Avainsana-arkisto: pizza

Kvinoapizza herkkusienillä ja sinihomejuustolla

Kvinoapizza herkkusienillä ja sinihomejuustolla
Kvinoapizza herkkusienillä ja sinihomejuustolla

Tuttu tilanne, tähteitä jääkaapissa ja samaa ruokaa ei jaksa syödä montaa päivää. Onneksi tähteistä on hauska kokeilla jotain uutta tai ainakin itselleni siis uutta. En ole koskaan tehnyt kvinoapizzaa, joten sitä halusin testata tällä kertaa. Muillehan tämä saattaa olla vanha juttu.

Kvinoapizza
Kvinoapizza

Kvinoapizzan tekeminen on helppoa ja nopeaa, ei ole edes taikinan nostatusta. Valmiiksi keitetetyn kvinoan joukkoon sekoitetaan vain juustoa, kananmunaa, öljyä ja suolaa. Näillä aineksilla syntyy pizzaa muistuttava pohja, vähän kuin kukkakaalicrustissa. Täytyy kuitenkin painottaa, että muistuttava, ei kuitenkaan koostumukseltaan samanlainen. En ole muilla aineksilla kuin jauhoilla onnistunut tähän mennessä valmistaamaan rapean pizzapohjan. Kvinoalla pohja jää siis pehmeäksi, mutta pysyy kasassa.

Jos ei ole pakkomielle siihen erityisen rapeaan pizzaan, niin tätä kannattaa ehdottomasti testata. Kvinoapizza on nimittäin erittäin herkullista ja se on myös gluteenitonta.

Kvinoapizza
Kvinoapizza

”Pizzan” täytteet: herkkusienet ja sinihomejuusto olivat nyt sellaiset, että poikani mukaan tätä voisia kutsua lähinnä valokuvausruoaksi ( ei siis hyvää… ) . Aikuisen suussa herkkusieni- ja sinihomejuustotäyte taas maistui taivaalliselta.

Oletko sinä tehnyt kvinoapizaaa? Mitä tykkäsit tai oletko ajatellut testata? Tässä ainakin yksi ihan toimivaksi todettu resepti ja täytteethän voi valita oman maun mukaan.

Kvinoapizza herkkusienillä ja sinihomejuustolla

Pohja:
1 dl kvinoaa ( keitettynä)
1 dl juustoa raastettuna ( käytin västerbottenia, myös parmesaani sopii)
1 kananmunaa
ripaus suolaa
1 tl oliiviöljyä

Täyte:
3 rkl ranskankermaa
1 rkl sitruunanmehua
suolaa
pippuria
1 rkl tuoretta rosmariinia silputtuna
1 rasia herkkusieniä puhdistettuna ja viipaloituna
70 g sinihomejuustoa

Valmistus:

Kuumenna uuni 225 asteeseen.

Aloita pohjasta. Sekoita kulhossa keitetty ( jäähdytetty) kvinoa, juusto, kananmuna, oliiviöljy ja suola.

Litistä taikina muotoonsa kahden leivinpaperin välissä. Nappaa päällimmäinen leivinpaperi pois, kun pohja on muotoutunut pyöreäksi.

Esipaista uunissa 5 minuutti.

Sekoita ranskankerma, sitruunanmehu, suola ja pippuri. Levitä pohjan päälle. Ripottele seuraavaksi päälle herkkusieniä, sitten sinihomejuustoa pieniä muruina ja lopuksi rosmariinia.

Paista 10-15 minuuttia, kunnes pinta on kauniin värinen.

Kukkakaalicrust

Kukkakaalicrust vuohenjuustolla ja oliiveilla
Kukkakaalicrust vuohenjuustolla ja oliiveilla

Alex Niemisen ja Riikka Sukulan yhdessä toteuttama muhkea Vege! -kirja ilmestyi muutama viikko sitten. Kirja sisältää vähän yli kolmesataa sivua kiinnostavia ja innostavia kasvisreseptejä, joista monet valmistuvat nopeasti ja helposti.

Kirjasta löytää ruokia arkeen ja juhlaan. Arjen iloksi kirjassa on paljon esimerkiksi salaatteja, keittoja ja pastoja. Kirja tarjoaa myös ihastuttavia ruokia vaikkapa brunssille, meze-pöytään, eteläintialaiseen illalliseen tai kasvissyöjän rapujuhliin. Tarjolla on lisäksi reseptejä leipien, piiraiden, pizzojen ja burgereiden ystäville. Eikä jälkkäreitäkään ole unohdettu. Sekä paljon, paljon muuta.

Alex ja Riikka ovat itse kasvissyöjiä, mutta kirja sopii erittäin mainiosti kasvisruokainspiraation lähteeksi myös sekasyöjille (joihin minäkin kuulun, tosin vahvalla kasvis- ja kalapainotteisella ruokavaliolla). Reseptit ovat pääosin Itämeren ja Välimeren väliltä, mutta mukana on myös eksoottisia makuja.

Kukkakaalicrust
Kukkakaalicrust

Olen tehnyt kirjan ohjeilla jo muun muassa paahdettua kukkakaalisalaattia vuohenjuusto-sitruunakastikkeella ja sienicevicheä. Molemmat veivät melkein kielen mennessään. Eikä tänään jäänyt yhtään heikommaksi kukkakaalicrust, joka toimii pizzan tapaan.

