Avainsana-arkisto: pannacotta

Herne hienostelee pannacotassa

Hernepannacotta
Hernepannacotta

Kevätkasvisten sesonkia odotellessa voi valmistaa herneistä herkkuja. Herne-minttupestoa tehdessä innostuin kokeilemaan suolaista pannacottaversiota herneestä. Idea suolaiseen pannacottaan tuli uusimmasta Viini-lehdestä, jossa oli kukkakaalipannacotan ohje.

Tähän aikaan vuodesta edulliset herneet poimitaan mukaan kaupan pakastealtaasta. Hyvistä pakasteherneistä saa monenlaista keväistä ruokaa aikaiseksi. Samettisessa hennon vihreässä hernepannacotassa on myös keväistä fiilistä.Se sopii hienosti alkupalaksi leivän ja oliiviöljyn kera tai pidempän kaavan aamiaiseen/brunssiin muiden herkkujen seuraksi.

Hernepannacottaa
Hernepannacottaa

Annoskulho oli aika suuri, joten seuraavalla kertaa annostelisin pannacotta-annokset hieman pienempiin kuppeihin. Pekonin sijasta kokeilisin päälle mätiä, mutta hyvää myös tällä tapaa.

Hernepannacotta

voita
1 valkosipulin kynsi
1 salottisipuli
200 g (pakaste) herneitä
2 dl kuohukermaa
2 dl maitoa
1 tl suolaa
½ tl rouhittua mustapippuria
3 liivatelehteä

Valmistus:

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota sipulit voissa pannulla.

Kuumenna maito-kermaseos. Lisää herneet ja kuullotetut sipulit.

Keitä 5-10 minuuttia.

Soseuta sauvasekoittimella sileäksi.

Sekoita joukkoon liivatteet, joista on puristettu hyvin vesi pois.

Kaada annoskuppeihin. Anna hyytyä nelisen tuntia jääkaapissa.

Koristele paistetulla pekonilla ja herneenversoilla.

Tarjoa alkupalana tai brunssiaamiaisella.

Lakritsipannacotta, granaattiomenaa ja mantelia

Lakritsipannacottaa, granaattiomenan siemeniä ja mantelilastuja
Lakritsipannacottaa, granaattiomenan siemeniä ja mantelilastuja

Pehmeän herkullinen pannacotta muuttuu moneksi. Pannacotta tarkoittaa keitettyä kermaa, vaikka oikeastaan kerma vain kiehautetaan. Lopuksi pannacotta hyydytetään annosvuoissa tai laseissa muutama tunti kermavanukkaaksi.

Pannacotta on superhelppo tehdä. Onnistuu minultakin, vaikka en ole mikään kovin lahjakas jälkiruokataituri. Tämä pannacotta ilahduttaa lakritsan ystävää. Päälle laitetaan kauniin punaisia granaattiomenansiemeniä, mantelilastuja ja tomusokerihuntu.

Lakritsipannacotta2

Granaattiomenansiemenet kannattaa irroitella isossa kulhossa. Omenan puolikas suunnattuna kulhossa alaspäin. Muuten saattaa kokki ja keittiö olla pilkutettu punaiseksi ja sotkun siivoamiseen meneekin sitten pieni tovi…

Lakritsainen pannacottaherkutus sopii kivasti jouluiseen jälkkäripöytään.

Lakritsipannacotta

2 dl kuohukermaa
2½ dl maitoa
1 ½ tl lakritsijauhetta
½ dl muscavadosokeria tai fariinisokeria
3 liivatetta

Päälle:
granaattiomenansiemeniä
tomusokeria
mantelilastuja

Valmistus:

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

Kiehauta kattilassa maito, kerma, sokeri ja lakritsijauhe.

Nosta kattila hellalta ja lisää joukkoon heti hyvin puristetut liivatteet.

Annostele pannacotta laseihin. Anna jäähtyä ja siirrä sitten hyytymään jääkaappiin 3-4 tunniksi.

Tarjoile pannacotta granaattiomenansiemenien, tomusokerihunnun ja mantelilastujen kera.