Avainsana-arkisto: bbq-kastike

BBQ-burger punajuuri-falafelpihvillä & bataattiranut

BBQ-burger punajuuri-falafelpihvillä & bataattiranut

Syksyn iloksi ilmestyi tällä viikolla suositusta Hannan Soppa -ruokablogista tunnetulta Hanna Hurtalta uusi ja upea Kasvis ruokakirja. Hanna on tehnyt erittäin monipuolisen kasvisruokakirjan, joista moni ruoka on ainakin minulle uusi ja moni resepti sekä kauniit ruokakuvat kutkuttavat kovasti kokkailemaan.

Hanna

Hannan kirjajulkkareita vietettiin viime viikonloppuna Hannan kauniissa ja tunnelmallisessa Loviisan kodissa. Oli mahtavaa saada osallistua näihin ihanan rentoihin kotijuhliin, jonne Hanna oli valmistanut tofuhalloumia hummusplatterilla, indonesialaista gado gado -salaattia, kokonaisena paahdettua kukkakaalia ja jälkkäriksi mustapapubrownieta. Oi,oi mitä makuja!

Hannan kasviskirja

Taivaallisella maapähkinävoikastikkeella kruunattu gado gado -salaatti oli niin koukuttavan hyvää, että tein sitä kotona illalla kulhollisen lisää ja jollei kotiväki olisi ollut osingoilla, olisin voinut syödä kulhollisen vaikka yksin. Aikaisemmin olen kokeillut kirjan ohjeella jo maukkaita harissa-papupyöryköitä, jonka reseptin Hanna julkaisi pienenä maistijaisena keväällä What`s cooking Helsinki- tapahtumassa. Viikon alussa testasin myös bataattimakaronilaatikkoa, koska kirjan mukaan Hanna ei ole itse kovin suuri makaronilaattikko-fani, eikä myöskään ole muuten minun jälkikasvu. Bataattimakaronilaatikko oli nuorista ihan mukiin menevää, mutta makaronit olisi voinut jättää pois… No mikäs makaronilaatikko sitten olisi?! Minun mielestä laatikko oli maistuvaa raikkaan hapankaalin kera ja siinä taas yksi hyvä arjen pelastusohje. Chocochili julkaisi bataattimakrun reseptin blogissaan alkuviikosta. Kannattaa kurkata myös sinne.

Hannan Kasvis ruokakirja

Kirjassa on oikeasti niin monta hyvää kasvisruokareseptiä, että saattaa muillekin kuin minulle iskeä välillä valinnanvaikeus. Lopulta seuraavaan kokeiluun osui kirjan ainoa hampurilaisresepti. Siinä oli rakastamaani punajuurta. ( Tosin Hanna rakastaa sitä ehkä vielä enemmän. Hän on tatuoinut kauniin punajuuren käsivarteensa! ) Punajuuren pääparina pihveissä on hernerouhetta, jota minun on pitänyt pitkään testata. Siinä on muuten loistava kasvisproteiini, jonka proteiinipitoisuus on huikeat 60 % ja sitä saa myös kotimaisena. Maukkaita kasvispihvejä ei ole maailmassa koskaan liikaa ja nämähän taipuivat tarpeen tullen myös mainiosti pyöryköiksi. Hampurilaisen herkullisuutta täydentävät 10 minuutin BBQ-kastike ja karamellisoitu sipuli sekä ynnä muut täytteet. Lisäksi olisi voinut tehdä vielä kirjan ohjeella riisipaperipekonia, mutta se jäi tällä kertaa minulta väliin. Lisukkeeksi tein kirjan ohjeella bataattiranuja.

10 minuutin BBQ-kastike
Bataattiranut

Kirjan moneen muuhun reseptiin verrattuna tässä ohjeessa riittää työvaiheita, mutta se kaikki on vaivan arvoista. Lopputulos palkitsee! Voi sitä onnellista ilmettä, kun iskee hampaat kiinni tähän hamppariin. Ja kuka sanoo, että kaikki pitää tehdä yksin? Ota kaverit tai perhe mukaan ja hommat jakoon! Se on mukavan rentoa yhdessä puuhastelua.

Kasvis ruokakirja

Hernerouhetta täytyy kokeilla pian myös muihin ruokiin. Lasagnen ystävänä voisin testata myös kirjan hernerouhelasagnea. Lisäksi saatan tämän kirjan myötä syttyä vihdoinkin tofuun ja moneen muuhun uuteen kasvisherkkuun!

BBQ-burger punajuuri-falafelpihvillä & bataattiranut

Paljon onnea vielä ihana Hanna! Olet supernainen, lahjakas, kiva tyyppi ja varsinainen kasvisruokavelho!


