Avainsana-arkisto: nuudelisalaatti

Katkarapu- & verigreippikulho

Katkarapu- & verigreippikulho

Verigreippi maistuu erittäin hyvältä äyriäisten, kuten esimerkiksi katkarapujen kanssa. Se on raikas greippi, mutta hieman makeampi kuin tavallinen greippi. Näistä kahdesta teki mieli rakentaa raikas nuudelipohjainen kulhoruoka, joka sopii myös gluteenittomaan ruokavalioon.

Täydensin kulhoja kermaisella avokadolla, rapsakoilla porkkanalastuilla, kevätsipulilla ja maukkaalla silmusalaatilla sekä paahdetuilla cashewpähkinöillä. Inkiväärillä ja limetillä raikastettu tamarikastike tuo salaattiin sopivaa suolaisuutta. Kulhossa on paljon tammikuun kasvissesongin parhaita makuja!

Raikkautta tihkuva kulho piristi ainakin minun päivääni, kun takana oli muutama huonosti nukuttu yö. Terveellisiä raaka-aineita täynnä oleva kulhoruoka tekee muutenkin hyvää. Jos saisi vaikka lisävoimia talviviruksia vastaan, joita taas pyörii ihan kotinurkissakin. Meillä nuoriso on kaatunut vuorotellen petiin, mutta ei hätää, tästä noustaan taas. Ja jo pelkästään värikkäiden raaka-aineiden käsittely ja sommittelu kauniisin kulhoihin ilahduttaa päivää, mutta kaikista paras osuus on tietenkin tämän ihanan annoksen syöminen!

Katkarapu- & verigreippikulho ( 3-4 annosta)

125 g riisinuudelia (vermicelli)

180 g katkarapuja sulatettuna ja valutettuna
½ limetin mehu

2 avokadoa kuori ja kivi poistettuna viipaloituna
2 verigreippiä sisukset lohkottuna ilman vaaleaa (kitkerää) välikerrosta
2 kevätsipulin vihreää osaa suikaleina
½ rasiaa silmusalaattia
1 porkkana kuorittuna ja ohueksi lastuiksi höylättynä
1dl cashewpähkinöitä paahdettuna
½ dl tuoretta korianteria

kastike:
2 cm inkivääriä kuorittuna ja raastettuna
4 rkl tamaria (soijaa)
1 ½ rkl vaahterasiirappia
1 limetin mehua
1 rkl seesamiöljyä
muutama tippa sriracha-chilikastiketta

Valmistus:

1. Yhdistä kastikkeen ainekset kulhossa.
2. Keitä nuudeli pakkauksen ohjeen mukaan
3. Purista sulatettujen katkarapujen päälle limetin mehu
4. Pilko kaikki ainekset ja yhdistä salaatin ainekset oman mielisi mukaan kulhossa.
5. Valuta kastiketta päälle maun mukaan.

Rapsakka katkarapu-nuudelisalaatti & maapähkinäkastike

Katkarapu-nuudelisalaatti & maapähkinäkastike

KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ: K-SUPERMARKET LAAJASALO

Kesän kasvissadosta, katkaravuista ja nuudeleista valmistuu ihanan rapsakka ja värikäs kesäsalaatti. Kasvisten kotimaisuusaste on nyt todella hyvä : varsiparsakaali, paprika, kesäsipuli, porkkanat ja yrtit ovat kaikki suomalaista satoa!

Katkarapu-nuudelisalaatti & maapähkinäkastike

Kesäkasvikset kuullotetaan hyvin nopeasti pannulla, ettei niiden rapsakkuus kärsi. Tuoreita kasviksia on ihana rouskuttaa nuudelin, katkarapujen ja maapähkinäkastikkeen kera. Katkararavut voi halutessaan vaihtaa paistettuun/grillattuun broileriin, nyhtökauraan (lime-inkivääriä) tai tofuun.

Katkarapu-nuudelisalaatti & maapähkinäkastike

Rapsakka katkarapu-nuudelisalaatti sopii lounaaksi, rentoihin illanistujaisiin, noutopöytään tai retkievääksi.

Kaikki reseptin raaka-aineet löytyvät K-Supermarket Laajasalosta!

