Avainsana-arkisto: lohipastrami

Lohipastrami, piimäkastike & tilliöljy

Lohipastrami, piimäkastike & tilliöljy

Taivaallinen lohipastrami on saanut uudet seuralaiset : piimäkastikkeen ja tilliöljyn. Uudistuneen pastramin reseptiä on toivottu tänne blogiin eli tässä se vihdoinkin on. Tein tähän tapaan pastramia ensin isänpäiväksi ja se oli niin superherkullista, että annos saikin sitten pikaisen uusinnan, kun ystäväperheet tulivat meille kyläilemään. Piimäkastike on ihastuttavan raikasta seuraa lohipastramille!

Ohjeessa on reilu satsi pastramia, koska tykkään aina tehdä samalla vaivalla suuremman satsin ja jätän osan odottamaan pakastimeen seuraavaa herkutteluhetkeä. Etenkin jos pastramin tekee alkuruoaksi, niin eihän siihen kovin montaa lohen palaa yleensä laiteta, noin 3-5 on hyvä. (Tosin perheen kesken meillä on välillä santsipastramilautanen pöydässä, koska kaikille tämä alkupala-annos ei riitä… 🙂 )

Lohipastrami, piimäkastike & tilliöljy

Piimäkastikkeen kera lohipastrami mielestäni toimii parhaiten ehdottomasti alkuruokana. Piimäkastike annostellaan annoksen pohjalle ja siihen tiputellaan päälle tilliöljyä. Öljyn voi kevyesti lusikalla ”sotkea” piimäkastikkeen joukkoon. Sitten päälle nostellaan pastramia, pikkelöidyt sipulit ja fenkolit, rucolan versoa ja paahdettuja kurpitsansiemeniä. Tämä on aivan mielettömän hyvää ja suussasulava kokonaisuus. Pastramin mausteseos on niin hullunhyvä, että siihen en ole lähtenyt tekemään mitään muutoksia eli se on sama kuin taivaallisessa versiossa.

Lohipastrami, piimäkastike ja tilliöljy

1 kg lohifileeta
50 g sokeria
50 g karkeaa merisuolaa

mausteseos:
3 rkl sinapinsiemeniä
3 rkl fenkolinsiemeniä
3 rkl korianteria
2 rkl mustapippuria
2 rkl tillisiemeniä (tai jauhettua tilliä, mutta hienonnettua ei kannata paahtaa muiden joukossa, ettei pala)

3 rkl seesaminsiemeniä (nämä erikseen)

Valmistus:

1. Poista lohesta nahka ja leikkaa pitkittäin pötköiksi. Laita sokeri-suolaan yöksi.
2. Paahda kaikki mausteet kuivalla pannulla. Varo polttamasta mausteita ja sekoittele koko ajan, kunnes mausteista alkaa irrota hyvä paahteinen tuoksu. Jauha mausteet morttelissa tai tehosekoittimessa jauheeksi. Paahda vielä seesaminsiemenet, mutta jätä ne kokonaisiksi. Lisää ne mausteoseokseen.
3. Kuivaa ja poista suolat lohipötkön pinnasta seuraavana päivänä. Paahda pötkylät kuivalla kuumalla pannulla joka reunalta nopeasti.
4. Pyöräytä pötköt mausteseoksessa ja kelmuta ne mahdollisimman tiukkiin rulliin. Mitä tiukemmassa pötkylässä pastarami on, niin sitä kauniimpi muoto leikatessa.
5. Jäähdytä pakastimessa tai jääkaapista. Jääkylmänä/kohmeisena niistä saa leikattua siistimpiä paloja.

Piimäkastike

4 dl piimää
3 rkl ranskankermaa
2 rkl sitruunan mehua
½ sitruunankuori raastettuna
1 tl morttelissa jauhettua fenkolin siemeniä
1 rkl piparjuurta raastettuna /tuubista
1 tl sokeria
suolaa ja mustapippuria

Valmistus:
1. Vispaa kaikki ainekset hyvin sekaisin ja jos on aikaa niin muutaman tunnin/yön yli tekeytymisestä jääkaapissa ei ole ainakaan haittaa.

