Viime viikon aikana pakastimeni on täyttynyt mukavasti mustikoilla ym metsän antimilla. Olen ollut kahdella mökkireissulla, joista kummastakin niin Etelä-Savosta kuin Etelä-Karjalasta löytyi todella runsaasti mustikkaa. Ämpärit tuli täyteen hyvin pieneltä alueelta. Askeleita ei juuri kertynyt, vaikka hikikarpalot kyllä nousivat otsalleni lämpimässä metsässä. Mutta mustikkasavotta kannattaa, siitä tekee niin monet ihanat herkut!
Kauramuru-mustikkakakku
Tänä kesänä mustikkasuosikkileivonnaiseksi nousi alkuun perinteinen ja simppeli iki-ihana mustikka-murupiirakka, jota olen tehnyt välillä murukuorrutuksella ja toisinaan ilman. Täältä löytyy esimerkiksi yksi mustikka-murupiirakan ohje.
Kauramuru-mustikkakakku
Tänään leivoin vaihteeksi kakun. Siinä on ihana kardemumman vivahdus. Se sopii aina maustamaan mustikkaisia leivonnaisia. Kakun voisi tehdä toki pelkillä vehnäjauhoilla, mutta nyt teki mieli laittaa vähän kauraa taikinaan ja muruseokseen. Kaurahiutaleet tuovat kivaa rapeutta pintaan.
Kauramuru-mustikkakakku
Kesäinen mustikkakakku nautitaan tietenkin vaniljajätskin tai -kastikkeen kera.
Kauramuru-mustikkakakku
175 g huoneenlämpöistä voita 2 dl sokeria 4 kananmunaa 3 dl vehnäjauhoja tai osittain täysjyvävehnäjauhoa 1 dl kaurajauhoja 2 tl kardemummaa 1 tl leivinjauhetta ripaus suolaa 1 dl turkkilaista jugurttia 200 g eli noin 2 1/2 dl mustikkaa
muruseos: 1 dl kaurahiutaleita ½ dl (täysjyvä)vehnäjauhoa 3 rkl sokeria 50 g voita sulatettuna
Valmistus:
1. Kuumenna uuni 175 asteeseen ja voitele kakkuvuoka valmiiksi. 2. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. 3. Lisää kananmunat yksitellen ja vatkaa ne joukkoon. 4. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita ne muna-voi-sokerivaahtoon. 5. Sekoita lopuksi joukkoon jugurtti ja mustikat. 6. Kaada taikina kakkuvuokaan (23-24 cm) ja levitä tasaiseksi. 7. Sekoita muruseoksen ainekset ja ripottele muru tasaisesti kakun pintaan. 8. Paista noin 45-50 minuuttia, kunnes kakku on kypsä. 9. Tarjoa haaleana tai kylmänä vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kera.
Mies toi anopin kasvimaan kastelureissulta kotiin tuomisina ihanan makeita kirsikkatomaatteja. Ne ovat kuin karkkeja ja ihan parhaimpia sellaisenaan, mutta myös taivaallisia pastan kanssa. Tomaattien kaveriksi laitoin artisokkaa, kun tänä kesänä suosikkiversioni ranskalaisesta tomaattipiiraasta on täydentynyt artisokalla. Tomaatti ja artisokka toimivat niin kivasti yhdessä piirakassa, joten ne ovat todellakin myös loistoainekset pastaan! Kun maistoin tuota kastiketta ruokaa tehdessäni, niin ajattelin heti, että nyt lähtee jälleen annos kuvattavaksi ja resepti blogiin! 🙂
Tomaatti-artisokkapasta
Artisokkaa olen ostanut viime aikoina normaalia useammin, kun äitini vinkkasi minulle Lidlin säilötystä artisokasta (Baresa). Se on oikein mainion makuinen ja hinta vain hieman päälle kaksi euroa purkki, kun usein säilötystä artisokasta saa maksaa 4-5 € /prk. Siispä Lidlissä käydessä nappaan nykyään monesti muutaman purkin artisokkaa mukaan. Siitä tulee myös niin makoisa levite herkkuleipien päälle, kannattaa kurkata artisokka-levitteen resepti täältä.
Tomaatti-artisokkapasta
Tomaatti-artisokkapasta on helppo ja nopea, oikea unelmatapaus kesäpäivään! Pasta on muuten vegaaninen, paitsi jos viimeistelet tavallisella parmesaanilla kuten minä, mutta juustonkin tilalle löytyy tarvittaessa vegaanisia vaihtoehtoja.
