Avainsana-arkisto: poro

Poronkäristystä ja puikulamuussia Äkäslompolossa

Poronkäristystä ja puikulamuussia

Ihanaa olla pitkästä aikaa talven satumaassa, Lapissa. Olen ensimmäistä kertaa kananpoikien kanssa Äkäslompolossa, Kolarin kunnan pohjoiskolkassa, seitsemän tunturin keskellä. Aurinko on paistanut ja pakkanen paukkunut. Aamuisin mittarin lukema on ollut parhaimmillaan lähemmäs -30 astetta, mutta päiväksi lukemat ovat laskeneet. Tunturissa mäenlaskijat ovat laskeneet mäkiä alas noin – 10 asteen pakkasissa ja minä olen suunnanut taas hiihtoladuille ja hyvin olen tarjennut, vaikka pakkasta on ollut – 15 ja -20 asteen välillä. Hiihtäjälle Äkäslompolo/Ylläs on unelmakohde, täällä on Suomen laajin ja paras latuverkosto. Hiihtoreittejä on 330 kilometrin edestä!

Matkalla Kesänkijärvelle

Majailemme viehättävässä mökissä, jossa on ollut hyvä mahdollisuus itse kokata. Läheinen ja laajemminkin tunnettu Jounin kauppa on osoittaunut loistavaksi ruokamarketiksi, josta löytyy myös paljon paikallisia herkkuja. Emme ole aikoihin syöneet poronkäristystä, joten täällä sitä oli vihdoinkin saatava.

Poronkäristystä ja puikulamuussia
Poronkäristykseen tai sen ruokajuomaksi
Lisukkeita

Perinteinen poronkäristys on mutkatonta talviruokaa, joka valmistuu herkulliseksi hitaasti haudutellen. Makoisaa makua siihen antavat pekoni ja olut. Jounin kaupassa oli hyvä valikoima erilaisia paikallisia oluita. Poronkäristykseen laitoin nyt paikallista Lapin panimon Josef K. savustettua lageria. Siinä on sopivan savuinen vivahde, maistuu loistavasti myös sellaisenaan. Toinen hyvä vaihtoehto olisi ollut tuhti tumma olut Aihki, se oli bistroisännän mielestä erinomainen vaihtoehto myös ruokajuomana. Itse en ole oppinut koskaan juomaan tummia oluita, joten nautin käristyksen kanssa raikasta North lageria.

Paikallista Putaan pullan ruisleipää

Poronkäristys oli myös nuorison makuun. Kattilat ja pannut tyhjenivät hetkessä, tätä herkkua pitäisi olla useammankin tarjolla. Ruokailun ja ulkoilupäivän jälkeen alkaa ramasemaan armottamasti, joten seuraavaksi tankataan unta ja sitten taas mennään kohti talvisia postikorttimaisemia!


Poronkäristystä ja puikulamuussia
( 5 annosta)

20 g voita
1 sipuli
1 paketti (170 g) pekonia
500 g poronkäristystä
2 dl savu- tai tummaa olutta
1 dl vettä
suolaa ja mustapippuria myllystä
kourallinen tuoretta persiljaa silputtuna

lisäksi: puikulamuussia, hapankaalia, maustekurkkuja, puolukkasurvosta, salaattia, ruisleipää, voita

Valmistus:

1. Kuori ja hienonna sipuli.
2. Kuutioi pekoni.
3. Sulata rasva pannulla ja lisää sipuli. Kuullota hetki ja lisää pekoni.
4. Lisää kohmeinen käristys parissa erässä ja ruskista.
5. Lisää olut, vesi ja mausteet.
6. Hauduta miedolla lämmöllä kannen alla 1 – ½ tuntia, kunnes liha on mureaa.
7. Tarjoa puikulamuussin ym. lisukkeiden kera.

Mureat poropihvit, superiisi punaviinikastike & uunijuurekset

Poroa, uunijuureksia ja punaviinikastiketta

Meillä syödään paljon villiä metsän ruokaa: sieniä, marjoja ja hirvenlihaa, mutta harvemmin sitä saa puolivillinä pohjoisessa kasvanutta poroa lautaselle. Hanna Gullichsen oli laatinut herkullisen ja helpon kuuloisen pääsiäismenuun Polarica Wild Foodille, jota pääsin ilokseni testaamaan.

Juureksia, perunaa, yrttejä
Uunijuurekset valmiina uuniin
Poron sisäpaisti
Punaviinikastike aineksia porolle

Stockmannin herkun toimittamasta laatikosta löytyi mahtavat illallisainekset: poron sisäpaistia, kotimaisia juureksia ja punaviinikastikkeen ainekset sekä ohje kyljessä. Hämmästellen luin ohjetta. Ai, että sisäpaistista sitten pihvejä? Voiko siitä saada noin helposti hyvää? En ole nimittäin koskaan tehnyt mistään sisäpaistista pihvejä. Veikkaisin kohtuullisen sitkeää lopputulosta, mutta kävi aivan toisin.. Lautaselle valmistui mahtavan mureita ja maukkaita pihvejä noin minuutissa – ja ilman mitään marinointia. Hannan naapuri, Basbasin keittiömestari Kalle Kiukainen oli antanut loistavat vinkit poron valmistukseen. Lisää Kallen vinkkejä Poron käsittelyyn löydät täältä.

Lasillinen kokille
Uunijuurekset

Mutkattomat uunijuurekset ja Hannan maailman iisemmäksi nimeämä punaviinikastike istuivat poron seuraan mainiosti. Kerrassaan upea vaihtoehto pääsiäisen juhlapöytään!

