Avainsana-arkisto: sitruuna

Sitruunamarenkipiiras

Sitruunamarenkipiiras
Sitruunamarenkipiiras

Halusin leipoa keväisen pirteän piirakan kahvipöytään, kun vanhempani olivat tulossa kyläilemään meille. Sitruunamarenkipiiras sopii hyvin kevääseen ja se on myös yksi pääsiäisajan suosikkileivonnainen. Se on hyvä piirakka myös siinä mielessä, koska sen voi leipoa jo edellisenä päivänä, eikä kaikki kohkaus jää samalle päivälle. Maku sitäpaitsi vain paranee, kun piiras on yön yli jääkaapissa.

Herkullista pääsiäisen odotusta!

Sitruunamarenkipiiras

Pohja:

125 g voita
3 dl vehnäjauhoja
¼ dl kylmää vettä

Täyte:

1 ½ dl vettä
1 ½ dl sokeria
2 rkl maizenaa
1 (luomu)sitruunan kuori raastettuna ja mehu
3 munankeltuaista
25 g voita

Marenki:

3 valkuaista
1 ½ dl sokeria

Valmistus:

Aloita piirakkapohjasta. Nypi voi ja vehnäjauhot muruiksi. Sekoita jääkylmä vesi nopeasti taikinaan. Tee taikinasta pallo ja pyöräytä kelmu ympärille. Laita jääkaappiin puoleksi tunniksi.

Painele tai kauli taikina piirakkavuokaan ja pistele haarukalla.

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Esipaista pohjaa 15 minuuttia.

Tee sitruunatäyte. Erottele keltuaiset ja valkuaiset valmiiksi eri kuppeihin. Sekoita vesi, sokeri, maissitärkkelys, puristettu sitruunanmehu ja raastettu sitruunakuori kattilassa. Sekoita ja kiehauta. Ota pois liedeltä. Lisää keltuaiset ja sekoita joukkoon. Nosta takaisin liedelle ja lämmitä miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen kunnes seos sakenee.

Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle. Paista uunissa noin 15 minuuttia lisää.

Tee sillä välin marenki. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen. Levitä marenki piirakan päälle ja laita uuniin vielä noin 10 minuutiksi, kunnes marenki vähän ruskistuu.

Piirakka on parhaimmillaan seuraavana päivänä, joten jos vain pystyt laita jäähtynyt piirakka jääkaappiin.

Sitruuna-rahkapiirakka ja mansikkakastike

Sitruuna-rahkapiirakka & mansikkakastike
Sitruuna-rahkapiirakka & mansikkakastike

Pitkästä aikaa teki mieli leipoa jotain makeaa, mutta kuitenkin jotain keväisen raikasta. Murumainen sitruuna-rahkapiirakka mansikkakastikkeen kera vastasi hyvin tähän tarpeeseen. Ohjeen olen joskus napannut keväisestä Pirkka-lehdestä.

Tein vähän pienemmän piirakan kuin ohjeessa, sellaisen joka sopi perinteiseen pyöreään piirakkavuokaan. Pellillinen syntyy tuplaamalla ainesmäärät. Piirakan maku paranee, kun antaa makujen vetäytyä yön yli jääkaapissa.

Sitruuna-rahkapiirakka ja mansikkakastike

Pohja:
125 g voita
4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl vaniljajauhetta

Puoleen taikinasta:
1 dl piimää
1 kananmuna

Rahkatäyte:
1 (luomu)sitruuna
1 prk maitorahkaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljajauhetta

Mansikkakastike:
1 ps 250 g (pakaste) mansikoita
noin 2 dl vettä
½ dl hunajaa tai ¾ dl sokeria
1 rkl sitruunan mehua tai 1 rkl sitruslikööriä

Valmista rahkatäyte. Raasta hyvin pestystä sitruuunasta keltainen kuori. Varo kuorimasta kitkerää valkoista osaa. Purista sitruunasta mehua noin ½ dl. Sekoita täyteainekset kulhossa.

Sulata rasva. Sekoita kuivat aineet kulhossa ja lisää joukkoon jäähtynyt rasva.

Jaa pohjataikina kahteen osaan eri kulhoihin. Sekoita toiseen piimä ja kananmuna. Levitä piimätaikina hyvin voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Levitä rahkaseos päälle. Ripottele pinnalle murutaikinaa.

Kypsennä 200 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.

Soseuta kohmeiset mansikat, vesi ja hunaja tai sokeri. Mausta kastike sitrusliköörillä tai sitruunamehulla ennen tarjoilua.

Sitruuna-mascarponerisotto

Sitruuna-mascarponerisotto
Sitruuna-mascarponerisotto

Tein eilen saltimboccan seuraksi sitruuna-mascarponerisottoa. Sitruunainen ja täyteläinen risotto sopii oivallisesti herkullisten parmankinkulla ja salvialehdillä päällystettyjen kanafileiden seuraan.

Sitruunat

Ihanaa risottoa voisi syödä sellaisenaankin, mutta parhaiten se toimii lisukkeena. Sitruuna-mascarponerisotto onkin hyvä lisä myös pääsiäispöytään esimerkiksi lammasruokien seuraksi.

Saltimboccaa sitruuna-mascarponeriston kera
Saltimboccaa sitruuna-mascarponerisoton kera


Sitruuna-mascarponerisotto

oliiviöljyä
2 valkosipulia
2 salottisipulia
3 dl risottoriisiä, esim. arborio tai carnaroli
1 dl valkoviiniä
7-8 dl kanalientä
½ -1 sitruunan mehu
1 (luomu) sitruunankuori ( hyvin pesty ja raastettuna)
1 dl kuohukermaa
1 prk mascarponejuustoa
½ dl parmesaania
yrttejä, esim.basilikaa tai lehtipersiljaa

Valmistus:

Kuori ja hienonna sipulit. Kuumenna öljy kattilassa. Lisää hienonnetut sipulit ja kuullota muutama minuutti. Sekoittele riisiä sen aikaa, että öljy imeytyy riisiin. Kaada viini joukkoon ja kiehauta.

Lisää kanalientä vähitellen, muutama desi kerrallaan.

Kun riisi alkaa olla kypsää, niin lisää kerma, mascarpone, raastettu parmesaani, sitruunan mehu ja raastettu kuori. Sekoita. Risotto saa jäädä vähän puuromaiseksi. Maista ja lisää suolaa ja pippuria maun mukaan. Sekoita.

Lisää lopuksi hienonnettu basilika tai lehtipersilja.

Tarjoa heti.