Hannan harissa-papupyörykät

Harissa-papupyörykät & minttujugurtti

Osallistuin viikonloppuna What`s Cooking Helsinki ruokatapahtumaan Helsingin Teurastamolla. Tapahtuma järjestettiin jo toista kertaa ja hyvin samanlaisella onnistuneella konseptilla kuin edellisenä vuonna. Ihanaa, että tälläisiä tapahtumia järjestetään. Bloggajakolleegoita on aina ilo tavata ja samalla tapahtuman annista saa paljon lisäinspiraatiota. Suurkiitos järjestäjille!

Aamupäivästä on seminaariosuus bloggareille ja puolilta päivin ovet avautuvat kaikille. Siitä eteenpäin alkaa pyörimään näytöskeittiöt, jossa taitavat bloggaajat kokkaavat omia reseptejään yleisölle. Ja parastahan on tietty, kun saadaan maistiaisia!

Itse olin tällä kertaa tapahtumassa lyhyemmällä kaavaa, mutta ehdin katsomaan ihanan Soppa Hannan ja Kokit ja Potit -ruokablogin Hannelen kokkausnäytöksen. Naisilta valmistui näppärästi herkulliset harissa-papupyörykät minttujugurtin kera. Pyörykät olivat samalla pieni maistiainen Hannan syksyllä ilmestyvästä Kasvis- keittokirjasta. Makupalasta vakuuttuneena pyöräytin pyöryköitä lisää kotona. Nam, eihän näistä palleroista voi olla tykkäämättä!

Harissa-papupyörykät

Kävin vielä ennen kotiinlähtöä varsin maukkaalla kalalounaalla Teurastamon portilla sijaitsevassa Tukkutorin kalassa. Ravintola oli silloin kokeiluluontoisesti auki, mutta ihan lähiaikoina Teurastomalta löytyy siis mahtava kalakauppa/ lounas- ja illallisravintola kalaruokien ystäville. Minä ainakin tykkään!


Hannan harissa-papupyörykät

2 ½ dl kypsiä valkopapuja
1 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 dl kauraleseitä
½ dl auringonkukansiemeniä
1 tl juustokuminaa
1 tl korianteria
½ sitruunanmehu
1 -2 rkl harissa-tahnaa
suolaa ja mustapippuria
kourallinen tuoretta korianteria hienonnettuna
öljyä ja voita paistamiseen

(kaurajauhoja puuterointiin)

Minttujugurtti
2 dl kreikkalaista jugurttia
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 rkl sitruunanmehua
1 tl hunajaa
ripaus suolaa

Valmistus:

Valmista ensin minttujugurtti. Sekoita kaikkia ainekset ja laita jääkaappiin tekeytymään.

Laita pyörykkäainekset tehosekoittimeen ja aja massa kohtuusileäksi massaksi. Maista ja lisää mausteita makusi mukaan. Pyörittele massasta kostetuin käsin pieniä pyöryköitä. Puuteroi niitä halutessasi hieman kaurajauholla ja paista keskilämmöllä rasvassa kauniin ruskeiksi.

Reseptissä joitain pieniä omia muutoksiani.

Saatat tykätä myös

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *