Arkistot kuukauden mukaan: joulukuu 2020

Paahdettua ankkaa, ruusukaalia ja soijamajoneesi

Paahdettua ankkaa, ruusukaalia ja soijamajoneesi

Paahdettua ankkaa, ruusukaalia ja soijamajoneesi

Tein ankkaa alkupalaksi tai sitten tämä voisi olla hyvä pikkusuolainen viinilasillisen seuraan. Sen vuoksi tässä ohjeessa on vain yksi ankanrinta, jos ihmettelet pientä määrää. En ole tehnyt ankkaa aikoihin, mutta muistan kyllä valmistuksen Perhon ajoilta. Noin vuosi sitten teimme syksyllä ja joulun lähestyessä ankkaa useammankin kerran koulussa. Ja niinpä sitä aika tottuneesti taas veti veitsellä ristikon ankan rasvanpintaan ja siitä sitten paistopuuhiin.

Paahdettua ankkaa, ruusukaalia ja soijamajoneesi
Paahdettua ankkaa, ruusukaalia ja soijamajoneesi

Kokeilin paahdetun ankan kaveriksi appelsiini-hunajakylvyssä käyneitä ruusukaaleja ja soijamajoneesia. Niiden kera tästä tuli herkullinen alkupala. Ankka mielestäni sopii hyvin pikkujouluajan herkutteluun, mutta tämä resepti kyllä pelittää ihan milloin vaan, kun ruusukaalit ovat parhaimmillaan. Meidän lähikaupasta ainakin sai vielä kotimaisia ruusukaaleja! Ne olivat hyviä ja niin suloisen näköisiäkin!

Paahdettua ankkaa, ruusukaalia ja soijamajoneesi

Paahdettua ankkaa, ruusukaalia ja soijamajoneesi (alkupalana 4-5 annosta)

Paahdettu ankka

1 ankanrinta
suolaa ja mustapippuria

Ruusukaali

öljyä ja voita
1 rs (300 g) ruusukaalia
½ dl appelsiinin mehua
1 rkl hunajaa
2 rkl hienonnettua timjamia
suolaa ja mustapippuria

Soijamajoneesi

1 dl hyvää majoneesia
1 rkl soijaa
1 rkl sitruunanmehua
suolaa ja mustapippuria

Valmistus:

1. Kuumenna uuni 120 asteeseen. Leikkaa veitsellä ristikkoviillot ankan rasvanahkaan. Poista toiselta puolelta mahdolliset kalvot. Laita ankanrinta kylmälle pannulle ja paista ensin nahkapuolelle hyvä väri. Käännä ja paista toiselle myös väri. Mausta liha molemmin puolin suolalla ja pippurilla.
2. Laita rinta uunipellille ja paista uunissa kunnes sisälämpö 54-56 astetta. Anna vetäytyä paistamisen jälkeen noin vartti, ennen kuin leikkaat.
3. Sekoita majoneesin ainekset ja laita jääkaappiin hetkeksi.
4. Pese ruusukaalit ja leikkaa aavistus kovaa kantaa pois. Puolita. Esikypsennä ruusukaalin puolikkaat 3-4 minuuttia suolalla maustetussa kiehuvassa vedessä. Valuta.
5. Laita pannulle tilkka öljyä ja nokare voita. Kippaa ruusukaalit pannulle. Paista minuutti ja lisää timjami, hunaja ja appelsiininmehua sekä suola ja pippuria. Valele lientä ruusukaalien päälle muutama minuutti.
6. Leikkaa ankka viipaleiksi ja tarjoa ruusukaalin sekä soijamajoneesin kera.

Joulugranola

Joulugranola

Näin joulun aikaan minun tekee mieli ripotella piparkakun makua sinne ja tänne. Sitä on ollut jo tämänkin kuukauden joulupostauksissa piparkakku-porkkanamuffineissa ja jouluisessa royal joulukaakaossa. Nyt vuorostaan jouluinen ja rapea granola viimeistellään murskatuilla piparkakuilla. Toki tämä granola on maistuvaa myös ilman piparkakun murua, jos haluaa tehdä sitä muuhun aikaan vuodesta.

