Avainsana-arkisto: kantarellikastike

Särmikäs hapankaali-kantarellikastike

Hapankaali-kantarellikastike

Välillä myös tässä talossa kaikki saa ensimmäisellä käskyllä ruokapöytään, varsinkin jos tarjolla on kantarellikastiketta pottumuussin kera. Tällä kertaa ujutin mukaan myös Rasilaisen valkosipulihapankaalia, joka toi kastikkeeseen erittäin piristävää särmää, kuten myös lautasella lisätyt chili-valkosipulikurkut.

Ja nuorisokin tykkäsi, vaikka kaksi aika haastavaa raaka-ainetta pääroolissa. Sienet ja hapankaali eivät ole turhien ennakkoluulojen vuoksi kaikkien herkkua, mutta täällä kastike katosi ilokseni viimeistä pisaraa myöten. Se on kotikokin paras kiitos! 🙂

Hapankaali-kantarellikastike

3 rkl voita ja tilkka rypsiöljyä
1 rkl vehnäjauhoja
2 salottisipulia kuorittuna ja hienonnettuna
300 g sulatettuja kantarelleja
½ tl rosmariinia
suolaa ja mustapippuria
1 rkl valkoviinietikkaa
½ rasiaa valkosipulihapankaalia *
1 dl kasvislientä tai sienistä jäävää nestettä
2 dl kuohukermaa
½ punttia lehtipersiljaa

Valmistus:

Kuumenna rasva pannulla. Kuullota ensin sipulia. Lisää sitten kantarellit ja jatka paistamista viitisen minuuttia.

Sekoita joukkoon vehnäjauho. Mausta suolalla, pippurilla, rosmariinilla ja valkoviinietikalla. Lisää kasvisliemi tai sienistä jäävää nestettä. Kiehauta ja lisää kerma sekä hapankaali. Keitä sekoitellen kymmenen minuuttia. Lisää lopuksi hienonnettu persilja.

Tarjoa pottumuussin, chili-valkosipulikurkkujen* ja salaatin kera.

* chili-valkosipulikurkut ja hapankaali saatu Rasilaiselta

Kuusimetsän kantarellit rosmariini-pekonikastikkeessa

Kantarelli-rosmariinikastike
Pennepastaa kantarelleja, pekonia ja rosmariinia

Etelä-Savon retkellä ehdimme myös sienimetsään ja puolukkamättäille. Metsä veti kolmea naista magneetin lailla puoleensa. Välissä käväisimme syömässä ja nukkumassa. Sitten taas korit ja sangot lensivät auton perään ja huristeltiin pieniä metsäteitä pitkin uusille apajille.

Kantarellien poiminta-aika alkaa lähestyä loppua. En olisi arvannut, että kantarelliherkkua edes enää löytää. Mari johdatti meidät tiheään ja vähän synkkään kuusimetsään. Siellä täällä kuusimetsässä pilkisti keltaisia kantrellirykelmiä. Löysin myös muutaman kelvollisen herkkutatin.

Sienikori
Kantarelleja ja herkkutatteja korissa

Kantarellikastike on meillä haluttua ruokaa. Maustoin sen tällä kertaa rosmariinilla ja lisäsin pekonia joukkoon. Etikkalorauksella hieman ryhdistän sienikastiketta. Olihan se taas herkullista!

Loput kantarellisaaliista meni pakkaseen. Kiehautin ne silputtuna ennen pakastamista omassa nesteessä pannulla. Voi sitten joku kerta taas herkutella ja muistella metsässä vauhdilla viilettävää kolmikkoa ja suunnitella uusia seikkailuja.

Pennepastaa kantarelli-pekoni-rosmariini-kastikkeella

300 g penneä

oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
2 salottisipulia tai 1 keltasipuli
170 g pekonia
400 g kantarelleja
1 dl kasvislientä
2 dl kuohukermaa
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl tuoretta rosmariinia
suolaa ja mustapippuria

Lisäksi:
vastaraastettua parmesanjuustoa

Valmistus:

Keitä pasta al dente.

Puhdista ja hienonna sienet.

Kuori ja hienonna sipulit.

Leikkaa pekoni suikaleiksi.

Kuullota öljytilkassa ensin sipuleita. Lisää sitten pekonit. Käristä pekonia 3-4 minuuttia. Lisää kantarellit ja haihduta niistä ylimääräinen neste. Lisää kerma ja kasvisliemi sekä mausteet.

Anna kastikkeen porista hiljalleen 4-5 minuuttia.

Tarjoa kastike penne-pastan ja parmesanjuuston kera.