Tomaatti-artisokkapasta ( viisi annosta)
250 g pastaa
rypsiöljyä 2 valkosipulinkynttä hienonnettuna ½ punainen chili hienonnettuna ilman siemeniä (tai maun mukaan) 250 g kirsikkatomaatteja 10 kivetöntä vihreää oliivia 1 prk (340g/195 g) säilöttyä artisokkaa puolitettuna loraus rose-tai valkoviiniä, jos on 1 tl sokeria suolaa ja mustapippuria maun mukaan kourallinen tuoretta basilikaa silputtuna
vastaraastettua parmesaania ( ei vegaaniseen)
Valmistus:
1. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä al dente, eli pieni purutuntuma. 2. Kuumenna pannu ja lisää öljy. 3. Lisää valkosipuli ja chili, kuullota hetki. 4. Lisää sitten pannulle tomaatit ja anna niiden kypsyä keskilämmöllä noin 5 minuuttia. 5. Lisää oliivit, artisokat ja viini. Kiehauta. Mausta sokerilla, suolalla ja pippurilla. Anna hautua vielä 5-10 minuuttia. 6. Lisää lopuksi tuore basilika. Tarkista suola ja pippuri. 7. Sekoita valutettu pasta kastikkeen joukkoon tai tarjoa erikseen. 8. Viimeistele annos vastaraastetulla parmesaanilla.
Ensimmäinen reissuni Suomen rajojen ulkopuolelle koronan jälkeen vei päiväksi Tallinnaan. Vielä alkukeväästä tuntui niin epätodennäköiseltä lähteä edes omaa ”kotisaarta” Laajasaloa kauemmas, mutta viime aikoina reviirini on pikku hiljaa laajentunut. Korona on edelleen olemassa, mutta oikeanlaisilla ja huolellisilla hygieniatoimilla voidaan liikkumista lisätä turvallisesti. Siitä vastuu on niin yrityksillä kuin meillä kansalaisilla itsellään.
Tallinnaan lähdin siis ihan rauhallisin mielin Tallink Siljan kutsumalle pressimatkalle. Tallink Victoria 1 tekee tällä hetkellä 11 tunnin päiväristeilyjä Tallinnaan. Maissaoloaikaa on noin viisi tuntia, siinä ajassa ehtii jo moneen paikkaan. Lähtöaika on ihanteellinen: klo 9.30 Helsingistä eli kovin aamuvarhain ei tarvitse olla liikenteessä ja klo 20.00 paluu Helsinkiin on minusta juuri mainio!
Tallinnasta löytyy monenlaista ohjelmaa päiväksi. Meillä oli valittavana kolme erilaista päiväohjelma vaihtoehtoa, joista itse valitsin Fotografiskan ja vierailun Telliskiven alueelle sekä siideri & kupliva tastingin uudessa Nudist viinibaarissa. Vinkkinä täytyy kertoa, että hyviä ohjelmavaihtoehtoja olisivat olleet myös : Proto & Noblesserin alue sekä ravintola Pohjala tai Paksun Margareetan uusi Merimuseo & Vanhakaupunki ja purtavaa Merimuseon kattoterassilla. Tallinnassa on monia mielenkiintoisia vierailukohteita, joissa vierailu onnistuu mukavasti vaikka sadepäivänä, kuten meille nyt sattui!
Rakkaudesta valokuviin valitsin Tallinnan noin vuosi sitten avautuneen Fotografiskan ja vierailun Telliskiven alueella. Fotografiskassa on tällä hetkellä neljä näyttelyä menossa: Bryan Adams, Tom of Finland, Lina Iris Viktor & Sebastião Salgado. Upeita näyttelyitä kaikki, mutta etenkin Bryan Adanmsin töihin ihastuin. En ollut aikaisemmin tiennyt, että hän on myös äärettömän lahjakas valokuvaaja. Hänen näyttely koostuu julkisuuden, kodittomat ihmisten ja sodassa haavoittuneiden henkilöiden muotokuvista. Erittäin moniulotteinen ja hieno näyttely.
Fotografiskassa on Tukholman tapaan kahvila ja ravintola. Täällä voit nauttia samalla myös hyvästä ruoasta ja tunnelmasta. Viihtyisä kahvila sijaitsee heti sisääntulon yhteydessä ja ylhäällä 6.kerroksessa on ravintola, josta avautuu upeat näkymät yli Tallinnan. Nautimme sisätiloissa raikkaan kesäiset drinkit ja kolme herkullista pientä annosta. Aurinkoisena päivänä myös kattoterassilla kelpaa nauttia päivästä samalla avaria kaupunkimaisemia ihaillen!
Fotografiskan jälkeen tutuistuimme Telliskiven alueeseen, josta löytyy paljon pieniä persoonallisia liikkeitä, ravintoloita ja kahviloita. Vierailimme myös Nudist Wineryssä, jossa tutuistuimme heidän marjaisiin kuohuviin ja omenaiseen siideriin. Nudist on erityisen tunnettu ja suosittu heidän raperperisesta kuohuvasta Raparbrasta, jota saa muuten nyt myös Suomesta Alkosta. Se sopii ihanasti kesäisiin päiviin ja on miedompi viini, alkoholipitoisuus 8 %. Heillä on kuitenkin monta muutakin mielenkiintoista marjaista kuohuvajuomaa ja etenkin ihastuin heidän omenaiseen siideriin. Lämmin suositus Nudistille, jos vierailet Telliskiven alueella.
