Avainsana-arkisto: kalakeitto

Teriyaki-lohikeitto

Teriyaki-lohikeitto

* Keitto Keittokirja saatu arvostelukappaleena

Keitot ovat mainiota arkiruokaa. Ne ovat terveellisiä, usein edullisia ja mutkattomia valmistaa. Hetkeen en olekaan törmännyt mihinkään mielenkiintoiseen keitto-ruokakirjaan, mutta viime vuoden marraskuussa Jonna Vormalalta ilmestyi inspiroiva Keitto niminen keittokirja. Hän on koonnut tähän kirjaan 40 omaa keittosuosikkiaan, jotka ovat suurimmaksi osaksi vegeä ja suoraan hänen perheen omasta ruokapöydästä.

Olen itsekin intohimoinen keittoihminen ja meilläkin on usein erilaisia keittoja tarjolla. Soppa voisi olla minunkin tavaramerkki. Silti on aina virkistävää kurkistaa jonkun toisen soppakeittiöön ja saada uusia ideoita omaan sopparepertuaariin. Jonna Vormalan kirja sopii kenen keittiöön vain. Kokeneempikin sopankeittäjä saa kirjasta uusia idiksiä ja aloittelija saa tästä hyvän soppa-arsenaalin käyttöönsä + liemien teko oppaan. Ohjeet ovat selkeitä ja helppolukuisia.

Teriyaki-lohikeitto

Kokeilin nyt kirjasta teriyaki-lohikeittoa. Teriyaki-lohi on meidän perheessä myös suosittua, mutta enpä ole ennen ajatellut sitä sopan muotoon. No itseasiassa tässä keitossa ei mitään glaseerata ja nimi saattaa olla siinä mielessä harhaanjohtava, kuten Vormala itsekin sanoo, mutta samaa makumaailmaa keitosta löytää kuin varsinaisesta nimikkoruuasta. Kiva idea siis tämäkin. Ja kun perheessä on nuorisoa, niin nuudelikeitot tekevät aina kauppansa!

Teriyaki-lohikeitto

400 g lohta
1 rkl + ½ dlsoijaa
1 rkl + ½ dl miriniä
2 valkosipulinkynttä kuorittuna ja hienonnettuna
50 g tuoretta inkivääriä kuorittuna ja hienonnettuna
2 rkl sokeria
1 l kanalientä
150 g nuudeleita, esim. soba, ramen tai muna
200 g paksoita
2 dl edame-soijapapuja
2 tl seesamiöljyä
4 tl paahdettuja seesaminsiemeniä

Valmistus:

1. Poista lohifileestä nahka ja ruodot. Leikkaa sitten kuutioiksi, nosta kulhoon ja sekoita joukkoon ruokalusikkalliset miriniä ja soijaa. Nosta lohi muun valmistuksen ajaksi jääkaappiin marinoitumaan.
2. Kuori ja hienonna valkosipuli ja inkivääri.
3. Mittaa kattilaan ½ dl soijaa, ½ dl miriniä ja 2 rkl sokeria. Kuumenna sekoitellen, kunnes sokeri on liuennut. Lisää valkosipuli ja inkivääri. Madalla vähän lämpöä ja anna porista noin viisi min.
4. Lisää kanaliemi, kiehauta ja laske vähän lämpöä. Anna liemen poreilla noin 15 min.
5. Keitä sillä välin nuudelit toisessa kattilassa pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhtaise nopeasti kylmällä vedellä, jotta kypsyminen pysähtyy.
6. Halkaise paksoit ja huuhtele. Leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Säästä vihreät osat erikseen.
7. Lisää liemeen edamamet. Keitä pari minuuttia ja lisää paksoi (ei lehtiä) sekä lohi. Kuumenna , mutta älä jatka enää keittämistä.
8. Laita kulhoon nuudeleita ja paksoin vihreitä lehtiä. Nosta teriyaki-lohiliemi päälle.
9. Viimeistele paahdetuilla seesaminsiemenillä ja seesamiöljyllä.

Resepti: Jonna Vormala, Keitto Keittokirja, Otava 2022

Koskenlaskija-lohikeitto

Koskenlaskija-lohikeitto

Tänään keittelin perheelle lounaaksi lohdullisen herkullisen koskenlaskija-lohikeiton. Sitä nuorisokin ylistää taivaallisen hyväksi ja soppa maistuu mutinoitta kaikille. Kuutioidut saaristolaisleipänapit ovat makoisa lisähärpäke, jos sellaista sattuu kaapista löytymään. Vähän kuivahtanutkin saaristolaisleipä kelpaa. Nam, ja taas jaksaa!

