Aihearkisto: Kasvisherkkuja

Härkismoussaka

Härkismoussaka

Moussaka kuuluu minun uunivuokaruokien parhaimmistoon! Rakastan munakoisoa ja moussakaa en osaisi ilman munakoisoa kuvitella, mutta lampaan- tai naudanlihan voi mainiosti vaihtaa esimerkiksi härkikseen ja perunan tilalle käy tässä tilanteessa erittäin herkullisesti bataatti.

Härkismoussaka on erittäin maistuvaa talvipäivän ruokaa, joka kestää hyvin myös uudelleen lämmityksen seuraavina päivinä.

Herkullista viikon alkua!

Härkismoussaka ( noin 6 annosta)

härkistäyte:
rypsi- tai oliiviöljyä paistamiseen
2 valkosipulinkynttä kuorittuna ja hienonnettuna
1 sipuli kuorittuna ja hienonnettuna
1 munakoiso
1 bataatti
1 rs härkistä
2 rkl tomaattipyrettä
1 tlk tomaattimurskaa
1 dl vettä
suolaa ja mustapippuria
1 tl timjamia
1 tl kanelia
1 rkl punaista balsamicoa

Valkokastike:

50 g voita
¾ dl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
¼ tl muskottipähkinää
suolaa
mustapippuria
2 kananmunan keltuaista
100 g juustoraastetta, esim. cheddar

Päälle: tuoretta rucolaa tai yrttejä, esim. persiljaa, basilikaa tmv

Valmistus:

Leikkaa munakoiso viipaleiksi ja ripota viipaleiden päälle suolaa. Itketä niitä noin 15 minuuttia ja pyyhi sitten suola pois pinnasta. Laita uuni päälle 200 astetta ja laita munakoisoviipaleet uuniin leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle. Paahda viipaleita noin 15- 20 minuuttia.

Kuori ja leikkaa bataatti ohuiksi viipaleiksi.

Tee härkistäyte. Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja kuullota siinä ensin hienonnettuja sipuleita. Lisää härkis ja paista hetki.Sekoita joukkoon tomaattipyre ja loput ainekset. Anna kastikkeen hautua hiljaisella lämmöllä noin 20 minuuttia. Tarkista maku.

Valmista seuraavaksi valkokastike. Sulata voi kattilassa ja sekoita jauhot joukkoon. Kuumenna, mutta älä ruskista. Lisää vähitellen maito. Keitä hiljalleen, samalla sekoittaen sen aikaa, että kastike paksuuntuu. Ota liedeltä. Erottele keltuaiset ja vispaa ne hyvin kastikeen joukkoon. Sekoita kastikkeeseen vielä juustoraaste.

Ota paahtuneet munakoisoviipaleet uunista.

Voitele ja täytä vuoka. Laita pohjalle bataatti – ja munakoisoviipaleita, kaada seuraavaksi härkiskastike, sitten taas munakoisoa ja bataattia ja lopuksi valkokastike päälle.

Kypsennä uunissa noin 45 minuuttia. Peitä vuoka foliolla, jos pinta alkaa liikaa tummumaan. Anna vetäytyä paistamisen jälkeen folion alla noin 15 minuuttia ennen tarjoilua.

Savutofupyörykät, paahdetut juurekset & mantelikastike

Savutofupyörykät, paahdetut juurekset & mantelikastike

Nyt laitetaan fanfaarit soimaan, kun kerrankin tein tofusta jotain aidosti maukasta! Kiitos siitä kuuluu Kira Åkerström-Kekkoselle, jonka muutaman vuoden takaisesta ruokakirjasta Max 30 min tämän ohjeen vohkin. Nämä ovat todella, todella herkullisia tofu-palleroita, jotka pyöräyttää aika sukkelasti. Kirjan mukaan koko ateria valmistuu puolessa tunnissa, minulla meni noin 5-10 minuuttia pidempään.

Mantelikastike

Kuulostan varmaan ihan fossiiliblogilta, mutta savutofupyörykät ovat Kananpoikien Bistron ihka ensimmäinen tofu-resepti. Eihän siinä mennyt kuin neljä vuotta..! Aikaisemmat tofu-kokkaukseni eivät olisi ollut lainkaan kelvollista blogattavaa, eikä lasten mielestä edes kelvollista syötävää. Täytyy myöntää, että yrittäminen ja hyvien tofu-reseptien etsiminen on ollut laiskan puoleista. Mutta toisaalta pitää myös muistaa, että ei sitä aina kaikesta ehdi, eikä tarvitse intoutua. Monista muista kasvisproteiineista olen paljon kokannut ja blogannut. Tänä päivänä kun vaihtoehtoja löytyy varsin kiitettävästi.

Savutofupyörykät, paahdetut juurekset & mantelikastike

Nyt olen käynyt uudella innolla tofun kimppuun ja ehkä bistrossa nähdä jossain vaiheessa uusia tofu-herkkuja. Savutofupyöryköitä teen taatusti toisenkin kerran, jo senkin vuoksi, että kriittinen jälkikasvuni pääsee myös niitä maistamaan. Kummallisia ipanoita, jos eivät näistä tykkäisi. Pyörykät ovat taivaallisen hyviä paahdettujen porkkanoiden ja bataatin sekä mantelikastikkeen kera. Suosittelen kokeilemaan.

Savutofupyörykät, paahdetut juurekset & mantelikastike (kahdelle -kolmelle)

400 g porkkanaa
300 g bataattia
suolaa ja mustapippuria
rypsi- tai oliiviöljyä

1 pkt kylmäsavutofua (jalotofu)
2 rkl hienonnettua timjamia
2 tl dijon-sinappia
1 kananmuna
2 rkl seesaminsiemeniä
1 ½ rkl täysjyvävehnäjauhoja
suolaa ja mustapippuria

1 dl paahdettuja manteleita
30 g voita
1 valkosipulinkynsi kuorittuna ja hienonnettuna
1 ja 2 cm inkivääriä kuorittuna ja raastettuna
2 tl (luomu) sitruunankuorta raastettuna (pese kuori hyvin)
½ tl currymaustetta
3 rkl oliiviöljyä
2 tl omenaviinietikkaa
1 tl sitruunanmehua
1 ½ rkl hunajaa
chilimaustetta maun mukaan
suolaa

Lisäksi: baby-pinaattia, salaattia, versoja, keitettyä kvinoaa tmv

Valmistus:

1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Kuori ja leikkaa porkkanat ja bataatit pieniksi lohkoiksi. Nosta ne leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Mausta suolalla ja pippurilla sekä pirskota öljyä päälle. Paahda 15 minuuttia.
2. Valmista pyörykät. Valuta ja kuivaa tofu hyvin talouspaperilla. Murusta tofu kulhossa mahdollisimman pieneksi. Lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Pyöritettele taikinasta 8-10 pyörykkää.
3. Ota juurespelti uunista ja työnnä juureksi hieman sivuun. Nosta pyörykät viereen ja paista porkkanoiden ja bataatin kanssa pyöryköitä noin 10 minuuttia, tai kunnes ne ovat ruskistuneet.
4. Valmista kastike. Hienonna mantelit veitsellä pieneksi. Kuumenna voi kattilassa hitaasti ja anna sen ruskistua vähän. Varo polttamasta. Lisää joukkoon valkosipuli, inkivääri, curry ja mantelit. Nosta pois liedeltä ja sekoita muut ainekset joukkoon. Tarkista maku.
5. Tarjoa tofupyöryköiden, paahdettujen porkkanoiden ja bataatin sekä mantelikastikkeen kera esimerkiksi kvinoaa, baby pinaattia, salaattia tai versoja.

Resepti pienin muutoksi: Kira Åkerström-Kekkonen , Max 30 min

Bataatti-mustapapuvuoka

Bataatti-mustapapuvuoka

Pienet mustapavut ovat mahtavan makuisia papuja, joita voisi käyttää vähän useammin. Mustapavut ovat nimittäin hyvää terveysruokaa niiden korkean flavonoidi- ja rautapitoisuuden vuoksi. Ne ovat hyväksi sydämelle. Minun sydäntä ne aikoinaan suorastaan lämmittivät, kun mies suhteen alkuaikoina keitti taivaallista mustapukeittoa. Ne voivat siis olla monella tapaa sydänruokaa. Lisäksi mustapavut ovat ekologista ja ravitsevaa ruokaa muiden papujen tapaan.

Bataatti-mustapapuvuoka

Nyt tein mustapavuista maukkaan meksikolaishenkisen vuokaruoan, johon idean sain soppa365-sivulta (Laura Kaapron resepti), mutta muokkasin ohjeen uudeksi. Lisäsin bataatin ja mustapapujen joukkoon tomaattia ja päälle hyvää mozzarellaa ja mustapipuricheddaria. Lopuksi täydensin valmiin vuoan avokadokuutioilla ja runsaalla määrällä tuoretta basilikaa. Lisukkeena oli vielä nachoja ja ranskankermaa. Tämä on ihanan nopeaa, helppoa ja maukasta ruokaa, joka sopii mainiosti rentoon herkutteluiltaan. Kokeile vaikka heti viikonloppuna!

Bataatti-mustapapuvuoka ( 3-4 annosta)

1 tlk mustapapuja ( luomu Urtekram)
1 tl basilikaa
1 tl timjamia
½ tl inkivääriä
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 rkl oliiviöljyä
1 keskikokoinen bataatti
2 tomaattia
1 pallo mozzarellaa, esim. Pirkka parhaat
50 g (mustapippuri)cheddaria ( Jukolan juusto)
suolaa ja oliiviöljyä

nokare voita vuoan voiteluun

päälle: tuoretta basilikaa puoli ruukkua ja 1 avokado lohkottuna + 2 rkl limetin mehua

Valmistus:

1. Kuumenna uuni 225 asteeseen.
2. Huuhtele ja valuta pavut hyvin. Sekoita joukkoon basilika, timjami, inkivääri, suola, mustapippuri ja oliiviöljy.
3. Kuori ja halkaise bataatti pituussuunnassa kahtia. Viipaloi puolikkaat ohuesti. Huuhtele ja leikkaa myös tomaatti ohuiksi viipaleiksi.
4. Voitele vuoka ja lado pohjalle limittäin tomaattia ja bataattiviipaleita. Lusikoi päälle maustetut mustapavut. Rouhaise päälle kevyesti suolaa ja pirskauta hieman oliiviöljyä. Nosta uuniin ja paista noin 20-25 minuuttia.
5. Leikkaa tai revi mozzarella kuutikoiksi ja raasta juusto. Nosta vuoka uunista ja lisää juustot päälle. Nosta vuoka takaisin uuniin ja gratinoi noin 10 minuuttia.
6. Täydennä annos tuoreella basilikalla ja avokadolohkoilla, joiden päälle on puristettua vähän limetin mehua.
7. Tarjoa paistos lämpimänä esimerkiksi nachojen ja ranskankerman kera.