Kantarelli-kesäkurpitsapiirakka

Kantarelli-kesäkurpitsapiirakka

Edellisen sieniretken sienet on nyt käytetty ja säilötty. Viimeiset kantarellit menivät tähän ihanan syksyiseen piirakkaan. Mustatorvisienet kuivatin ja suppikset pistin pannun kautta (nesteet pois) pakkaseen. Kantarellejakin välillä laitan samaan tapaan kuin suppiksia pakkaseen säilöön, mutta ihan parhaimmillaanhan ne ovat tuoreena !

Kantarelli-kesäkurpitsapiirakka

Kantarellien sijasta piirakkaan voi käyttää myös esimerkiksi suppilovahveroita, joita varmasti alkaa löytyä pikku hiljaa runsain mitoin. Sesongissa oleva kotimainen kesäkurpitsa on mainio lisä tähän kasvispiirakkaan.

Kantarelli-kesäkurpitsapiirakka

Viime aikoina olen innostunut leivonnassa käyttämään enemmän erilaisia jauhoja ja kokeilin tähän piirakkapohjaan kolmen jauhon seosta. Se onnistuikin oikein hyvin ensiyrittämällä. Pohjasta tuli maukas ja rapea. Suoraviivaisempi pohja syntyy perinteiseen tapaan vehnäjauhoista ( 100 g voita ja 200 g vehnäjauhoja, suola, vesi, muna) ja onhan se aina sellainen takuutoimiva vaihtoehto.

Nyt pitäisi päästä taas sienijahtiin. Tahtoisin lisää vaikka suppiksia eli taidan marssittaa itseni koiran kanssa metsään! 🙂

Suloista syyskuuta ja sienionnea kaikille metsään menijöille!

Kantarelli-kesäkurpitsapiirakka

pohja:
100 g kylmää voita
100 g täysjyvävehnäjauhoja
60 g sämpyläjauhoja
40 g perunakuitua (pofiber)
ripaus suolaa
1 kananmuna
3 rkl kylmää vettä

Täyte:

rypsiöljyä
1 pieni sipuli
1 pieni kesäkurpitsa
400 g kantarelleja tai suppiksia tai muita vastaavia metsäsieniä tai herkkusieniä
2 rkl tuoretta timjamia
1 rkl tattimix mausteseosta (ei välttämätön, erikoiskauppa mausteseos)
2 rkl sitruunanmehua
suolaa ja mustapippuria

2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
suola ja pippuri

100 g fetaa
1 dl cheddar juustoa tmv. raasteena

Valmistus:

1. Nypi voi ja jauhot sormin muruksi. Sekoita vesi, suola ja kananmuna joukkoon.
2. Kääri taikina kelmuun ja anna taikinan vetäytyä puoli tuntia jääkaapissa.
3. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
4. Kauli kahden leivinpaperin välissä tai levitä taikina käsin voidellun piirakkavuoan pohjalle. Laita päälle leivinpaperi ja kippaa päälle painoksi kuivia herneitä. Esipaista pohjaa 10 minuuttia uunissa.
5. Ota leivinpaperi ja herneet pois.
6. Kaada pannulle tilkka öljyä. Kuullota sipuli. Ota sipuli erikseen.
7. Lisää pannulle kantarellit ja paista sen aikaa, että nesteet hieman kuivahtavat niistä. Lisää öljyä ja mukaan myös kesäkurpitsa kuutioituna. Paista sienet ja kesäkurpitsat rapsakoiksi. Mausta.
8. Sekoita munakermaseos.
9. Levitä piirakkapohjan päälle ensin sipuli. Kaada seuraavaksi kermaseos. Ripotelle sitten pinnalle juustoraastetta ja fetaa. Ja painele lopuksi päälle kesäkurpitsa-sieniseos.
10. Paista piirakkaa vielä noin 20 minuuttia 180 asteisessa uunissa.
11. Tarjoa lämpimänä salaatin kera.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.