Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2020

Lohivoileipäkakku

Lohivoileipäkakku

Meillä lähestyy nuoremman tyttären rippijuhlat ja olen pallotellut tarjoiluja viimeiseen saakka. Olin alun perin tekemässä kalapöytää, mutta nyt tämä kokeeksi tehty voileipäkakku herätti sen verran suurta ihastusta, joten ehkä kallistunkin tämän tapaisen tarjoilun suuntaan makeiden kakkujen lisäksi.

Lohivoileipäkakku

Reseptin kakku on pienen pieni, joka määrältään sopii pieneen illanistujaiseen. Tuplaamalla ainesten määrän saa sellaisen normivoileipäkakun aikaiseksi. Ideaa tähän kakkuun otin Valiolta heidän kotimaisen kalan voileipäkakusta, jota vähän muuntelin.

Lohivoileipäkakku

Samoja täytteitä voi hyvin käyttää myös voileipien täytteenä. Eilen näitä aineksia jäi yli, joten levitin tilli-fenkolipestoa paahdetun leivän päälle ja nostin päälle savulohta kurkun ja tillin kera. Sekin oli oikein hovikelpoinen leipäherkku. Fenkoli-tillipestoa voikin tehdä halutessaan vähän suuremman satsin, koska se on monikäyttöistä.

Lohivoileipäkakku (6-8 annosta)

8 palaa Vaasan ruispaahtoleipää

täyte 1: fenkoli-tillipesto:

½ dl paahdettuja auringonkukan siemeniä
½ höyrytettyä tai keitettyä fenkolia lohkoina (jäähdytä nopeasti jäävedessä kypsentämisen jälkeen)
½ ruukkua tilliä
½ dl rypsiöljyä
½ dl mustaleima- tai parmenaanijuustoraastetta
2 rkl sitruunamehua
suolaa ja mustapippuria
100 g ruohosipulituorejuustoa

täyte 2: savulohi

100 g savulohta
½ dl ranskankermaa
ripaus suolaa
mustapippuria
1 rkl sitruunamehua

kostutus maidolla tai sitruunavedellä

kuorrutus:
150 g tuorejuustoa
2 rkl ranskankermaa

Valmistus:

1. Aloita täytteistä.
2. Sekoita tillipeston ainekset tuorejuustoa lukuunottamatta ensin sauvasekoittimella korkeassa kulhossa tasaiseksi tahnaksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto.
3. Aja toisessa korkeassa kulhossa kalatäyte tahnaksi myös sauvasekoittimella.
4. Levitä kelmu ja ala latoa siihen leipäviipaleita aina kaksi kerrallaan. Kostuta leivät pullasudin avulla.
5. Laita ensin yksi kerros pestoa ja lisää leipiä taas päälle. Kostuta ja laita kalatäytettä.
6. Seuraavaan kerrokseen voi laittaa molempia tai tee kalakerroksesta paksumpi.
7. Kostusta myös kansi.
8. Kääri paketti kunnolla kelmuun. Ja laita yöksi jääkaappiin.
9. Tee seuraavana päivänä kuorrutus.
10. Vatkaa tuorejuusto ja notkista vielä vähän ranskankermalla.
11. Leikkaa leipäveitsellä kakusta reunat tasaiseksi.
12. Levitä juustokuorrutus esim. leipurin lastalla kakun päälle.
13. Koristele esim. yrteillä, kurkulla ja kylmäsavulohella.

Kukkakaali-perunasalaatti romesco-kastikkeella

Kukkakaali-perunasalaatti romesco-kastikkeella

Katalonialainen romesco on ihanan paahteinen paprika-mantelikastike kesäpöytään tai mihin aikaan vaan vuodesta, mutta kesällä moni tykkää käyttää sitä grilliruokien kastikkeena, esim. grillatulle kanalle tai possulle. Se on kuitenkin monikäyttöinen soossi ja sopii myös salaatin kastikkeeksi tai leivän dipiksi tai paistetulle/hiillostetulle kalalle. Romesco tuo ruokaa mahtavan täyteläistä lisämakua.

Romesco-kastike

Kasvikset maistuvat herkullisilta romescon kera, joten sekoitin kastikkeen tällä kertaa perunasalaatin joukkoon, jossa on mukana myös paahteista kukkakaalia, oliiveja ja rucolaa. Salaatin lisäksi tein cajun-mausteista kanaa ja kasvisruokavaihtoehtona paistettua kaurapalaa.

Kukkakaali-perunasalaatti romesco-kastikkeella
 Kukkakaali-perunasalaatti romesco-kastikkeella

Romesco-soossia tulee tällä reseptillä reilu satsi, joten osan voi nauttia vaikka leivän kanssa tai säilöä. Jääkaapissa kastike kestää hyvin pari kolme päivää.

