Avainsana-arkisto: mansikka

Kvinoasalaatti mansikoilla, päärynällä ja fetalla

Kvinoasalaatti mansikoilla, päärynällä ja fetalla

Rakastan salaatteja, jossa on marjoja, hedelmiä ja juustoja. Niistä syntyy ihanan makea, raikas ja sopivan suolainen makuyhdistelmä. Tämä kvinoasalaatti valmistuu nopeasti ja sopii mainiosti arkipäiviin kevyeksi illalliseksi tai lounaaksi. Ravinteikas kvinoa antaa salaatille hyvän ruokaisan perustan.

Kvinoasalaatti mansikoilla, päärynällä ja fetalla

Kvinoasalaatti mansikoilla, päärynällä ja fetalla ( kahdelle -kolmelle)

1 dl kvinoaa
150 g fetaa viipaloituna
2 päärynää kuorittuna ja kuutioituna
5-6 isoa mansikkaa lohkottuina
½ dl granaattiomenansiemeniä ( pirkka pakaste sulatettuna)
tuoretta basilikaa ja persiljaa hienonnettuna

kastike:
½ dl oliiviöljyä
½ sitruunanmehu
1 rkl hunajaa
suolaa ja mustapippuria

Valmistus:

1. Käsittele ja keitä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan. Anna vähän jäähtyä.
2. Leikkaa päärynät, mansikat ja feta suupaloiksi.
3. Sekoita kastikkeen ainekset.
4. Yhdistä kaikki ainekset tarjoilulautasella.
5. Nauti heti.

Mansikka-fetacouscous

Mansikka-fetacouscous

Vappu lähestyy ja on niin ihanan kesäiset säät, että olen innostunut taas kehittelemään uusia, herkullisia ja värikkäitä salaatteja. Ne ovat monesti minun lempiruokaa ja kuuluvat ehdottomasti vappuherkkujen joukkoon.

Mansikka-fetacouscous

Yksi vappuun ja kevääseen sopiva salaatti olisi siis tässä. Siihen löytyi mukavan makeita mansikoita ja kirsikkatomaatteja. Terttukirsikkatomaatit ovat muuten useinmiten parhaimpia, niissä on sitä makua ja makeutta. Mansikoissa kävi ehkä vain tuuri, niistä on vaikea maistamatta tietää. Sitten yrttejä kannattaa laittaa säästelemättä eli koko puska vaan sekaan. Pienen oikaisun otan aina granaattiomenan siemenien kohdalla ja käytän melkein poikkeuksetta Pirkan pakaste granaattiomenansiemeniä. Ja couscous on mielestäni maukkaampaa täysjyvä versiona, mutta ei se niin nuukaa ole, vaikka käyttäisi sitä basicia.

Mansikka-fetacouscous

Kaiken kukkuraksi tämä on varsin helppo tehdä, katso vaikka resepti alla!

Mansikka-fetacouscous

2 dl (täysjyvä) couscous
¼ osa kurkku kuutioituna
100 g kirsikkatomaatteja, leikattuna neljään osaan
1 dl granaattiomenansiemeniä (esim. Pirkka pakaste, jos haluat vähän oikaista..)
1 ruukku minttua hienonnettuna
1 ruukku lehtipersiljaa hienonnettuna
200 g mansikoita viipaloituna, kanta poistettuna
150 g fetaa kuutioituna

½ sitruunan mehu
½ dl oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria

Valmistus:

1. Keitä couscous pakkauksen ohjeen mukaan.
2. Leikkaa raaka-aineet yllä olevaan tapaan.
3. Yhdistä salaatin ainekset kulhossa. Jätä halutessasi osa koristeeksi päälle.
4. Sekoita kastike: sitruunanmehu, oliiviöljy, suola ja pippuri. Kääntele joukkoon.

Mansikka-prosciutto pitapizzat

Mansikka-prosciuttopitapizzat

Juhannuksen ruokasuunnittelmat ovat kenties jo valmiina, mutta näiden supernopeiden ja herkullisien mansikka-prosciuttopitapizzojen resepti kannattaa napata vielä talteen! Itse tein ne tällä kertaa uunissa, mutta jos grilli on kuumana, niin ne valmistuvat näppärästi myös muiden grilliherkkujen ohessa – ja saat kaupan päälle vielä sen ihanan grillatun maun!

Mansikka-prosciuttopitapizzat

Mansikka-prosciuttopitapizzat ovat täydellistä kesäruokaa ja niitä väsää helposti isommallekin porukalle. Ja täytevaihtoehtoja voi varioida tarvittaessa lisää. Miten olisi esimerkiksi : mozzarellaa -punasipulia-avokadoa tai kylmäsavulohta-kapriksia-rucolaa tai fenkolia-fetaa-katkarapuja tai viipaloituja keitettyjä uusia perunoita-salviaa-mozzarellaa… Näihin vaihtoehtoihin sopii ainakin mainiosti toi ranskankermapohja. Tai viritä päälle omat herkut!

Mansikka-prosciuttopitapizzat

Herkullista juhannusta!

Mansikka-prosciuttopitapizzat

4 pitaleipää

täyte.
1 dl ranskankermaa
1 rkl sitruunamehua
½ tl timjamia
suolaa ja mustapippuria

noin 75 g vuohenjuustoa
4 siivua prosciutto kinkkua
2-3 dl mansikoita kanta poistettuna ja viipaloituna
kourallinen rucolaa
hyvää balsamicoa
suolaa ja mustapippuria
(parmesaania lastuina)

Valmistus:

1. Kuumenna uuni 225 astetta tai grilli kuumaksi.
2. Sekoita ensin ranskankerma, sitruunanmehu ja mausteet kastikkeeksi. Viipaloi juusto.
3. Levitä kastiketta pitaleipien päälle ja lisää sitten vuohenjuusto.
4. Paista uunissa noin 10 minuuttia, grillissä riittänee vähän lyhyempi aika.
5. Lisää leipien päälle prosciuttio suikaleina, mansikkaviipaleita ja rucolaa sekä halutessasi myös parmesaania. Valuta lopuksi hieman balsamicoa ja mausta suolalla sekä pippurilla.
6. Nauti heti!