Nudist wineryNudist winery
Paluumatkalla saimme nauttia laivan herkuista, kun söimme yhteisen illallisen Grill House -ravintolassa. Tarjolla oli tomaattikeittoa vuohenjuusto-leipien kera, taimenta mäti-valkoviinikastikkeessa ja suklainen brownie. Ruokajuomana laivan kesäisen raikasta sauvignon blanc valkoviiniä. Mukava illallishetki kivassa seurassa ennen pieniä shoppailuja laivalta.
Tomaattikeitto ja vuohenjuustotoastTaimenta ja mäti-valkoviinikastikettaBrownie & piimävaahto
Oli kyllä ihana päivä! Tutuistuin taas uusiin mukaviin ihmisiin, kiitos etenkin matkaseurasta uudet blogituttavuudet Kotigourmeeta &elämän hiukkasia Hanna & Ruusu-unelmia ja villasukkia Tarja. Ja kiitos Tallink Silja Victoria. Matka sujui turvallisesti ja leppoisasti. Laivoilla ja terminaalissa on paljon tehty toimenpiteitä, joilla huolehditaan matkustajien turvallisuudesta näin koronan aikaan.
Laivoilla:
-Laivoilla riittävästä turvaväleistä huolehditaan useilla eri toimenpiteillä ja tilojen käyttöä on suunniteltu uudelleen, jotta etäisyydet voidaan paremmin säilyttää. Laivoja ei oteta toistaiseksi täyteen matkustajia. -Laivoilla muistutetaan hyvästä käsi- ja yskimishygienista sekä riittävistä turvaväleistä. -Käsidesiautomaatteja on runsaasti ja käsienpesupisteitä on paljon. -Pintoja puhdistetaan ja desinfioidaan perusteellisemmin ja tiheämmin, kuten myös myymälöissä koreja ja ostoskärryjä. -Ravintoloissa on asetettu enimmäiskapasiteetti, tällä hetkellä 75 % maksimista. -Pleksilaseja lisätty tarvittaviin paikkoihin. -Buffassa uudet rajoitukset ja tarjolla myös käsidesiä sekä kertakäyttöhanskoja, kuten myös ravintoloissa. -Pallomeret toistaiseksi kiinni. -Kylpylä ja allasalueet ovat auki, saunat reitistä riippuen auki tai kiinni. -Kaikilla laivoilla on ostettavissa kasvomaskeja. -Kaikilla laivoilla on tiukat toimenpiteet ja prosessit, mikäli matkustaja ilmottaisi mahdollisista oireista matkan aikana.
Terminaalissa:
-Matkustajia muistutetaan hyvästä käsi- ja yskimishygienista sekä riittävistä turvaväleistä. -Terminaalissa on useita käsienpesu ja käsidesipisteitä matkustajille -Odotus -ja jonotusalueet on merkitty niin, että riittävä turvaväli muihin ihmisiin säilyy. -Lähtöselvitys suositellaan tekemään etukäteen mobiililla tai automaatilla, mikäli vain mahdollista. -Sairaana ei ole sallittua matkustaa ja matkustajan on ennen lähtöselvitystä vahvistettava, että on tietoinen tästä. -Matkustajien kannattaa varata aikaa rajatarkistuksiin sekä lähtö-ja kohdemaassa. -Pääsy laivalla ja kannelle avataan aikaisemmin ruuhkien välttämiseksi.
Tallink Victoria hytti
Nämä ranskalaisilla viivoilla merkityt tiedot olen poiminut matkalla järjestystä Korona-infosta, mutta oma kokemukseni on myös hyvin positiivinen. Hygienisyyteen oli panostettu paljon ja oli ilo huomata, että ihmiset käyttivät näitä tarjottuja mahdollisuuksia paljon. Käsidesit olivat ahkerassa käytössä buffassa, ravintoloissa ja muutenkin laivojen tiloissa. Oma hytti tuo lisäturvallisuutta ja matkustusmukavuutta myös päiväristeilyllä, kun on käytössä oma vessa ja käsien pesupiste. Lisäksi hytissä voi välillä hetken hengähtää ja säilyttää henkilökohtaisia tavaroita. Meille matkan ajaksi tarjotut hytit olivat erittäin viihtyisiä ikkunallisia hyttejä.
Bistroemo itse
Laivaan ja maihinnousuissa helposti tulee pullonkauloja, kun ihmiset haluavat just samaan aikaan poistua tai saapua laivaan. Itse odottelin Tarjan ja Hannan kanssa noin 10 minuuttia ennen kuin lähdimme laivasta ulos ja aika tyhjää putkea pitkin sai puhaltaa laivasta ulos. Eli malttia matkaan!