Kukkakaalicrustin pohjan tein kirjan ohjeiden mukaan, mutta täytettä vähän muuntelin. Täytteeksi sopivat monet muutkin pizzatäytteet. Pohjasta ei tullut tällä kertaa kovin rapeaa, vaikka mielestäni puristelin raastetun ja höyrytetyn kukkakaalin mahdollisimman huolellisesti. Ehkä olisi vielä pitänyt sittenkin hetki jatkaa. Maku oli silti mahtava, kun sipaisin pintaan sitruunalla maustettua ranskankermaa, murustin vuohenjuustoa ja ripottelin lopuksi päälle timjamilla maustettuja oliiveja sekä vähän rosmariinia.

Tulen tarttumaan kirjaan varmasti monesti. Seuraavaksi kutkuttavat muun muassa paahdetut munakoisot, sitruunacouscousin ja korianterijogurtin kera ja jälkkäri puolelta karibialainen banaani-rommikakku ja limetti-mascarpone. Tuskin maltan odottaa kesää, kun tarjolle saapuvat vielä tuoreet kotimaiset kasvikset.

Vege!-kasvisruokakirja
Vege!-kasvisruokakirja

Suosittelen Vege!-kasvisruokakirjaa lämpimästi joka kotiin!

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Suurkiitos!

Kukkakaalicrust

1 ( noin 500g) kukkakaali
1 dl raastettua parmesaania tai sekoitus
parmesaania ja goudaa tai muuta hyvin sulava,
mutta ei kovin rasvaista juustoa raastettuna ( käytin parmesaania)
½ tl kuivattua basilikaa
½ tl oreganoa
1 tl suolaa
1 kananmuna

Täyte:
1 dl ranskankermaa
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
2 rkl sitruunan mehua
100 g vuohenjuustoa
1 dl oliiveja
½ tl rosmariinia
1/3 nippu rucolaa
parmesaania lastuina

Raasta kukkakaali, kannattaa käyttää myös kanta ja varsi. Höyrytä raastetta noin 5 minuuttia tai kypsennä mikroaaltouunissa noin 7-8 minuuttia. Laita harsoliina ( tai ohut keittiöliina) siivilään ja kaada kukkakaali raaste siihen. Anna jäähtyä hetki ja puristatta nestettä niin paljon pois kuin saat. Lopputuloksena pitäisi olla hyvin kuiva pallo.

Sekoita kulhossa raastettu juusto, kuivayrtit, suola ja kananmuna. Lisää kukkakaali ja sekoita hyvin. Litistä taikina muotoonsa leivinpaperilla vuoratun pizzakiven tai irtopiirakkavuoan päällä. ( Itse muotoilin pohjan kahden leivinpaperin välissä ja siirsin leivinpaperin päällä uunipellille.)

Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Sekoita ranskakerman joukkoon suola, pippuri ja sitruunan mehu. Leikkaa vuohenjuusto pieniksi paloiksi.

Levitä ranskakermaseos kukkakaalipohjan päälle. Lisää sitten sen päälle vuohenjuusto paloina/muruina ja oliivit sekä rosmariini.

Kypsennä uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskea.

Lisää rucola ja parmesaanilastut, kun otat kukkakaalicrustin uunista ulos.

Nauti!

Lähde: Vege! Alex Nieminen ja Riikka Sukula

Lue lisää: Vegeblogi

Pizza paradiso

Pizza paradiso
Pizza paradiso

Paratiisimaista pizzaa tuli vielä päivän päätteeksi uunista ulos. Juhlimme kotiväen kesken kaksostemme synttäreitä. Varsinaiset synttärikemut pidetään myöhemmin, mutta vähän innostuimme jo tänään juhlimaan.

Sankareiden kakkutoive oli porkkanakakku, johon virittelemme päälle 9-kynttilää. Illalla uuniin meni neljä pizzaa. Synttärisankareille pizza-margheritaa, esikoiselle kinkku-ananasta ja meille aikuisille pizza paradiso. Heh, näin sitä päivästä väsähtäneenä ristitään pizzat paradisoiksi.

Pizzassa oli kyllä aika paratiisimaiset ainekset. Kolmenlaista juustoa bianca-pohjan päällä sekä viikunoita, oliiveja ja serranoa. Taivaallisen makuinen myöhäinen iltapala. Samoin teki kauppansa muut toivomuspizzat, joita en ehtinyt kuvaamaan. Ne katosivat niin nopeasti.

Pizza paradiso eli pizza-bianca juustoilla, viikunoilla ja serranolla

Pohja:
1 dl vettä
10 g hiivaa
1/4 tl suolaa
1/2 tl hunajaa
1 rkl oliiviöljyä
2-3 dl durumvehnäjauhoja

Täyte:

1 dl ranskankermaa
1 tl sitruunanmehua
noin 50 g gorgonzolaa tai muuta sinihomejuustoa
1 pallo mozzarellaa
3 viikunaa
1 dl mustia oliiveja kivet poistettuna
50 g serranoa
rucolaa
parmesaania lastuina
mustapippuria

Aloita pizzapohjan tekemisestä.
Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, sokeri öljy ja jauhot. Alusta taikina tasaiseksi ja anna sen kohota kaksinkertaiseksi.

Laita uuni päälle 250-300 astetta.

Kauli pohja. Levitä päälle ranskankerma. Tirauta päälle vähän sitruunan mehua. Ripottele pinnalle revitty mozzarella, gorgonzola muruina, lohkotut viikunat ja oliivit.
Paista uunissa 225- 250 asteessa melkein kypsäksi. Lisää lopuksi serrano ja anna olla uunissa muutama minuutti.

Ripottele pinnalle revittyä rucolaa, parmesaanilastuja ja rouhittua mustapippuria.