Aihearkisto: Aamupalat

Vohvelit

Viikonloppu lähestyy! Mitä jos tekisi perjantai tai lauantai iltana ihanan värikkään hedelmäsalaatin ja vohvelitaikinan aamua odottamaan?

Sitten vaan paistelisi aamulla rapeita vohveleita ja nauttisi raikkaan hedelmäsalaatin & kermavaahdon kera.

Vohvelit (n. 8 kpl)

4 dl maitoa (tai kauramaitoa)
1 dl kivennäisvettä
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl spelttijauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl vaniljajauhetta
2 rkl sokeria
2-3 rkl voita sulatettuna + 1 rkl rypsiöljyä

erilaisia hedelmiä ja marjoja oman maun mukaisesti pilkottuina
kermavaahtoa

1. Riko kananmunat kulhoon ja mittaa nesteet päälle.
2. Vispaa seosta kunnes kananmunien rakenne on kokonaan rikki.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vähitellen seoksen joukkoon koko ajan vispaten.
4. Anna taikinan turvota peitettynä jääkaapissa yön yli tai vähintään 30 min.
5. Lisää sulatettu voi ja öljy.
6. Kuumenna vohvelipannu ja aloita paistaminen.
7. Tarjoile vohvelit heti lämpimina hedelmäsalaatin ja kermavaahdon tai hillojen ja kermavaahdon/jäätelön kera.

Resepti on julkaistu aikaisemmin Bistroemon Instagramissa ja löydettävissä edelleen sieltäkin. 

Porkkanaletut

Porkkanaletut

Just paistetut letut ovat aina hyvä idea! Nyt jääkaapin porkkanamehu kutsui uuteen lettukokeiluun ja pannulle päätyi paistumaan ihania porkkanalettuja, joiden taikinassa on myös kauramaitoa ja tyrnirouhetta. Muuten sitten ihan perusainekset eli munia, vehnäjauhoja, sokeria ja ripaus suolaa. Eli varsin simppeli resepti. Tyrnirouheen voi jättää pois, jos sitä ei satu olemaan saatavilla.

Porkkanaletut

Herkulliset porkkanaletut sopivat tarjottavaksi jälkkärinä, iltapalana tai brunssilla eli melkein milloin vaan. 🙂 Makeiden porkkanalettujen seurana maistuvat esimerkiksi hillat, (kaura)kermavaahto ja vaahterasiirappia.

Porkkanaletut

2 dl porkkanamehua
3 dl (kaura) maitoa
3 kananmunaa
2 ½ dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
2 rkl sokeria ( jätä sokeri pois, jos haluat tehdä suolaisia porkkanlettuja)
(1 rkl tyrnirouhetta)

paistamiseen voita

Valmistus:

1. Vatkaa kaikki ainekset kulhossa sekaisin vispilällä ja anna taikinan turvota noin puoli tuntia.
2. Paista letut pannulla voissa molemmin puolin.
3. Tarjoa esimerkiksi (kaura)kermavaahdon, hillojen ja vaahterasiirapin kera.

Joulugranola

Joulugranola

Näin joulun aikaan minun tekee mieli ripotella piparkakun makua sinne ja tänne. Sitä on ollut jo tämänkin kuukauden joulupostauksissa piparkakku-porkkanamuffineissa ja jouluisessa royal joulukaakaossa. Nyt vuorostaan jouluinen ja rapea granola viimeistellään murskatuilla piparkakuilla. Toki tämä granola on maistuvaa myös ilman piparkakun murua, jos haluaa tehdä sitä muuhun aikaan vuodesta.

Joulugranola

Omatekoisen granolan tekee kohtuullisen nopeasti ja se on helposti varioitavissa. Itsetehty granola on myös kiva lahja joulun aikaan.

Joulugranola

Joulugranola

2 dl kaurahiutaleita
2 dl spelttihiutaleita
½ dl auringonkukansiemeniä
½ dl kurpitsansiemeniä
½ dl pekaanipähkinöitä veitsellä rouhittuna
½ dl manteleita veitsellä rouhittuna
½ tl kanelia
½ tl inkivääriä
ripaus chiliä
ripaus suolaa
½ dl vaahterasiirappia
¾ dl rypsiöljyä
¾ dl kuivattuja marjoja
1-2 piparkakkua murskattuna

Valmistus:

1. Kuumenna uuni 180 asteeseen.
2. Sekoita kulhossa kaikki ainekset lukuunottamatta kuivattuja marjoja ja piparkakkuja.
3. Levitä granolaseos tasaisesti leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
4. Paahda granolaa noin 20-25 minuuttia uunissa. Sekoita välissä 2-3 kertaa. Varo, ettei granola kärähdä!
5. Lisää lopuksi kuivatut marjat ja murskatut piparkakut.
6. Purkita.