Tilliöljy

puntti tilliä
½ dl rypsi -tai oliiviöljyä
suolaa
sokeria

Valmistus:

1. Aja öljy mahdollisimman hienoksi tehosekoittimella tai sauvasekoittimella. Öljy kannattaa tehdä myös jo mahdollisuuksien mukaan vaikka edellisenä päivänä jääkaappiin.

Muut lisukkeet:
pikkelöity punasipuli
pikkelöity fenkoli
paahdetut kurpitsansiemenet
rucolan versoja

Taivaallinen lohipastrami

Lohipastrami

Lohipastrami on meillä sellainen toiveherkku, jota saisi tehdä vaikka joka viikonloppu, mutta siihen en sentään lähde. 🙂 Näin juhlapyhän kunniaksi tein sitten vähän isomman satsin, josta muutama pötkylä jäi vielä pakkaseen. Nekin on kyllä tarkoitus nauttia tässä pääsiäisen aikaan.

Tähän tapaan tulee mielestäni paras lohipastrami. Laitan lohipötkylät kevyeen sokeri-suolaan yöksi, jotta lohi suolaantuu ja kiinteytyy yön aikana. Seuraavana päivänä paahdan pinnat ja pyörittelen mausteseoksessa. Sitten lohet laitetaan vielä tiukkaan rullaan kelmulla ja kylmään. Mitä tiukempi rulla, sitä pyöreämmän ja paremman näköisen palan saa leikattua lautaselle.

Lohipastrami

Pastramin seurana on tässä peruna-aiolia, jonka ohje löytyy myös tuosta alta. Tämän kivan lisäkkeen opin lohipastramin seuraksi aikoinaan Perhon keittiöstä. Aioliin voi lisätä myös raastettua parmesaania. Lisäksi annoksessa on pikapikkelöityä kurkkua ja Mimisin versosalaattia.

Herkullista pääsiäisen aikaa!

Lohipastrami (huom. reilu satsi, alkupalana riittää noin 10 hlölle)

1 kg lohifileeta
50 g sokeria
50 g karkeaa merisuolaa

mausteseos:
3 rkl sinapinsiemeniä
3 rkl fenkolinsiemeniä
3 rkl korianteria
2 rkl mustapippuria
2 rkl tillisiemeniä (tai jauhettua tilliä, mutta hienonnettua ei kannata paahtaa muiden joukossa, ettei pala)

3 rkl seesaminsiemeniä (nämä erikseen)

Valmistus:

1. Poista lohesta nahka ja leikkaa pitkittäin pötköiksi. Laita sokeri-suolaan yöksi.
2. Paahda kaikki mausteet kuivalla pannulla. Varo polttamasta mausteita ja sekoittele koko ajan, kunnes mausteista alkaa irrota hyvä paahteinen tuoksu. Jauha mausteet morttelissa tai tehosekoittimessa jauheeksi. Paahda vielä seesaminsiemenet, mutta jätä ne kokonaisiksi. Lisää ne mausteoseokseen.
3. Kuivaa seuraavana päivänä lohipötköt ja paahda kuivalla kuumanna pannulla joka reuna nopeasti.
4. Pyöräytä pötköt mausteseoksesta ja kelmuta ne mahdollisimman tiukkiin rulliin. Mitä tiukemmassa pötkylässä pastrami on, niin sitä kauniimpi muoto leikatessa.
5. Jäähdytä pakastimessa tai jääkaapista. Jääkylmänä niistä saa leikattua siistimpiä paloja.

Peruna-aioli

1 dl perunamuusia
2 dl majoneesia
1 tl dijon-sinappia
2 rkl sitruunamehua
2 valkosipulinkynttä kuorittuna ja hienonnettuna

Valmistus:

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua. Annostelussa voi käyttää pursotinta.