Avainsana-arkisto: kasvis

Kukkakaalipizza munakoisolla & tahinikastikkeella

Kukkakaalipizza munakoisolla & tahinikastikkeella

En ollut tehnyt pitkään aikaan kukkakaalipizzaa tai se tunnetaan myös nimellä kukkakaalicrust, mutta nyt jostain iski taas sen himo. Kehittelin siitä taas uuden version. Tämä onkin ehkä se paras kaikista!

Pohjasta on haastavaa tai oikeastaan mahdotonta saada kuivaa ja rapeaa kuten perinteissä pizzassa, mutta tässä kukkispizzassa oli kuitenkin mielestäni taas kuivempi pohja, kun paistoin pohjan ensin sellaisenaan, ilman päällysteitä. Täytteet laitetaan vasta valmiin pohjan päälle.

Kukkakaalipizza munakoisolla & tahinikastikkeella

Tahinikastike on erittäin toimiva seuralainen niin kukkakaalille kuin munakoisolle, joten se liimaa kaksikon yhteen tässä pizzassa. Lisänä baby-pinaattia, raikasta minttua, rapsakoita granaattiomenansiemeniä, hyvää mozzarellaa & happaman kirpeää sumakkia mausteena.

Eikö kuulostakin hyvältä?! Omasta mielestäni tästä tuli ihan törkyhyvää!

Kukkakaalipizza munakoisolla & tahinikastikkeella

kukkakaalipohja:

1 ( noin 500g) kukkakaali
1 dl raastettua parmesaania
½ tl kuivattua rosmariinia
½ tl suolaa
1 kananmuna

täyte:
1 munakoiso
½ dl rypsiöljyä
2 rkl sitruunanmehua
suolaa

kourallinen baby-pinaattia
1 pallo hyvää mozzarellaa
kourallinen minttua
½ -1 dl granaattiomenansiemeniä
suolaa ja mustapippuria
oliiviöljyä
1 tl sumakkia

tahinikastike:
1 dl turkkilaista jugurttia
2 rkl sitruunanmehua
2 rkl tahinia
1 tl hunajaa
suolaa ja mustapippuria

Valmistus:

1. Huuhtele kukkakaali ja raasta pieneksi raasteeksi. Monitoimikone on hyvä apu, mutta myös raastimella onnistuu.
2. Höyrytä kukkakaaliraastetta noin 5 minuuttia höyrykattilassa tai kypsennä mikroaaltouunissa noin 8 minuuttia. Laita siivilään harsoliina ja kaada kukkakaali raaste siihen. Anna jäähtyä hetki ja purista nestettä niin paljon pois kuin saat. Nestettä lähtee aika paljon. Lopputuloksena pitäisi olla melko kuiva pallo.
3. Sekoita raastettu juusto, rosmariini, suola ja kananmuna kulhossa. Lisää kukkakaali ja sekoita hyvin. Litistä taikina muotoonsa käsin painellen leivinpaperilla vuoratun pizzakiven tai irtopiirakkavuoan päällä. Kahden leivinpaperin välissä muotoilu onnistuu myös helposti.
4. Huuhtele ja viipaloi munakoiso. Ripottele suolaa pintaan ja itketä vartti. Pyyhi talouspaperilla nesteet pois.
5. Kuumenna uuni 220 asteeseen. Esipaista ensin munakoisoviipaleita sellaisenaan uunissa noin vartti. Paista sen jälkeen puolikypsät pannulla öljyssä kauniin ruskeiksi. ( Voit myös paistaa suoraa pannulla. Itse teen näin, koska silloin selviää vähemmällä öljyllä.). Purista lopuksi päälle sitruunanmehua.
6. Nosta kukkakaalipohja uuniin ja paista noin 20 minuuttia.
7. Sekoita kastikkeen ainekset kulhossa ja levitä kastike paistetun pohjan päälle.
8. Nosta seuraavaksi päälle paistettua munakoisoa, revittyä mozzarellaa, pinaattia, minttua ja granaattiomenansiemeniä. Mausta suolalla,pippurilla ja sumakilla. Pirskota lopuksi päälle oliiviöljyä.
9. Nautitaan puolilämpimänä tai kylmänä.

Pinaattikeitto on vartissa valmis

Pinaattikeitto

Pinaattikeitto on arjen mahtava pika- ja voimaruoka. Kotimaisesta pakastepinaatista tehty soppa on valmis noin vartissa. Maukas ja lämmittävä keitto maistuu talvisena lounaana tai kevyenä illallisena.

Pinaattikeitto
( 3- 4 annosta)

50 g voita
1 pieni sipuli kuorittuna ja hienonnettuna
¾ dl vehnäjauhoja
8 dl punaista maitoa
1 (ps) 150 g pakastepinaattia
1 tl suolaa
½ mustapippuria rouhittuna
ripaus muskottipähkinää

Valmistus:

1. Sulata rasva kattilassa ja lisää sipuli. Sekoita joukkoon vehnäjauhot.
2. Lisää maito parissa erässä ja lopuksi pinaatti. Kuumenna kiehuvaksi ja anna porista hiljalleen välillä vispilällä sekoitellen.
3. Aja hienoksi sauvasekoittimella ja mausta suolalla, pippurilla ja muskottipähkinällä.
4. Tarjo keitto keitettyjen kananmunien ja ruisleivän kera.

Vegaanimättöä kirjasta: Lehtikaalitapenadea ja merileväkaviaaria

Lehtikaalitapenadea ja merileväkaviaaria

Vähän aikaa sitten ilmestyi kokki ja ruokatoimittaja Anu Braskilta uusi vegaaniruokakirja Vegaanimättöä, jossa yksi sun toinen sekaanien herkku käännetään vegaaniksi. Muun muuassa mukaetanat herkkusienistä, mukalohta porkkanasta, mukamunakas kikherneistä, mukasavuporoa punajuuresta jne…

Vegaanimättöä -ruokakirja

Mättöruokiin kuuluvat tietty mm. texmex, burgerit, pizzat ja hodarit, joissa tällä kertaa muuta mielenkiintoista täytettä kuin vegenakkia. Levitteet, tahnat ja voit kääntyvät myös vegeksi. Luulen, että tässä riittää minulle paljon kiinnostavaa kokeiltavaa pitkäksi aikaa. Sen verran noviisi olen vielä vegerintamalla, vaikka ruokavalio vahvasti kasvispainotteinen. Tosin kokeiluni alkoi kirjan kesymmäistä päästä, mutta silti herkullisesta mausta tingimättä. Ensin testasin supernopean linssi-tomaattipastan, joka oli erittäin maukasta ja nimensä mukaisesti pikapikaa valmis. Kirjassa olisi ollut pastaan myös vegeparmesaanin ohje, mutta ravintohiivan puuttuessa kaapista raastoin päälle sekaanin parmesaania… Eihän tämä nyt niin haudanvakavaa meininkiä voi olla, kun kauhan varressa ja pöydässä on fleksaajia!

Merileväkaviaaria

Seuraavaksi himoitsin lehtikaalitapenadea, jonka kanssa pastassa oli merileväkaviaaria eli kasvisyöjän kaviaaria. Se valmistetaan merilevästä ja punainen väri saadaan siihen monesti karmiinilla (E120) tai musta lääkehiilellä ( E153). Karmiini on tehty kuivattujen kilpikirvojen munista ja rasvaosista, joten tiukkaa vegaanilinjaa noudattava ei voi sellaista merileväkaviaaria käyttää. Mielenkiintoista, taas oppii uutta! Lisäksi kuvittelin kasviskaviaarin olevan erikoiskauppatavaraa, mutta sitä löytyi lähikaupastani, kuten lukuisat muut vegetuotteet. Yllätyn aina uudestaan miten helppoa vegetuotteiden löytäminen on tänä päivänä – onnistuu monesti yhden lähikaupan taktiikalla. Kasvisyöjän kaviaari on edullista aitoon kaviaarin verrattuna, noin 5-6 € , 170 g purkki. On varmasti hyvää myös uunipottujen täytteenä.

Lehtikaalitapenadea ja merileväkaviaaria

Merileväkaviaari oli herkkua lehtikaalitapenaden kanssa, jotka mätettiin menemään tällä kertaa riisikakkupalojen päällä. Kirjassa tämä herkullinen yhdistelmä on kietaistu pastaan, mutta kirjailija vinkkaa käyttämään tapenadea myös levitteenä, dippinä, burgerin tai keiton lisämausteena. Ihanan monikäyttöinen, joten se ei jää varmasti jääkaappiin kuleksimaan. Seuraavaksi täytyy kokeilla jotain mättöjen mättöä, kuten vaikka hodaria, burgeria tai ”makkaraperunoita”. Tai miltäköhän maistuu vegaaninen maksalaatikko?

Hirmukiva kirja, vaikka alkuun hieman kiusasi, kun ensin kuvat ja lopussa vasta reseptit. Kertoo ehkä siitä, että onnistuneet kuvat herättivät samaa tietä ruokahaluni ja kärsimätön luonne heti koetuksella!

Kiitos arvostelukappaleesta kustantajalle!

Riisikakkupaloja, lehtikaalitapenadea ja merileväkaviaaria

125 g lehtikaalia
2 dl kivettömiä vihreitä oliiveja
1-2 valkosipulinkynttä ( ohjeessa 2 , tässä 1)
4 rkl sitruunanmehua
4 rkl oliiviöljyä
2 rkl kurpitsansiemeniä
½ tl suolaa

Hienonna lehtikaalit ja oliivit. Kuori ja viipaloi valkosipulit. Yhdistä tapenaden ainekset tehosekoittimessa tai sauvasekoittimen kulhossa ja soseuta tasaiseksi tahnaksi.

Lisäksi : riisikakkuja varovasti kolmioiksi leikattuina, merileväkaviaaria ja paahdettuja pinjansiemeniä