Poroa, punaviinikastiketta ja uunijuureksia

Sponssi : Polarica Wild food

Herkullista pääsiäisen odotusta!

Poropihvit

1 ( noin 800g) Polarican Poron sisäpaisti
4 rkl rypsiöljyä
45 g voita
puolikas tuore chili hienonnettuna
suolaa ja mustapippuria

Paistin valmistus:

Kun käsittelet paistia, huomaat siinä yhden osan, jonka saat revittyä käsin irti. Se on ensimmäinen pihvi. Leikkaa loppu paisti pihveiksi.

Laita pannulle rypsiöljyä ja voita, anna voin kiehahtaa ja odota kunnes suhina lakka ja voi hiljenee.

Nosta pannulle pilkkomasi chilit. Suolaa ja pippuroi pihvit. Nosta lihat pannulle ja laske vähän lämpöä. Paista pihvit molemmin puolin , noin minuutin verran puoli. Nosta lihat pannulta. Jätä neste pannulle ja tee siitä kastike.

Basbasin keittiömestari Kalle Kiukaisen vinkit: Sulata lihaa jääkaapissa vähintään vuorokauden ajan. Ota liha huoneenlämpöön pari tuntia ennen valmistusta.

Kypsennä poro miedolla lämmöllä. Liian kuuma pannu voi saada poron maistumaan maksalta.

Maailman iisein punaviinikastike

n 1 dl punaviiniä
iso nokare voita
1-2 salottisipulia silputtuna
oksa tuoretta rosmariinia

Valmistus:

Lisää pannulle jääneeseen nesteeseen nokare voita ja punaviini, sipuli ja rosmariini. Keitä hetki ja tarjoa pihvien seurana. Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan.

Uunijuurekset

2 kg punajuuria, perunoita, porkkanoita ja lanttua
3 rkl oliivi -tai rypsiöljyä
1 tl suolaa
2 rkl hunajaa
mustapippuria
tuoretta tau kuivattua timjamia

Valmistus:

Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Kuori perunat ja juurekset. Paloittele ne ronskeiksi paloiksi. Pyörittele palat kulhossa öljyn ja mausteiden kera. Kaada mausteiset juurekset leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista noin tunti.

Kiitos tuotteista Polarica Wild Foodille!

Uuniperunat poro-piparjuurijuustotäytteellä ja karpalo-mozzarellasalaatti

Uuniperunat poro-piparjuurijuustotäytteellä
Uuniperunat poro-piparjuurijuustotäytteellä

KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ K-SUPERMARKET LAAJASALON KANSSA

Mutkaton ja herkullinen tie marraskuiseen iltaan on iki-ihanat uuniperunat, joihin tehdään poro-piparjuurijuustotäytettä reilu satsi. Mukavaa pientä potkua antava piparjuurijuusto sopii porotäytteeseen täydellisesti, kuten myös lopuksi päälle tulevat raikkaat karpalot. Täytettä saa olla perunan välissä mielummin överit kuin vajarit! Tämähän näyttää ja maistuu jo ihan jouluiselta.

Karpalo-mozzarellasalaatti
Karpalo-mozzarellasalaatti

Peruna on muutenkin sellainen vitaamiinipommi, että sitä ei kannata unohtaa ruokavaliosta. Lisäksi perunan hiilijalanjälki on paljon pienempi kuin esimerksi riisin tai pastan. Perunan kasvattaminen onnistuu myös vähällä vedellä. Popsi, popsi siis myös maukasta kotimaista perunaa!

Uuniperunat poro-piparjuurijuustotäytteellä
Uuniperunat poro-piparjuurijuustotäytteellä

Tarjoa täytettyjen uuniperunoiden kanssa karpalo-mozzarellasalaattia.

Kaikki reseptin raaka-aineet löytyvät K-Supermarket Laajasalosta!


Uuniperunat poro-piparjuurijuustotäytteellä

5 uuniperunaa ( rosamunda)

täyte:
150 g Pirkka parhaat kylmäsavuporopaistia
1 rs (125 g) piparjuurituorejuustoa
200 g cream fraichea
kourallinen persiljaa hienonnettuna
1 rkl sitruunanmehua
suolaa ja mustapippuria

karpaloita maun mukaan päälle

Valmistus:

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Pese perunat ja laita ne uunivuokaan , jossa on muutama lusikallinen karkeaa merisuolaa pohjalla. Pistele perunoita haarukalla. Paahda perunat uunissa kypsiksi noin 60 minuuttia.

Tee täyte ja salaatti sillä välin kun perunat kypsyvät uunissa. Hienonna poro ja sekoita se muiden ainesten kanssa kulhossa. Laita täyte jääkaappiin tekeytymään sillä välin kun perunat kypsyvät uunissa.


Karpalo-mozzarellasalaatti

1 ps Lempi salaattisekoitusta
1 Pirkka parhaat mozzarella -> yksi suosikkini, taivaallisen hyvä mozzarella!
½ dl karpaloita
3 rkl siemenensekoitusta ( auringonkukansiemeniä, kurpitsansiemeniä, cashewpähkinän sydämiä

kastike:

4 rkl oliiviöljyä
1 rkl punaista balsamicoa
1 tl hunajaa
suolaa ja mustapippuria

Valmistus:

Sekoita kastikkeen ainekset.

Kokoa salaatti kulhoon. Revi tai leikkaa mozzarella pieniksi paloiksi ja laita salaatin, karpaloiden ja siemensekoituksen kanssa kulhoon. Valuta kastike salaatin päälle.