Avainsana-arkisto: punakaali

Lämmin inkivääri-kaaliwokki

Inkivääri-kaaliwokki
Inkivääri-kaaliwokki

Tällä viikolla vietetään Hävikkiviikkoa. Minulla on keittiössä vähän joka viikko hävikkiviikko. Kaikenlaisia tähteitä syntyy kaappiin, mutta niistä taikoo helposti jotain hyvää.

Syksyllä kaalikaunottaret tarttuvat usein kaupasta mukaani. Keräkaalia harvoin saa käytettyä yhdellä kertaa, mutta onneksi kaaleista saa niin monenlaista hyvää, joten ei hätää! Nyt kaalin palat päätyivät wokkiin muiden kasvisten kera.

Tämä on aivan ihanaa tähdeherkkua, kun vielä marinoi kasviksia vähän etukäteen. Myös erittäin helppoa, koska kaikki mausteet ovat jo valmiina ja koko seoksen saa kipata kerralla wokkiin. Muutaman minuutin wokkauksen jälkeen tarvitsee enää vain tilkan soijakastiketta mausteeksi.

Maistuva kaaliwokki viimeistellään paahdetuilla pähkinöillä ja korianterilla. Ruokaisuutta kaipaava voi paistaa lisäksi pari kananmunaa.

Inkivääri-kaaliwokki

400 g keräkaalia (puna- tai valkokaalia) tässä wokissa molempia
2 porkkanaa
1 rasia herkkusieniä
2-3 kevätsipulin vartta tai purjoa

rypsiöljyä
2 rkl soijakastiketta
tuoretta korianteria

Kastike
2 cm tuoretta inkivääriä
2 rkl omena-hunajaviinietikkaa
1 rkl chilikastiketta
2 rkl hunajaa
1/2 -1 tl suolaa

Lisäksi:
maapähkinöitä ja cashewpähkinöitä kuivalla pannulla paahdettuna

Valmistus:

Poista kaalista uloimmat lehdet. Huuhtele ja leikkaa kaali(t) ohuiksi suikaleiksi veitsellä tai mandoliinilla. Kuori porkkanat ja leikkaa nekin mahdollisimman ohuiksi siivuiksi. Puhdista sienet ja siivuta nekin ohuiksi.
Kuori ja raasta inkivääri.

Sekoita kaikki kasvikset kastikeainesten kanssa kulhossa. Anna maustua puolituntia -tunti.

Paahda pähkinät.

Kaada pannulle öljyä ja wokkaa kaaliseosta 3-4 minuuttia. Mausta soijakastikkeella.
Lisää lopuksi päälle tuoretta korianteria ja paahdettuja pähkinöitä.

Syö heti.

Punakaali-fenkolislaw

Punakaali-fenkolislaw
Punakaali-fenkolislaw

Näin syyskuun kunniaksi tartuin kauniin punaiseen punakaaliin ja tein vähän syksyisemmän version kaalisalaatista. Punakaalin seurana on salaatissa fenkolia. Tämä makupari toimii mainiosti yhdessä, kun ohuet suikaleet vielä pehmittelee ensin hunajalla, etikalla ja suolalla. Lopuksi joukkoon sekoitetaan rakuunalla ja mintulla maustettu jugurtti-kastike.

Punakaali-fenkolislaw
Punakaali-fenkolislaw

Ihanan raikkaan makuinen salaatti oli äärimmäisen vaikea säästää illallislisukkeeksi, koska kun sitä maistaa, niin tekee mieli ottaa vielä kerta ja sitten taas kerta… No, pystyin sentään lopulta hillitsemään itseni ja jotain jäi sentään muillekin.

Suloista syyskuuta!

Punakaali-fenkolislaw

300-400 g punakaalia
1 pieni fenkoli
1 rkl juoksevaa hunajaa
2 rkl omenaetikkaa
suolaa

Kastike:
1 ½ dl turkkilaista jugurttia
puoli kourallista ranskalaista rakuunaa silputtuna
1 kourallinen minttua hienonnettuna
suolaa ja mustapippuria myllystä

Lisäksi:

1 dl pistaasipähkinöitä

Valmistus:

Leikkaa fenkoli ja punakaali ohuiksi suikaleiksi veitsellä tai mandoliinilla. Mausta suolalla, hunajalla ja etikalla. Anna maustua parikymmentä minuuttia.

Sekoita joukkoon jugurtti, yrtit, suola ja pippuri.

Anna vetäytyä jääkaapissa tunti ennen tarjoilua (jos ehdit).

Paahda päälle pistaasipähkinöitä.