyte:
2 ½ dl rahkaa
1 kananmuna
¾ dl sokeria
1 rkl sitruunanmehua
½ (luomu) sitruunan raastettu kuori
1 dl (pakaste) vadelmia

(raesokeria)

voiteluun: kananmunaa

Valmistus:

1. Sekoita 42 asteiseen maitoon muna, sokeri, kardemumma ja suola. Vispaa mukaan noin desi jauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Lisää loput jauhot ja huoneenlämpöinen Sunnuntai Juokseva. Alusta taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa vähintään 30 minuuttia.
2. Kaada taikina kevyesti jauhotetulle alustalle ja vaivaa ilmakuplat pois. Tee taikinasta tanko ja jaa se noin 13 palaa (noin 70 g/pala). Pyörittele pulliksi ja anna kohota leivinpaperilla vuoratulla pellillä liinan alla noin 30 min.
3. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
4. Sekoita täytteen ainekset. Vadelmat voi jättää vielä erikseen ja ripotella lopuksi päälle.
5. Kasta juomalasin lasin pohja jauhoihin. Paina pohjalla syvennys kohonneisiin pulliin.
6. Voitele pullan reunat munalla. Lusikoi täyte sisään. Ripottele pinnalle vadelman muruja ja halutessasi myös raesokeria.
7. Paista noin 10-15 min uunin keskitasolla.

Mustikka-mururahkapulla

Mustikka-mururahkapulla

Tänään lähetän pullantuoksuisia terveisiä täältä meidän keittiössä. Korvapuustit ovat mulle numero yksi, mutta melkein yhtä kova suosikki on rahkatäytteiset pullat. Näistä mustikka-murupullista tuli ihanan pehmeitä ja pinnalla oleva muruseos on rahkapullan päällä aika herkullinen pikkuextra!

Aamulenkin kävelin meidän Pyry-koiran kanssa yllättävän talvisissa tunnelmissa, kun kesken lenkin lunta alkoi pyryttää hulluna. Se oli kaunista, kun yhtäkkiä ympärillä olikin valkeaa, mutta tulkoon nyt vaan kevät!

Talviko alkoi nyt ?

Mustikka-mururahkapulla ( noin 20 pullaa)

Pullataikina

1 (50g) tuorehiiva
5 dl maitoa
1 rkl kardemummaa
1 1/2 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl suolaa
noin 14 dl vehnäjauhoja
150 g huoneenlämpöistä pehmeää voita

voiteluun kananmunaa

täyte:

100 g (pakaste)mustikoita
2 rkl perunajauhoja
1 kananmuna
1 ½ dl sokeria
1 tl vaniljaa
1 prk maitorahkaa

muruseos:
50 g kylmää voita
1 ½ dl speltti-tai vehnäjauhoja
1 dl sokeria

Valmistus:

1. Aloita pullataikinasta. Lämmitä maito noin 20 asteiseksi. Liota hiiva maitoon. Lisää sokeri, kananmunat, kardemumma, suola ja sokeri. Sekoita ja lisää vähitellen jauhot sekä loppuvaiheessa pehmeä voi. Alusta taikina kimmoisaksi taikinaksi.
2. Kohota taikina liinan alla kaksinkertaiseksi. Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle työtasolle ja vaivaa ilmakuplat pois. Leivo taikinasta pyöreitä pullia ( 80-90 g). Laita ne pellille ja anna kohota liinan alla noin 20-30 minuuttia.
3. Valmista mustikkatäyte. Sekoita ensin jäiset mustikat ja perunajauhot. Lisää sitten täytteen muut ainekset ja sekoita hyvin.
4. Valmista seuraavaksi murupäällyste. Nypi voi, sokeri ja jauhot tasaiseksi seokseksi.
5. Paina kohonnoisiin pulliin juomalasilla syvennykset. Paina lasin pohja ensin jauhoihin ja sitten pullaan.
6. Voitele reunukset munalla ja lusikoi lasilla painettuun syvennykseen mustikka-rahkatäytettä.
6. Ripottele pinnalla muruseos ja raesokeria.
7. Paista pullia 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.