Kukkakaali-perunasalaatti romesco-kastikkeella

1 kg perunaa
½ ruukkua rucolaa
½ ps oregano-sitruunamarinoituja oliiveja tmv

1 kukkakaalia
1 tl jauhettua korianteria
½ tl juustokuminaa
1 tl paprikaa
suolaa ja mustapippuria
rypsiöljyä

Romesco-kastike

3 paahdettua ja kuorittua paprikaa
1 dl + ½ dl paahdettuja kokonaisia manteleita (ota ½ dl erikseen kokonaisena)
1-2 valkosipulinkynttä kuorittuna (ei pakko, mutta uunin kautta saa pehmeämmän maun eli noin 5-10 min 225 asteisessa kuorineen uunissa, jonka jälkeen kuori pois)
2 rkl sitruunanmehua
½ dl oliiviöljyä
½ punainen chili
½ tl savupaprikaa
1 tl sokeria
suolaa ja mustapippuria

Valmistus:

1. Aloita romesco-kastikkeesta. Kuumenna uuni 225 asteeseen tai grillivastus. Pese ja kuivaa paprikat. Leikkaa lohkoiksi ja poista kanta sekä siemenet. Laita paprikat kuoripuoli ylöspäin leivinpaperin päälle uunivuokaan ja paahda noin 20 minuuttia tai kunnes kuori on kunnolla tummunut/mustunut. Huom! Kuori ei oikein irtoa, jollei pintaa polta kunnolla! Laita paahtuneet paprikat kelmulla peitettyyn kulhoon ja anna jäähtyä. Poista paahtunut kuori veitsellä.
2. Laita kaikki romescon ainekset korkeaan kulhoon ja aja kastike tasaiseksi. Laita jääkaappiin odottamaan.Jos aikaa on, niin anna kastikkeen maustua muutama tunti.
3. Keitä tai höyrytä perunat kypsiksi.
4. Pese ja irroita kukkakaalista nuput. Laita kukkakaalit pellille ja pyörittele ne mausteisessa ja öljyssä. Kypsennä 225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes ne ovat napakan kypsiä.
5. Kuori ja leikkaa perunat lohkoiksi. Laita perunat kulhoon. Sekoita joukkoon romesco-kastiketta maun mukaan. Osan voi jättää esim. leivän dipiksi. Lisää päälle paahdetut kukkakaalit, oliivit, rucola ja paahdettuja manteleita.

Kirsikkachutney

Kirsikkachutney

Meidän pihalla kasvaa yksi hapankirsikkapuu. Lähes vuosittain puu on kesän lopussa punaisenaan kirsikoita, paitsi viime vuonna se piti pitkästä aikaa lepovuoden, kuten myös omenapuut. Täällä saa vaan pitää kiirettä, että ehtii poimimaan kirsikat ennen lintuja. Herkulliset punaiset hedelmät ovat myös lintujen herkkuja ja aina en ole ehtinyt tyhjäämään puuta ennen siivekkäitä. Jälleen linnut olivat jo ehtineet aloittaa ennen minua, mutta sain minäkin onneksi yhden ämpärillisen hapankirsikoita talteen.

Hapankirsikkapuu

Nimikin jo kertoo, että hapankirsikka ei ole niin makea kuin tavallinen kirsikka, mutta on siinäkin sokeria. Tykkään sen raikkaasta makeudesta ja syön niitä mielellään sellaisenaan, mutta se sopii hyvin myös leivontaan ja säilöntään. Esimerkiksi hapankirsikoista tehty ranskalainen, vanukasmainen clafoutis on juuri hapankirsikoista aivan ihanaa. Seuraava clafoutis pitää vaan tehdä jostain muusta marjasta tai hedelmästä, koska minun kirsikkasato on nyt käytetty.

Hapankirsikoita

Jotta hapankirsikoistani olisi pidemmäksi aikaa iloa, niin keittelin myös herkullisen chutneyn. Tämän reseptin olen soveltanut Murun keittokirjasta. En tiedä onko kirsikkachutneytä edelleen tarjolla suolaisten juustojen kanssa ravintola Murussa, mutta joskus kymmenen vuotta sitten ihastuin kovasti heidän kirsikkachutneyhin illallisella. Tosin en rehellisesti sanottuna enää muista, että oliko se just tälläistä, mutta ihanan mausteisesta ja täyteläistä tuli tästäkin.

Kirsikkachutney

Kirsikkachutney sopii mainiosti juustojen lisäksi myös esimerkiksi grilliruokien seuraan tai täytettyihin leipiin.

Hapankirsikkachutney

500 g kivettömiä hapankirsikoita
400 g hillosokeria
2 dl punaviiniä
0,2 dl punaviinietikkaa
1 rkl sinapinsiemeniä
1 tl raastettua inkivääriä

Valmistus:

1. Laita kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna ensin kiehuvaksi. Keitä sitten matalalla lämmöllä noin tunti välillä sekoitellen.
2. Purkita ja jäähdytä.
3. Anna maustua jääkaapissa ainakin vuorokausi ennen käyttöä.