Teimme hyvän ystäväni kanssa iltalenkin Aittasaareen. Se on yksi lempilenkkipolkuni Laajasalossa ja esittelen sitä mielelläni. Sieltä löydän usein esimerkiksi instagram-kuviini monet kukat, linnut ja maisemat. Toki Laajasalossa on monta muutakin kaunista lenkki- ja kuvauskohdetta, mutta näille kaikille kauniille poluille pitäisi omistaa ihan oma kirjoitus.
Lenkiltä palatessa tein meille toast skagen tyyppisiä katkarapuleipiä tabascomajoneesilla ja mummonkurkuilla. Toast Skagen on yksi suosikkileipäni, josta on syntynyt monenlaisia versioita. Tämä herkullinen versio löytyi Tomi Björckin Huippukokin kotiruokaa kirjasta. Siinä kirjassa on muuten monia muitakin herkullisia alkuruokia.
Mukavaa kesän alkua!
Katkarapuleipä, tabascomajoneesi ja mummon kurkut ( Noin 5 leipää)
Sunnuntaina vietettiin jälleen Ravintolapäivää. Kananpoikien Bistrokin päätti ottaa osaa ensimmäistä kertaa suuren suosion keränneeseen ruokakarkeloon yhdessä Saaremme puodin kanssa. Bistroemo ei voinut olla innostumatta, kun puotitäti Kati ehdotti yhteisten grillijuhlien järjestämistä. Bistrossa nimittäin tykätään grillikekkereistä ja mikäs on hauskempaa, kun hulinassa on mukana iso joukko iloisia ihmisiä.
Puodin valikoimista löytyy herkullisia grilliherkkuja liha- ja kasvissyöjälle. Harjun raakamakkarat ovat makkaroiden sarjassa ihan omaa huippuluokkaansa ja niiden makumaailma on runsas. Grillijuhlissa pääsi maistamaan Inkivääri-salviamakkaraa ja Välimeren lammasmakkaraa, jotka keräsivät kiitosta monilta asiakkailta.
Kasvissyöjää ilahdutti grillijuhlissa Wheatyn vehnäproteiinista valmistetut vegemakkarat, jotka ovat yllättävän maukkaita näin sekasyöjänkin näkökulmasta. Ne ovat varteenotettava vaihtoehto grilliin, kun grillijuhliin pitää keksiä hyvää tarjottavaa myös vegeystävälle. Lisäksi grillissä kypsyivät Bosgårdin naudanlihasta tehdyt täyslihanakit.
Kananpoikien Bistron ohjeilla valmistettiin grilliherkkujen kylkeen klassinen coleslaw ja kesäiset hölskytyskurkut. Mehevän muheva coleslaw toimii oivallisesti grilliherkkujen seurana. Samoin avomaakurkuista valmistetut raikkaat ja rapsakat hölskytyskurkut ovat niin lasten kuin aikuisten makuun.
Coleslaw on yksi minun kesän suosikkisalaatteja. Olen tehnyt sitä lukuisia kertoja, mutta ensimmäistä kertaa tein näin jättisuuren satsin. Monitoimikoneen raastin raikasi lauantaina, kun neljä kymmenen litran astiaa täyttyivät kaali-porkkanaraasteesta. Salaatti sentään painui kahteen kymmenen litran astiaan, kun kastikkeen sekoitti raasteen joukkoon. Sitten kiireesti jääkaappiin vetäytymään yön yli, jotta salaatti pääsi makustumaan kunnolla.
Puodin työharjoittelija Kirsi valmisti sunnuntaiaamuna blogini ohjeella hölskytyskurkut. Niiden valmistus on hyvä jättää samalla päivälle, koska muuten ne vettyvät liikaa. Kaikki salaateissa käytetyt luomukasvikset olivat puodin valikoimista. Porkkanat olivat Jakobsson’s luomuporkkanoita, kaali ja sipuli Lehtokummun luomutilalta Hyvinkäältä, tilli Kolin luomutilalta Vaskiosta ja avomaankurkut Majvikista
Grilliherkkujen kyytipoikana oli luomulimuja ja alkoholitonta luomuinkivääriolutta. Minun suosikkijuoma oli raikas inkivääriolut, jota toivottavasti voin jatkossa ostaa puodista.
Herkuteltavaa oli siis monenmoista, mutta grillijuhla ei olisi ollut mitään ilman ihania asiakkaita, jotka tekivät aurinkoisesta päivästä ikimuistoisen ja täydellisen ruokajuhlan. Kananpoikien Bistro kiittää ja kumartaa. Oli ilo olla mukana hyväntuulisessa meiningissä.
Ravintolapäivän coleslaw
1 keräkaali 2 porkkanaa ½ kesä- tai salaattisipulia 2 rkl hunajaomenaviinietikkaa 1-2 rkl sokeria 1 tl (ruusu)suolaa
Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi. Raasta kuoritut porkkanat. Hienonna sipuli. ( Sipulia voi pehmitellä suolalla ja sokerilla lävikössä ja sen jälkeen huuhdella, jos se on kovin väkevää tai jättää kokonaan pois.)
Laita kaikki kulhoon ja lisää suola, sokeri ja etikka. Sekoita ja anna kasvisten pehmentyä hetki.
Tee kastike. Sekoita majoneesi, ranskankerma ja dijonsinappi. Sekoita kastike hyvin kaali-porkkanasalaatin joukkoon.
Laita kansi päälle ja anna salaatin tekeytyä jääkapissa vähintään muutama tunti. Parhaimmillaan salaatti on seuraavana päivänä.
Herkuttele salaatti vaikka hyvän makkaran tai hampurilaisen kera.