Arkistot vuoden mukaan: 2023

Kurkkuveneet aasialaisittain

Keväisen raikkaat ja helposti valmistuvat suolaisen raikkaat suupalat vaikka Vappupöytään!  Nauti ponzusoijan tai misokastikkeen kera!

Kurkkuveneet aasialaisittain (24-30 kpl)

2 kurkkua
2 dl jasminriisiä
1 rkl sushiviinietikkaa
kevätsipulia
chilimajoneesia (kaupan valmista esim. Hellmann’s)
paahdettuja seesaminsiemiä

Maustetut lohikuutiot:
300-400 g lohifileetä (miel. keskipala)
1/4 dl ponzusoijaa
1/2 limetin mehu
lime-pippuria
suolaa

Misokastike:
3 rkl oliiviöljyä
1 tl ruskeaa misotahnaa
1 tl hunajaa
1 tl omenaviinietikkaa
2 rkl kiehuvaa vettä
1 rkl tuoretta ruohosipulia silputtuna

Valmistus:

1. Leikkaa lohifileestä nahka irti tai pyydä file jo kaupasta nahattomana. Leikkaa lohesta siistejä kuutioita. Sekoita ponzusoija, limetin mehu ja muut mausteet isossa kulhossa. Lisää kalan palat kulhoon, sekoita ja anna palojen maustua jääkaapissa noin tunti.

2. Leikkaa kurkut sopivan kokoisiksi paloiksi (4–5 cm) ja halkaise pitkittäin. Koverra kurkkupalat lusikalla eli poista siemenet.

3.  Keitä jasminriisiä paketin ohjeen mukaan. Mausta riisi sushiviinietikalla.

4. Paahda seesaminsiemenet pannulla kevyesti, älä polta.

5. Tee halutessasi misokastike. Yhdistä ja sekoita kaikki ainekset hyvin kulhossa.

6. Täytä kurkkuveneet, riisillä ja lohenpaloilla. Laita päälle pieni annos chilimajoneesia, pilkottua kevätsipulia ja paahdettuja seesaminsiemeniä.

Tarjoa ponzusoijaa tai/ja misokastiketta pienistä, laakeista astioista, johon kurkkupaloja voi kastaa kevyesti. Nauti veneet sormin syöden tai puikoilla.

Parsarisotto (helppo)

Mietin, mitä helppoa, hyvää ja kevääseen sopivaa sitä tekisi työviikon päätteeksi. Parsakausi on jo ollut hyvän tovin menossa, joten simppeli risotto sopii hyvin määritelmään ”helppoa ja hyvää”, varsikin kun nyt on saatavilla jo hyvin eurooppalaista parsaa.

Helppo parsarisotto

puntti vihreää parsaa

öljyä
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 salottisipuli hienonnettuna
2 1/2 dl risottoriisiä
7-8 dl kanalientä
valkoviiniä (jos löytyy)
uunissa paahdetut parsan varret soseutettuna
1/2 dl ruokakermaa
2 rkl sitruunanmehua
suolaa ja lime-mustapippuria
parmesaania raastettuna

Valmistus:

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Laita parsat uunipellille. Pirskota päälle öljyä, suolaa ja lime-mustapippuria. Paahda noin 10 minuuttia. Soseuta varret kanaliemitilkan kera. Säästä parsan nuput viimeistelyyn.
2. Kuumenna kattilassa tilkka öljyä. Kuullota sipulit. Lisää risottoriisi, sekoittele ja anna öljyn hieman imeytyä riisiin.
3. Jos on valkkaria, niin sitä voi tässä välissä lisätä puoli desiä riisin joukkoon ja kiehauta.
4. Lisää kuumaa kanalientä vähitellen, kunnes riisi alkaa olla kypsää.
5. Lisää sitten parsapyre/-sose, kerma ja sitruunanmehu sekä parmesaania.
6. Lisää suolaa ja lime-mustapippuria maun mukaan.
7. Viimeistele annos lautasella parsan nupuilla ja parmesaanilla (+ yrteillä. )

Tiesitkö, että valkoinen ja vihreä parsa ovat itse asiassa samaa kasvia.  Vihreän parsan sato korjataan, kun versot ovat kasvaneet noin 15 cm:n korkuisiksi. Valkoista parsaa saadaan korjaamalla sato ”maan alta” heti, kun versojen kärjet ovat pinnalla.

Resepti on julkaistu aikaisemmin Bistroemon Instagramissa ja löydettävissä edelleen sieltäkin. 

Njuda-paprikat

Uunissa paahtuneita värikkäitä paprikoita mielettömän maukkaalla täytteellä! Se on se njuda (salamia sekä calabrialaista chiliä sisältävä maukkaan tulinen levitettävä salamitahna) taas asialla, mutta muutama muukin herkku sieltä löytyy ja maukasta kauraa. Mukavaa viikkoa!

Välimerelliset njuda-paprikat

6 paprikaa
rypsiöljyä

Täyte:
rypsiöljyä
1 sipuli hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
paprikoiden pohjat ilman kantaa
2 rkl njudaa
2 dl keitettyjä kaura ateriajyviä ((Mylläri)
1/2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
1 dl oliiveja
1 tl oreganoa
1 tl provencen yrtit -seosta
100 g fetaa
1 rkl tummaa balsamicoa
suolaa ja mustapippuria
100 g emmental juustoraastetta
tuoretta basilikaa

Valmistus:
1. Esikypsennä 200 asteisessa uunissa kevyesti öljyttyjä paprikoita ( pohja pois) noin 20 minuuttia.
2. Kuumenna pannulla rypsiöljy. Kuullota hienonnetut sipulit ja kuutioidut paprikan pohjat.
3. Lisää njuda, mausteet, oliivit ja aurinkokuivatut tomaatit. Sekoita ja anna vähän maustua.
4. Sekoita joukkoon keitetyt kaurajyvät, feta ja balsamico . Mausta suolalla ja pippurilla.
5. Lusikoi täyte paprikoiden sisään ja juustoraaste. Kypsennä uunissa vielä 20 minuuttia.
6. Kypsien täytettyjen paprikoiden päälle voi olla laittaa vielä kuutioitua raikasta tomaattia ja yrttejä (esim. basilikaa).

Resepti on julkaistu aikaisemmin Bistroemon Instagramissa ja löydettävissä edelleen sieltäkin.