BBQ-burger punajuuri-falafelpihvillä & bataattiranut

Punajuuri-falafelpihvit

1-2 punajuurta
1 rkl chia-siemeniä +3 rkl vettä
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
½ sipuli hienonnettuna
1 ½ dl hernerouhetta
1 dl maustamatonta (kaura)jugurttia
1 dl vettä
¾ dl kaurarouhetta
1 tl juustokuminaa
½ tl suolaa

Karamellisoitu sipuli

1 iso (puna) sipuli
1 rkl oliiviöljyä ( + itse lisäsin myös vähän voita)
2 tl (kookos) sokeria ( ohjeessa 1 tl)

10 minuutin BBQ-kastike

500 g paseerattua tomaattia
½ dl omenaviinisiiderietikkaa ( käytin omenaviinietikkaa)
½ dl (kookos) sokeria
½ dl vettä
½ dl hunajaa ( vegaani versioon esim. agavesiirappia)
3 rkl soijakastiketta
3 rkl hienonnettua chipotle-chiliä adobokastikkeessa
½ tl maustepippuria

Lisäksi:
hampurilaissämpylöitä
(vegaanista) majoneesia
salaattia
tomaattiviipaleina
(vegaanista juustoa)

Bataattiranut

2 bataattia
3rkl öljyä
1 rkl maizenaa
suolaa ja mustapippuria

Punajuuri-falafelpihvit

Kypsennä punajuuret keittäen tai uunissa. Kuori jäähtyneet punajuuret ja raasta ne. Tarvitset raastetta noin 2 dl. Sekoita chia-siemenet veteen ja anna geeliytyä noin 10 minuutin ajan. Kuullota sipulit öljyssä. Sekoita kaikki pihvitaikinan ainekset keskenään ja siirrä jääkappiin vetäytymään vähintään puoleksi tunniksi.

Taputtele taikinasta 6-8 pihviä ja paista ne molemmin puolin rapeiksi ja kypsiksi. Noin 5- 10 minuuttia puoli.

Karamellisoitu sipuli

Kuori sipuli ja leikkaa se renkaiksi. Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja hauduta sipulia miedohkolla lämmöllä noin puoli tuntia tai kunnes sipuli on aivan pehmeää ja kauniisti tummunutta.

10 minuutin BBQ-kastike

Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Anna kastikkeen muhia miedolla lämmöllä kymmenen minuuttia. Tarkista maku. Jäähdytä.

Bataattiranut

Kuumenna uuni 225 asteeseen.

Pese bataatit hyvin ja kuivaa tai kuori ne. Itse tykkään aina kuoria bataatin, jollei luomu.

Leikkaa bataatit sormenpaksuisiksi suikaleiksi. Laita bataattisuikaleet kulhoon ja sekoita joukkoon öljy. Mittaa perään maizena, suola ja reilu ripaus mustapippuria. Sekoita.

Levitä bataatit leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle ja paista uunissa noin 20 minuuttia. Kääntele ranskalaisia paistamisen puolivälissä.

Hampurilaisten kasaaminen

Paahda sämpylän puolikkaat halutessasi. Sivele sekä pohjalle että kannelle BBQ-kastiketta ja/tai majoneesia. Asettele pohjalle salaattia, kaksi punajuuri-falafelpihviä, tomaattiviipaleita ja vegejuustoa.

Tarjoa hampurilainen bataattiranujen kanssa.

Perjantai-illan pulled pork burger

Pulled pork burger
Pulled pork burger

Vihdoinkin sain aikaiseksi valmistaa pulled porkia eli nyhtöpossua tai kutsutaan sitä myös rikkirevityksi possuksi. Hakaniemen hallin Reinin lihasta tarttui lounasreissulla mukaan muutama kiloa luullista luomupossun niskaa. Ajattelin, että tehdään samaa tietä kunnon satsi ja mitä parasta, sain hyvän syyn kutsua ex-temporevieraita perjantai-burgerille!

Netti pursuaa pulled pork ohjeita, joten sieltä minäkin lähdin mieluisinta reseptiä etsimään. Kauhaa ja rakkautta blogin marinadi vaikutti pienellä tuunauksella olevan minun makuuni. Kaipasin possuun pientä savun makua, joten muutin jalopenojen tilalle chipotletahnan. Annoin lihan marinoitua rauhassa yön yli. Lihakauppias oli leikannut possun kahteen osaan, jotta marinointipintaa on enemmän eli possu saa näin paremmin makua pintaansa.

Possu uunista ulos
Possu uunista ulos

Possu hautui uunissa pitkään ja hartaasti. Mehevä possun tuoksu täytti talon. Seitsemän tunnin jälkeen liha irtosi kevyellä painalluksella luun vierestä. Sitten oli paistamisen osalta viimeistelyn aika, kun possu otti pintaansa lopuksi hiiligrillin makua. Tämän paistamismaratonin jälkeen sitten koko upeus riivitään kahdella haarukalla risaikseksi muutamassa minuutissa.

Rikkirevittynä
Rikkirevittynä

Pulled pork pääsi meillä burgerin täytteeksi. Olin hakenut päivällä Saaremme puodilta Stansvikin kartanonin ciabatta-sämpylöitä. Täytettä oli myös monenlaista. Coleslaw on yksi varma bravuurini, joten sitä tietenkin oli tarjolla. Lisäksi marinoin punasipulia, terästin tomaattisalsan chipotlella, keitin bbq-kastikkeen, maustoin majoneesin dijon-sinapilla ja hölskytinpä avomaankurkkujakin jälleen kerran.

BBQ-kastike
BBQ-kastike
Marinoitua punasipulia
Marinoitua punasipulia
Chipotlella terästettyä tomaattisalsaa
Chipotlella terästettyä tomaattisalsaa

Voi kehaista, että nyt oli bistroemo laittanut kystä kyllin. Pöytään katettiin myös grillattuja maisseja, perunalastuja ja ystävieni tuomaa hamburger-relishiä. Aineksia olisi ollut vähän suurempiinkin bileisiin, mutta jäihän herkkuja seuraavalle päivällekin. Pulled pork nimittäin maistuu taivaalliselta seuraavanakin päivänä!

Pulled pork
2 kg possunniskaa tai lapaa (mielellään luullinen pala)

Marinadi:
3 tuoretta punaista chiliä
4 valkosipulinkynttä
1 dl muscovado-sokeria
2 rkl vaahterasiirappia
3 rkl vettä
2 tl chipotle-tahnaa
4 cm pätkä tuoretta inkivääriä raastettuna
2 tl jauhettua inkivääriä
1 tl fenkolinsiemeniä
1 rkl kuivattua timjamia
1/2 dl rypsiöljyä
2 dl olutta (pale ale)
suolaa
mustapippuria myllystä

Valmista marinadi. Aja tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella chilit, valkosipulit, sokeri, vaahterasiirappi ja vesi karkeaksi kastikkeeksi. Kaada seos kulhoon, lisää joukkoon loput ainekset ja sekoita.

Hiero marinadi hyvin lihan pintaan ja laita yöksi jääkaappiin maustumaan.

Ota liha muutama tunti ennen paistamista huoneenlämpöön.

Laita marinadissa olevat lihat uunivuokaan tai pataan. Mausta molemmilla puolin suolalla ja pippurilla.

Paahda possua ensin 225 asteisessa uunissa puoli tuntia. Käännä lihat tänä aikana kerran.

Kaada paahtamisen jälkeen olut vuokaan ja laske lämpötila 110 asteeseen. Laita folio tai kansi päälle ja anna possun muhia uunissa kuutisen tuntia. Valele lihaa muutamia kertoja paistoliemellä paistamisen aikana.

Kun liha on kypsää niin ota se ulos uunista ja anna vähän jäähtyä. Ennen tarjoilua kuumenna lihaa 10-15 minuuttia hiiligrillissä (jos vain mahdollista) , jotta liha saa sitä pientä savun makua.

Poista läski ja luut. Riivi liha riekaleiksi kahdella haarukkalla.

Kuumenna kattilassa 2-3 dl paistolientä ja kaada rikkirevityn possun päälle.

Rikkirevityn possun lisähärpäkkeet:

BBQ-kastike

oliiviöljyä
1 prk kokonaisena kuorittuja tomaatteja
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 punainen paprika
1 tl savupaprikajauhetta
2 rkl Worcestershire-kastiketta
3 rkl muscovado-sokeria
2 rkl tomaattipyrettä
suolaa ja mustapippuria

Hienonna sipulit ja paprikat. Kuumenna öljy kattilassa ja lisää sipulit. Kuullota hetki ja heitä paprikanpalat perään. Sekoita joukkoon muut ainekset ja keittele miedolla lämmöllä puolisen tuntia.

Sekoita kastike tasaiseksi sauvasekoittimella.

Chipotlella maustettu tomaattisalsa

5 isoa tomaattia
puolikas valkosipulinkynsi
½ tl chipoletahnaa
1 tl juoksevaa hunajaa
2 rkl vastapuristettua appelsiininmehua
1 dl lehtipersiljaa karkeaksi silputtuna
suolaa ja mustapippuria

Leikkaa tomaatit pieneksi kuutioiksi. Hienonna valkosipuli. Sekoita kaikki ainekset kulhossa.

Marinoitu punasipuli

4 pientä/keskikokoista punasipulia
1 dl punaviinietikkaa
5 rkl sokeria
1 tl suolaa
½ dl oliiviöljyä
mustapippuria

Leikkaa sipuli ohuiksi puolirenkaiksi. Kiehauta etikka, sokeri ja suola kattilassa. Lisää joukkoon sipulit ja kiehauta vielä kerran. Lisää öljy ja jäähdytä. Mausta vasta rouhitulla mustappurilla.

Dijon-majoneesi

1dl majoneesia
2 tl dijon-sinappia

Sekoita ja tarjoa.

Lisäksi: coleslaw-salaattia, hölskytyskurkkuja, salaatinlehtiä, burger-relishiä, grillattuja maisseja ja Stansvikin kartanon ciabatta-sämpylöitä sekä lapsille vaihtoehtoisesti hodarisämpylöitä.