Aihearkisto: Jälkiruokia

Riisipuurokermaa kälyn päärynähillokeen kera

Riisipuurokermaa kälyn päärynähillokeen kera
Riisipuurokermaa kälyn päärynähillokeen kera

Kananpoikien Bistron väki siirtyy nyt jouluun viettoon. Kinkku paistui uunissa viime yönä ja jouluvalmistelut alkaa olla valmiina. Tänään herkutellaan jouluisilla herkuilla ja jälkkäriksi nautitaan tätä ihanaa riisipuurokermaa.

Riisipuurokerma ja päärynähilloke

Viime vuonna tein tätä Tanskanmaan herkkua kirsikkakastikkeen kera. Tänä vuonna mantelisella riisipuurokermalla herkutellaan myös, mutta uutena kastikkeena päällä kälyn tuomaa päärynähilloketta ja seurana itsetehtyjä piparkakkuja. Ne sopivat riisipuurojälkkäriin aivan täydellisesti.

Riisipuurokerma ja päärynähilloke
Riisipuurokerma ja päärynähilloke

Nuorempi tyttäreni piirsi jälleen suloisen tipupiirustuksen, jonka myötä toivotan teille kaikille oikein ihanaa joulua!

Hyvää joulua!
Hyvää joulua!


Riisipuurokerma

1 dl vettä
1 dl riisiä
5 dl punaista maitoa
ripaus suolaa
1 dl kuohukermaa
¾ dl mantelia hienonnettuna
1 tl vaniljajauhetta ( sonnentor)
1 rkl sokeria
Tarjoa: päärynähillokkeen ja piparkakkujen kera tai tanskalaiseen tapaan kirsikkakastikkeen kera

Valmistus:

Kiehauta vesi ja lisää riisi. Anna kiehua muutaman minuutti, kunnes vesi on imeytynyt riisiin.Lisää maito ja keitä hiljalleen kannen alla noin 40-50 minuuttia, kunnes riisi on kypsää. Sekoita välillä.
Mausta ripauksella suolaa. Jäähdytä.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Hienonna mantelit veitsellä karkeaksi rouheeksi. Lisää ne kermavaahdon joukkoon. Mausta lopuksi vaniljalla ja sokerilla. Tarkista maku. Lisää sokeria, jos haluat makeampaa.
Laita maustumaan jääkaappiin yön yli, jos aika antaa myöten… Voi myös nauttia heti.

Ihanan inkiväärinen piparkakkurahka

Inkiväärinen piparkakkurahka
Inkiväärinen piparkakkurahka

Ostin viime keväänä lähipuodistani inkiväärilevitettä, jota en ole jostain syystä muistanut käyttää. Onneksi mainio levite tuli näin joulun alla vastaan, koska makeahko inkivääritahna sopii superhyvin piparkakkurahkaan. Se antaa tutulle joulujälkkärille ihan uuden pirteän säväyksen.

Inkiväärilevite
Inkiväärilevite

Rahka tuo annokseen keveyttä, joten piparkakkurahka on mukava päätös vaikkapa tuhdin aterian päätteeksi, kun kaipaa jotain pientä makeaa. Lisäksi tämä jälkkäri on niin helppo valmistaa, että sen pyöräyttää vaikka sillä sekunnilla, kun makeahammasta alkaa kolottamaan. Piparkakkuja löytynee valmiina monesta kodista näin jouluisin.

Inkiväärinen piparkakkurahka
Inkiväärinen piparkakkurahka

Inkivääritahna sopii myös muun muassa smoothieden ja jälkkäreiden mausteeksi. Kannattaa kokeilla, jos tälläistä tahnaa sattuu tulemaan kaupassa vastaan. Jos tahnaa ei löydy, niin kokeilisin muuta inkiväärimaustetta, kuten jauhetta tai siirappia.

Inkiväärinen piparkakkurahka ( 3 annosta)

1 dl kuokukermaa vaahdotettuna
1 dl rahkaa
50 g piparkakkuja murustettuina
2 tl tai maun mukaan inkiväärilevitettä ( Lisää vaikka lusikallinen kerrallaan, sekoita ja maista välissä)

Lisäksi: tuoretta minttua tai marjoja ja piparkakkua murennettuna

Valmistus:

Sekoita rahka, piparkakun murut ja inkiväärilevite. Nostele lopuksi kermavaahto joukkoon. Annostele rahka kulhoihin. Koristele piparkakun muruilla, mintulla tai marjoilla.

Pähkinäinen banaanipehmis

Banaanipehmis
Banaanipehmis

Olen pakastanut aikamoisia määriä banaaniviipaleita sen jälkeen, kun sain Vapun reseptikirja kakkosen. Lapset nimittäin hurahtivat kirjan banaanipehmikseen – ja minä myös. Kypsän banaanin makeus taltuttaa makean nälän, joka marraskuun pimeydessä vainoaa välillä tai ehkä joka päivä ainakin minua…

Pehmistä on tehty monta kertaa Vapun loistavalla reseptillä, mutta olen tehnyt pehmiksestä myös omia viritelmiä. Banaanipehmiksessä toimivat samat mausteet kuin banaaniletuissa eli kaneli, kardemumma, inkivääri tai vanilja tai voit jättää myös maustamatta. Banaanista ja kananmunasta jo tulee kermainen herkku.

Banaanipehmis
Banaanipehmis

Banaani rakastaa myös pähkinää, joten laitoin tähän versioon makeuttamattomatonta maapähkinävoita ja sitrushedelmähulluna tirautin sinne myös ruokalusikkallisen limetin mehua. Nam, mitä namia sanon minä ja valmistus ei vie kuin viisi minuuttia!

Pähkinäinen banaanipehmis ( kahdelle)

2 kypsää banaania ( pakastettuna ja viipaleina)
1 kananmuna
1 rkl maapähkinävoita
1 rkl limetin mehua

Soseuta kaikki ainekset tehosekoittimessa kermaiseksi seokseksi. Nauti heti!