Persimonit olivat kypsyneet ikkunalaudalla ihanan makeiksi. Ne olivat just ihania simppeliin salaattiin, jonka voi nauttia sellaisenaan, puuron tai jugurtin päällä tai piparkakkukuivakakusta tehdyn bruschetan päälle. Jos makea persimonbruschetta maistuisi, niin kurkkaa blogiin huomenna uudelleen!
Kookosriispuuro Kookosriisipuuro on ihanan täyteläistä, mutta yllättävän makeaa. Olen aikaisemmin aina keittänyt riisipuuron perinteisellä tapaa täysmaitoon, mutta nyt halusin kokeilla kookosversiota. Voisiko se olla parempaa kuin perinteinen?
Kookos ja lakritsi ovat minun mielestä ihana pari. Esimerkiksi Kolmen kaverin kookos-lakritsijäätelö. Oi, se on hyvää. Sitä voisin syödä vaikka joka päivä purkillisen! Siitä innostuneena ripottelin tämän kookospuuron pintaan lakritsirouhetta ja lisäksi hieman kookossokeria ja -hiutaleita sekä kotimaisia pakastevadelmia.
Kookosriisipuuro
Lopputulos oli suloinen, mutta liian makea minun makuun lounaspuuroksi. Suosittelen tätä herkkupuuroa ennemmin jälkiruoaksi!
Kookosriisipuuro lakritsitwistillä
2 dl puuroriisiä 2 + 6 dl vettä 4 dl (1 tlk) kookosmaitoa ½ tl suolaa manteli tai manteleita
päälle: kotimaisia vadelmia, lakritsirouhetta, kookossokeria, kookoshiutaleita (myös vadelmakeittoa)
Valmistus:
Kiehauta vesi ( 2 dl) kattilassa ja lisää riisi. Anna kiehua pari minuuttia, kunnes vesi on imeytynyt.
Lisää kookosmaito ja vesi ( 6dl) ja keitä hiljalleen noin 50 minuuttia, kunnes neste on imeytynyt. Mausta suolalla ja lisää manteleita maun mukaan.
Koristele lakritsirouheella, kookossokerilla, kookoshiutaleilla ja kotimaisilla (pakaste)vadelmilla.
Hyvää itsenäisyyspäivää ja onnea 100- vuotias Suomi! Olen kiitollinen ja onnellinen, että saan elää tässä maassa ja kasvattaa lapseni täällä. Ei ole olemassa maata parempaa. Suuri kiitos kaikille sotiemme veteraaneille ja itsenäisyystaisteiluihin osallistuneille. ”Minun Suomeni on kaunein päällä maan!” ( Lauri Tähkä)
Itsenäisyyspäivän kunniaksi tein mustikkajuustokakun erittäin kauniista suomalaisesta ruokakirjasta: Petäjäisestä pestoon , aikamatka suomalaisiin makuihin. Kirja on julkaistu jo vuonna 2009 ja kirja on hieno kunnianosoitus suomalaiselle ruokakulttuurille kauniilla luonto- ja ruokakuvilla kuvitettuna.
Mustikkajuustokakku
”Oi, Suomi, katso, sinun päiväs’ koittaa, yön uhka karkoitettu on jo pois, ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa, kuin itse taivahan kansi sois’. Yön vallat aamun valkeus jo voittaa, sun päiväs’ koittaa, oi synnyinmaa. ”
(Sibelius, Finlandia Hymni)
Mustikkajuustokakku
pohja:
80 g voita 200 g digestiivi-keksejä
täyte:
1 l mustikoita 1 dl vettä 5 liivatelehteä 600 g tuorejuustoa 4 dl kuohukermaa 2 dl sokeria 1 tl aitoa vaniljajauhetta ( esim. Urtekram) 2 rkl sitruunanmehua tomusokeria
Valmistus:
Murenna keksit monitoimikoneessa. Sekoita sulatettu voi ja keksimurut keskenään tasaiseksi massaksi. Painele massa leivinpaperilla päällystetyn irtopohjavuoan pohjalle noin puolen sentin paksuikseksi tasaiseksi kerrokseksi. ( Itse käytin halkaisijaltaan 22 cm vuokaa ja tein lisäksi 4 juustokakkua hillopurkkeihin. Yhdessä erässä vuoan halkaisija todn.näk. 26 cm)
Kaada vesi ja mustikat kattilaan. Riko mustikoiden rakenne esimerkiksi perunanuijalla. Anna kiehua hetki. Siivilöi mustikat, jotta saat mehusta kirkkaan. Kaada mehu takaisin kattilaan. Liota liivatteita kylmässä vedessä noin 10 minuuuttia. Purista liivatetteet kuivaksi ja laita ne miedolla lämmöllä olevan mustikkamehun joukkoon. Odota, kunnes liivatteet sulavat. Nosta kattila jäähtymään. ( Itse sulatin liotetut ja kuivaksi puristetut liivatteet 2 rkl kiehuvaan vettä ja lisäsin sen sitten mustikkanesteeseen.)
Vaahdota kerma. Sekoita suuressa kulhossa tuorejuusto, sokeri, sitruunamehu ja kermavaahto. Kaada hieman jäähtynyt mustikkamehu-liivateseos joukkoon. Sekoita huolellisesti, kunnes massa on violettia. ( Tämä kakku ei ole, koska mustikoissani oli liikaa nestettä.)
Kaada juustomassa vuokaan murutaikinan päälle. Viimeistele pinta tasaiseksi lastalla. Nosta kakku hyytymään jääkaappiin neljäksi tunniksi tai yön yli. Koristele mustikoilla ja tomusokerilla.