Kirsikkachutney

Kirsikkachutney

Meidän pihalla kasvaa yksi hapankirsikkapuu. Lähes vuosittain puu on kesän lopussa punaisenaan kirsikoita, paitsi viime vuonna se piti pitkästä aikaa lepovuoden, kuten myös omenapuut. Täällä saa vaan pitää kiirettä, että ehtii poimimaan kirsikat ennen lintuja. Herkulliset punaiset hedelmät ovat myös lintujen herkkuja ja aina en ole ehtinyt tyhjäämään puuta ennen siivekkäitä. Jälleen linnut olivat jo ehtineet aloittaa ennen minua, mutta sain minäkin onneksi yhden ämpärillisen hapankirsikoita talteen.

Hapankirsikkapuu

Nimikin jo kertoo, että hapankirsikka ei ole niin makea kuin tavallinen kirsikka, mutta on siinäkin sokeria. Tykkään sen raikkaasta makeudesta ja syön niitä mielellään sellaisenaan, mutta se sopii hyvin myös leivontaan ja säilöntään. Esimerkiksi hapankirsikoista tehty ranskalainen, vanukasmainen clafoutis on juuri hapankirsikoista aivan ihanaa. Seuraava clafoutis pitää vaan tehdä jostain muusta marjasta tai hedelmästä, koska minun kirsikkasato on nyt käytetty.

Hapankirsikoita

Jotta hapankirsikoistani olisi pidemmäksi aikaa iloa, niin keittelin myös herkullisen chutneyn. Tämän reseptin olen soveltanut Murun keittokirjasta. En tiedä onko kirsikkachutneytä edelleen tarjolla suolaisten juustojen kanssa ravintola Murussa, mutta joskus kymmenen vuotta sitten ihastuin kovasti heidän kirsikkachutneyhin illallisella. Tosin en rehellisesti sanottuna enää muista, että oliko se just tälläistä, mutta ihanan mausteisesta ja täyteläistä tuli tästäkin.

Kirsikkachutney

Kirsikkachutney sopii mainiosti juustojen lisäksi myös esimerkiksi grilliruokien seuraan tai täytettyihin leipiin.

Hapankirsikkachutney

500 g kivettömiä hapankirsikoita
400 g hillosokeria
2 dl punaviiniä
0,2 dl punaviinietikkaa
1 rkl sinapinsiemeniä
1 tl raastettua inkivääriä

Valmistus:

1. Laita kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna ensin kiehuvaksi. Keitä sitten matalalla lämmöllä noin tunti välillä sekoitellen.
2. Purkita ja jäähdytä.
3. Anna maustua jääkaapissa ainakin vuorokausi ennen käyttöä.

2 thoughts on “Kirsikkachutney

  1. Ihanan näköisiä purnukoita! Niistä tulee jotenkin jouluistakin tunnelmaa ❤️😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *