Joko olet herkutellut raparperilla? Minun on jo muutaman päivän tehnyt mieli jotain makeaa raparperista ja onneksi tuli mieleen muffinsit, jotka pyöräyttää nopeasti illallakin!
Raparperimuffinit
100 g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
2 dl piimää
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
2 raparperin vartta (tilkka öljyä ja 2 rkl sokeria)
Valmistus:
1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Viipaloi raparperi. Laita pannulle tilkka öljyä ja paista sokerin kera rapsuviipaleet pehmeiksi.
2. Sulata voi ja anna vähän jäähtyä.
3. Sekoita voin joukkoon sokeri, raparperi, kananmunat ja piimä.
4. Sekoita toisessa kulhossa vehnäjauhot ja sooda.
5. Yhdistä sitten kuivat aineet ja raparperi-voiseos. Sekoita nuolijalla kaikki sekaisin, mutta vältä turhaa sekoittamista.
6. Nostele massa lusikalla muffinivuokiin.
7. Paista uunissa noin 25-30 minuuttia.
Kreemi
100 g voita
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl tomusokeria
1/2 tl vaniljaa , esim. Urtekram
2 tl limen mehua.
1. Vatkaa tasaiseksi massaksi ja pursota/levitä jäähtyneiden muffinsien päälle. Koristele mansikoilla.
Resepti on julkaistu aikaisemmin Bistroemon Instagramissa ja löydettävissä edelleen sieltäkin.