Joulugranola

Omatekoisen granolan tekee kohtuullisen nopeasti ja se on helposti varioitavissa. Itsetehty granola on myös kiva lahja joulun aikaan.

Joulugranola

Joulugranola

2 dl kaurahiutaleita
2 dl spelttihiutaleita
½ dl auringonkukansiemeniä
½ dl kurpitsansiemeniä
½ dl pekaanipähkinöitä veitsellä rouhittuna
½ dl manteleita veitsellä rouhittuna
½ tl kanelia
½ tl inkivääriä
ripaus chiliä
ripaus suolaa
½ dl vaahterasiirappia
¾ dl rypsiöljyä
¾ dl kuivattuja marjoja
1-2 piparkakkua murskattuna

Valmistus:

1. Kuumenna uuni 180 asteeseen.
2. Sekoita kulhossa kaikki ainekset lukuunottamatta kuivattuja marjoja ja piparkakkuja.
3. Levitä granolaseos tasaisesti leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
4. Paahda granolaa noin 20-25 minuuttia uunissa. Sekoita välissä 2-3 kertaa. Varo, ettei granola kärähdä!
5. Lisää lopuksi kuivatut marjat ja murskatut piparkakut.
6. Purkita.

Suppilovahvero-poropiirakka

Suppilovahvero-poropiirakka

Suppilovahvero-poropiirakka on mainio seuralainen glögin seuraan, mutta mietin, että pitäisiköhän tehdä sitä myös aatoksi kalaherkkujen seuraan… Itse en niin välitä sienisalaatista, mutta sienipiirakkaa rakastan ja pieninä annospaloina se voisi olla oikein kiva lisä joulupöytään.

Suppilovahvero-poropiirakka

Suppilovahvero-poropiirakka (12 palaa)

pohja:

2 dl vehnäjauhoja
1 dl täysjyvävehnäjauhoja
ripaus suolaa
100 g kylmää voita kuutioituna
1 kananmuna
3 rkl vettä

täyte:

rypsiöljyä ja nokare voita
200-300 g pakastettuja suppilovahveroita sulatettuna
1 sipuli kuorittuna ja hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä kuorittuna ja hienonnettuna
50 g kylmäsavuporoa kuutioituna
5-6 aurinkokuivattua tomaattia hienonnettuna
1 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna
(tatti-mix maustetta)
suolaa ja mustappipuria

2 kananmunaa
2 dl ruokakermaa
1 dl mustaleimajuustoa raasteena

päälle: yrttejä, versoja

Valmistus:

1.Kuumenna uuni 200 asteeseen.
2. Nypi voi, jauhot ja suola hyvin sekaisin. Lisää kananmuna ja vesi sekä vaivaa nopeasti taikinaksi. Kääri taikina kelmuun ja laita lepäämään puoleksi tunniksi jääkaappiin.
3.Kauli kahden leivinpaperin välissä tai levitä taikina käsin voidellun piirakkavuoan pohjalle. Laita päälle leivinpaperi ja kippaa päälle painoksi kuivia herneitä. Esipaista pohjaa 200 asteisessa uunissa 10 minuuttia. Ota leivinpaperi ja herneet pois.
4. Kuori ja hienonna sipulit. Suikaloi kylmäsavuporo ja aurinkokuivatut tomaatit.
5. Kuumenna pannulle nokare voita ja tilkka öljyä. Kuullota sipulit ja lisää suppilovahverot. Lisää mausteet ja jatka paistamista 5-10 minuuttia.
6. Sekoita kulhossa muna, maito ja juusto. Lisää mukaan myös poro ja aurinkokuivatut tomaatit. Mausta pienellä ripauksella suolaa ja pippuria.
7. Nosta esipaistetun piirakkapohjan päälle suppilovahvero-sipuliseosta. Kaada lopuksi päälle muna-kerma-juusto-poroseos.
8. Paista piirakkaa uunissa 180 asteessa noin 20 minuuttia lisää.