Poikamme on innokas kalastaja. Virveli kulkee aina mukana, kun suuntaamme jonnekkin mökkeilemään. Perillä on heti ensimmäisenä päästävä heittelemään. Juhannuksena koukkuun jäi ensimmäisellä heitolla mojovan kokoinen 1,8 kg hauki, joka vihdoin pääsi pannulle.
Hauki teki hyvin kauppansa, koska Matti-pappa oli fileerannut hauen taitavasti ruodottomaksi. Tuplapanerointi on toinen juttu, jonka ansiosta hauki maistuu varmemmin myös perheen natiaisille. Pappa tuo meille välillä myös valmiiksi jauhettua ja maustettua haukea, josta syntyy makoisat haukipullat tai -pihvit. Ja kas, silloinkaan eivät ole kiusana hauen ikävät ruodot.
Hölskytyskurkuille meillä ei kukaan sano ”ei kiitos”. Teen niitä aina ison satsin, koska muuten ne loppuvat kesken. Kesällä on ihanaa, kun saa hölskyttää avomaankurkkuja. Avomaankurkku on mielestäni paljon maukkaampi kuin tavallinen kurkku ja bonuksena hintakin on usein edullisempi.
Fenkolasalaatti ei arvatenkaan uponnut lapsille, mutta aina kannattaa kokeilla ja maistattaa. Itse tykkään fenkolin miedosta lakritsaisuudesta. Tämä herkkusalaatti on vähän coleslaw-tyyppinen, mutta kermaviilin ansiosta kevyt ja raikas. Fenkolin maku toimii mielestäni hyvin kalan kanssa.
Haukidinnerin ainekset olivat sitten tässä, paitsi keitettyjä pottulaisia tuli lisäksi.
Paneroidut haukifileet
700 g haukifileitä
suolaa ja valkopippuria
2 kananmunaa
1 ½ dl korppujauhoja
3rkl ruisjauhoja
Paistamiseen:
rypsiöljyä ja voita
Tarjoa sitruunalohkojen ja tillisilpun kera.
Mausta haukifileet suolalla ja valkopippurilla.
Ota kaksi lautasta. Sekoita yhdellä lautasella korppu- ja ruisjauhot. Riko toiselle lautaselle kananmunat ja riko munien rakenne rikki.
Kasta fileet ensin kananmunassa ja pyöräytä sen jälkeen kunnolla jauhoseoksessa.
Paista kullanruskeiksi molemmin puolin.
Tarjoa heti, koska rapsakka pinta ei tykkää seisottamisesta.
Fenkolisalaatti
250 g fenkolia
1 omena (hapan lajike, esim. granny smith)
1 kermaviili
2 rkl sitruunanmehua
1 rkl dijonsinappia
½ tl sokeria
suolaa ja pippuria
Kuori omena ja leikkaa fenkolista kova kanta pois.
Leikkaa omena ja fenkoli aivan ohuiksi suikaleiksi ja yhdistä ne muiden ainesten kanssa kulhossa.
Hölskytyskurkut
6 avomaankurkkua
2-3 rkl omenaviinietikkaa tai valkoviinietikkaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa
silputtua tilliä
Kuori halutessasi kurkut. Leikkaa ohuiksi siivuiksi.
Tee mausteliemi kannelliseen astiaan ja lisää sitten kurkkuviipaleet liemen sekaan.
Laita kansi kiinni ja hölskytä reippaasti.
Anna maustua noin 10 minuuttia.
Voi miten hyvän näköisiä kalafileitä. Nämä kalathan maistuvatkin oikein ”kalakaloilta”, toisin kuin joku viljelty pullamössölohi. On se harmillista, että näissä maukkaissa petokaloissa piilee se elohopeavaara, minkä takia annettu syöntirajoitussuosituksia. Söisin paljon useammin, jos uskaltaisi. Fenkolisalaatti alkoi kiinnostaa muakin, kun tykkään myös fenkolista:-)
Totta, haukea ei kannata syödä sen keräämän elohopean vuoksi joka viikko. Meillä syödään max. kerran kuussa. Kalaa on hyvä syödä muutenkin eri kalalajeja vaihdellen. Tässäkin reseptissä voi halutessaan hyvin vaihtaa hauen tilalle jonkun muun vaalean kalan.Eviran sivuilta voi tarkistaa kalojen syöntisuositukset.
Fenkolisalaatti sopii hyvin minkä kalan seuraksi vaan tai vaikka jonkun laadukkaan makkaran kaveriksi. Se on todella hyvää, kannattaa kokeilla. 🙂