Aihearkisto: Jälkiruokia

Tyrniposset

Tyrniposset
Tyrniposset

Teimme bistroisännän kanssa päiväreissun Tallinnaan. Päivän ohjelmassa oli syödä hyvin kivassa ravintolassa ja kierrellä kaupunkia kymmenen vuoden tauon jälkeen. Hyviä ruokapaikkoja on Tallinnassa nykyään lukuisia, joista valitsimme lopulta Sataman lähellä olevan Kaks Kokan.

Tyrniposset2

Kyllä ruoka- ja palvelukulttuurin taso on noussut kohisten Tallinnassa kymmenessä vuodessa. Söin erittäin hyvän kolmen ruokalajin lounaan. Alkuruoaksi hirvitartaria, mätiä, savustettua keltuaista ja friteerattua jäkälää, pääruoaksi lampaan ulkofilettä ja jälkkäriksi ihanan kirpeää tyrnipossettia. Ruokien hinta oli yhteensä noin 35 euroa. Lounaslistaa ei ollut, joten samat hinnat ovat päivällä ja illalla. Palvelu oli ystävällistä ja ravintola oli valoisa ja viihtyisä. Suurista ikkunoista avautuu näkymä puistoon päin.

Ihastuin etenkin alku- ja jälkiruokaan. Possettia päätin tehdä heti itse illallisen jälkkäriksi lauantaina, kun vanhempani tulivat tuomaan lapsia syyslomalta kotiin. Raikkaan kirpeä tyrni on myös vanhempieni makuun. Aikoinaan heillä oli omiakin tyrnipuita vanhan kotitalon pihalla.

Tyrniposset
Tyrniposset

Brittiläinen posset eli kermavanukas tehdään alkuperäisen ohjeen mukaan sitruunasta. Vanukkaaseen ei tarvita liivatetta, vaan sitruunanmehu hyydyttää vanukkaan suloisen pehmeäksi. Sama reaktio tapahtuu myös tyrnillä. Olen myös joskus lukenut pihlajanmarjapossetista. Minun tekemä posset jäi hieman löysäksi pohjasta, mutta maku oli silti upea. Rakennetta voisi ehkä kokeilla säätää vähän vähentämällä kermaa ja hieman lisäämällä mehua.

Kermainen, kirpeä ja makea tyrniposset oli upea päätös syksyiselle illalliselle! Teen varmasti uudelleen.

Tyrniposset ( 6 annosta)

5 dl kuohukerma
1 ¼ dl sokeria
1 ½ sokeroimatonta tyrnitäysmehua
½ tl vaniljajauhetta ( esim. Sonnetor, Urtekram)

Lisäksi:
tyrnijauhetta
tyrnimarjoja

Valmistus:

Kaada kerma kattilaan ja lisää sokeri. Keitä hiljalleen kiehuvaksi matalalla lämmöllä koko ajan sekoittaen, jotta sokeri liukenee. Kun seos kiehuu, niin anna sen kiehua muutama minutti koko ajan sekoittaen. Mausta lopuksi vaniljalla.

Ota pois kuumalta liedeltä ja kaada mehu joukkoon koko ajan sekoittaen.

Anna jäähtyä viitisen minuuttia ja kaada annoskulhoihin ja peitä kelmulla. Anna hyytyä jääkaapissa yön yli tai vähintään 3 tuntia.

Koristele tyrnijauheella ja marjoilla.

Omena-puolukkapaistos hillopurkissa

Omena-puolukkapaistos
Omena-puolukkapaistos

Erilaiset hedelmä- ja marjapaistokset ovat ihanan nopeita tehdä, kun makeahammasta alkaa kolottaa tai yllätysvieraat iskevät. Tai no kelle nyt enää tulee yllätysvieraita, ei ainakaan meille… Useammin taitaa iskeä makean himo. No oli niin tai näin – tässä on helppo jälkkäri, jonka kehtaa tarjota yllättäen tai sovitusti. Tällä kertaa paistokseen sujahtivat pari kotimaista omppua ja tänä syksynä poimittuja raikkaita puolukoita Sipoon korvesta.

Muruseosta voi säätää yhtä lailla oman jauho- ja hiutalepakettitilanteen mukaan. Minä kokeilin tähän paistokseen kookoskuitujauhetta, kauraa, spelttiä ja kookoshiutaleita. Kotimaisia upeita makuja pienellä ripauksella makeaa kookosta.

