Näissä herkkulämppäreissä on sipaus ihanaa dijonia, paljon meheviä tuoreita tomaatteja, metsän kultaa eli kanttarelleja (muutkin sienet toki käy), puhveli mozzarellaa & aromikasta mustaleimaa. Sanoisin, että nyt on PERFETTO lämppärit loppukesän iltaan.
Tomaatti-kantarellilämppärit
12 paahtoleipää
oivariinia
Dijon sinappia
2 l kantarelleja
öljyä ja voita
5 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 tl Provencen yrtit maustetta
suolaa ja pippuria
noin 8-10 tomaattia viipaloituna
1 mozzarella ( toinenkin toki mahtuu)
1 ps mustaleima emmental raastetta
Basilikaa
1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
2. Lado leivät pellille. Sipaise leiville oivariinia ja dijonia.
3. Kuumenna pannu ja paista kantarelleja sen aikaa, että nesteet tulevat ulos. Lisää öljy ja voi sekä hienonnettu valkosipuli. Paista sen aikaa, että sienet saavat vähän väriä. Sekoittele ja mausta.
4. Lado leiville ensin tomaattiviipaleita, sitten paistettuja kantarelleja, mozzarella viipaleita ja mustaleima raastetta.
5. Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 -20minuuttia.
Resepti on julkaistu aikaisemmin Bistroemon Instagramissa ja löydettävissä edelleen sieltäkin.