Katkarapu-nuudelisalaatti & maapähkinäkastike

1 pkt (200g) munanuudelia

rypsiöljyä
2 valkosipulinkynttä kuorittuna ja hienonnettuna
2 cm inkivääriä kuorittuna ja hienonnettuna
150 g varsiparsakaalia
2 varhaisporkkanaa
2 kesäsipulin vartta
1 punainen paprika
kourallinen tuoretta korianteria
1 pss180 g Pirkka isoja katkarapuja sulatettuna, hyvin valutettuna
1dl maapähkinöitä
½ punainen chili siemenet poistettuna ja hienonnettuna

maapähkinäkastike:
2 tl (Urtekram) makeuttamatonta maapähkinävoita
1- 2 tl sriracha chilikastiketta
3 rkl soijaa
2 tl seesamiöljyä
½ limetin mehu
2 rkl kiehuvaa vettä

Valmistus:

Sekoita kastikkeen ainekset kulhossa.

Keitä seuraavaksi munanuudeli pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi. Sekoita valutetun nuudelin joukkoon tilkka öljyä.

Huuhtele kasvikset ja kuori porkkanat. Leikkaa paprika ohuiksi suikaleiksi. Hienonna kesäsipulin varret. Hienonna varsiparsakaalista kukaton varsi. Vedä kuorimaveitsellä porkkanasta ohuita suikaleita.

Kuumenna pannulla tilkka öljyä. Kuullota minuutti valkosipulia ja inkivääriä. Lisää sitten paprikasuikaleet ja minuutin kuluttua varsiparsakaali ( hienonnettu varsi ja kukat) ja porkkanat. Jatka minuutti kuullotusta. Lisää lopuksi sipulinvarret. Sekoittele vielä puoli minuuttia ja nosta pois liedeltä.

Paahda maapähkinät kuumalla pannulla.

Sekoita nuudelit, kevyesti wokatut kasvikset, hienonnettu chili, maapähkinäkastike, katkaravut ja korianteri salaatiksi. Tarjoa salaattilautaselta tai pakkaa lasipurkkiin ja ota evääksi.

Vietnamilainen kevätsalaatti

Vietnamilainen kevätsalaatti
Vietnamilainen kevätsalaatti

KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ K-SUPERMARKET LAAJASALON KANSSA

Oletko maistanut sellaisia vietnamilaisia kevätrullia, joissa on tuoreita kasviksia, yrttejä, riisinuudelia ja esimerkiksi katkarapuja rullattuna riisipaperiarkin sisälle? Minä ihastuin rulliin muutamia vuosia sitten, kun niitä alkoi saada Suomesta. Jäin oitis raikkaan makuisten rullien koukuttamaksi.

Yhtä koukuttavan hyvää ja raikasta on myös tämä vietnamilainen salaatti, jossa on aika lailla samat ainekset kuin rullissa. Tämä on vain oikotie onneen eli rullailu jää väliin, kun rullien makumaailma onkin tarjolla salaatin muodossa.

Kaikki reseptin raaka-aineet löytyvät K-Supermarket Laajasalosta! Kaupasta löytyy myös riisipaperiarkkeja, jos innostut rullailemaan.

Vietnamilainen kevätsalaatti

180 g kuorittuja katkarapuja ( sulatettuna )
½ pkt (125 g) riisivermiselliä eli riisinuudelia
3-4 rkl rypsiöljyä
½ kurkku
1 suippopaprika
3 kevätsipulin vartta
2 avokadoa
½ rs mung-pavunituja
1 ruukku tuoretta korianteria
½ ruukkua tuoretta minttua

kastike:
1dl (3-4) limetin mehua
2 rkl (ruoko)sokeria ( kevätrullien kastikkeessa on usein paljon enemmän sokeria, jopa 1 dl)
2 rkl kalakastiketta
1 punainen chili

Valmistus:

1. Aloita kastikkeesta. Sekoita kulhossa limetin mehu, sokeri ja kalakastike. Halkaise chili ja poista kanta ja siemenet. Viipaloi chili ja sekoita mukaan kastikkeeseen.
2. Keitä riisivermiselli pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi. Valuta vesi pois ja laita vermisellit kulhoon ja sekoita joukkoon rypsiöljyä.
3. Poista paprikasta kanta ja siemenet. Suikaloi paprika ja kurkku ohuiksi suikaleiksi. Hienonna kevätsipuli.
4. Halkaise avokadot ja poista kivet. Viipaloi avokadot ohuiksi viipaleiksi. Purista vähän limetin mehua päälle.
5. Hienonna yrtit.
6. Yhdistä salaatin ainekset kulhossa ja kaada kastike päälle. Sekoita varovasti nostellen.

Vinkki: pöytämausteeksi sopii makea chilikastike tai tulisempi schiracha- kastike