Herkutteluhetki koittaa vauhdilla, koska paistos on valmis parissakymmenessä minuutissa. Lämpimän paistoksen seurana maistuu vaniljajäätelö.

Omena-puolukkapaistos
Omena-puolukkapaistos

Tämän paistoksen tarjoilin vanhasta hillopurkista, kun tuo purnukkavillitys on tarttunut vähän minuunkin. Paistos sopii yhtälailla purnukkaan kuin smoothiet, puurot ynnä muuta – vai mitä?

Omena-puolukkapaistos

2 omenaa
½ dl puolukoita
½ limetin mehu
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
½ tl vaniljajauhetta
(1 rkl tyrnijauhetta)
2-3 rkl muscavadosokeria

Muruseos:

75 g voita
1 ½ dl kaurahiutaleita
2 rkl kookoskuitujauhetta ( voit käyttää myös pelkkää spelttiä tai vehnäjauho käy myös)
2 rkl spelttijauhoa
2 rkl kookoshiutaleita

Valmistus:

Pese ja kuori tarvittaessa omenat. Leikkaa omenat pieniksi paloiksi ja laita ne kulhoon muiden ainesten kanssa. Sekoita hyvin.

Tee muruseos. Sulata voi ja sekoita muut ainekset joukkoon.

Voitele vuoka. Laita pohjalle omena-puolukkaseos ja levitä muruseos päälle.

Paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Tarjoa vaniljajäätelön kanssa.

Uuniomenat ja vaniljakastike

Uuniomenat ja vaniljakastiketta
Uuniomenat ja vaniljakastiketta

Mielestäni yksi syksyn ihanimpia jälkiruokia on uuniomenat vaniljakastikkeen kera. Omenoiden täytteeksi laitan kanelilla ja vaniljalla maustettua kaura-voiseosta. Tällä kertaa sekoitin siihen mukaan vähän myös puolukkaa. Sitten vain uuniin.

Uuniomenat
Uuniomenat

Uuniomenista nousee jo niin ihana tuoksu, kun ne ovat uunissa. Tuskin malttaa odottaa, että saa valuttaa kylmää vaniljakastiketta kuumien omenoiden päälle ja upottaa lusikan taivaallisen hyvään syysjälkiruokaan.

Uuniomenat
Uuniomenat

Vaniljakastikkeen teen myös itse. Se kannattaa tehdä ajoissa, jotta se ehtii jäähtyä. Haudekattilassa sen tekeminen onnistuu helposti, ja itsetehty kastike on tietenkin sata kertaa parempaa kuin mikään kaupan e-koodattu purnukka.

Uuniomena ja vaniljakastiketta
Uuniomena ja vaniljakastiketta

Omenan tuoksuista lokakuuta!

Uuniomenat ja vaniljakastiketta

5 (hapanta) omenaa
50 g voita sulatettuna
1 ½ dl kaurahiutaleita
(½ dl puolukoita)
½ tl vaniljajauhetta
1 tl kanelia
½ dl muscavadosokeria

Valmistus:

Laita uuni kuumenemaan 200 astetta.

Poista omenoista siemenkodat omenaporalla.

Sekoita täytteen ainekset keskenään tasaiseksi seokseksi.

Voitele vuoka ja asettele omenat pystysuunnassa vuokaan.

Lusikoi täyte sisälle ja päälle.

Kypsennä uunissa noin 20-30 minuuttia, kunnes omenat ovat pehmeitä.

Tarjoa uuniomenat kuumana kylmän vaniljajäätekön tai vaniljakastikkeen kanssa.

Vaniljakastike

2 dl kuohukermaa
2 dl maitoa
1 tl vaniljajauhetta ( esim. Sonnetor tai Urtekram) / tai 1 vaniljatanko → puolita ja kaavi siemenet
4 keltuaista
1 dl sokeria

Kiehauta varovasti vanilja maidon ja kerman kanssa.

Sekoita keltuaiset ja sokeri kulhossa. Kaada muutama desi lämmintä kerma-maitoa keltuaisten joukkoon ja sekoita koko ajan. Kaada koko seos takaisin kattilaan ja kypsennä miedolla lämmöllä sekoitellen, kunnes kastike on sakeaa. ( max. Lämpö 84 astetta)