Koskenlaskija-lohikeitto

Koskenlaskija-lohikeitto (6-7 annosta)

rypsiöljyä
2 sipulia hienonnettuna
5 perunaa kuorittuna ja kuutioituna
4 porkkanaa kuorittuna ja lantteina
½ fenkoli suikaloituna
600 g kirjolohta tai Norjan lohta kuutioituna ilman nahkaa
1 laakerinlehti
10 maustepippuria
noin 1 l kuumaa kalalientä
2 dl kuohukermaa
½ pkt koskelaskija perinteinen sulatejuustoa
2 -3 rkl sitruunamehua
tuoretta tilliä silputtuna
suolaa maun mukaan

Valmistus:

1. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota ensin sipulit. Lisää sitten perunat, porkkanat ja fenkolit. Jatka kuullotamista 4-5 minuuttia lisää.
2. Lisää kuuma kalaliemi, maustepippurit ja laakerinlehti. Keitä noin 20 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat kypsiä.
3. Lisää kerma, sitruunanmehua ja koskenlaskija kuutioituna. Kuumenna ja sekoittele.
4. Lisää lohikuutiot ja jatka keittämistä noin 3-4 minuuttia lisää, jotta lohi kypsyy.
5. Lisää suolaa tarvittaessa. Viimeistele tuoreelle silputulla tillillä.
6. Tarjoa seurana saaristolaisleipää kuutioituna ja leipää.

Kolmen kalan keitto

Kolmen kalan keitto

Sitä parempi kalasoppa, mitä useampaa sorttia kotimaista kalaa! Ja samalla tulee nautittua kaloja monipuolisesti, sehän olisi myös tärkeää. Tähän kalasoppaan tuli yksi kirjolohifile Saimaan Tuoretta ja kalatiskiltä yhdet fileet kotimaista kuhaa ja siikaa. Muuten tämän kermaisen keiton rakenne on hyvin simppeli, sillä lisäksi tulee vain sipulia, siikli-perunaa ja loppumetreillä vihreitä, makeita pakasteherneitä + makuaineet.

Kolmen kalan keitto

Keiton kruunaa rypsiöljyllä kevennetty tillivoi ja saaristolaisleipäkuutiot. Tillivoi on ihanaa, kun se sulaa kuuman liemen joukkoon. Tässä mainio kalasoppa vaikka huomisen (11.2) kansallisen kalakeittopäivän kunniaksi!

Kolmen kalan keitto (noin 5-6 annosta)

rypsiöljyä ja voita
1 sipuli hienoksi kuutioituna
600-700 g siikli perunaa (tai muuta kiinteää perunalajiketta) viipaloituna
noin kuumaa 7 dl kalalientä
3 dl kuohukermaa
1 laakerinlehti
10 maustepippuria
550-600 g esim. kirjolohta, siikaa ja kuhaa kuutioituna
2 dl pakasteherneitä
2 rkl sitruunanmehua
suolaa
2 rkl hienonnettua ruohosipulia

Tillivoi

50 g huoneenlämpöistä pehmeää voita
½ ruukkua tilliä hienonnettuna
3 rkl rypsiöljyä
ripaus suolaa

Lisäksi: kuutioitua saaristolaisleipää

Valmistus:

1. Aja sauvasekoittimella tillivoi valmiiksi.
2. Esivalmistele kalat ruodottomiksi ja nahattomiksi paloiksi, perunat viipaleiksi, sipuli ja yrtit hienoksi.
3. Kuumenna kattilassa tilkka öljyä ja voita. Lisää sipuli ja kuullota muutama minuutti. Lisää perunat, laakerinlehti ja maustepippurit. Jatka kuullottamista hetki lisää.
4. Lisää kuuma kalaliemi ja keitä sen aikaa, että perunat ovat kypsiä.
5. Lisää kalat, kerma ja pakasteherneet. Kiehauta lyhyesti, niin että kalat kypsyvät, mutta eivät kuitenkaan muhjaannu.
6. Lisää hienonnettu ruohosipuli.
7. Tarjoa kolmen kalan keitto tillivoin ja saaristolaisleipäkuutioiden kera.