Kantarellirisotto Etelä- ja Keski-Suomessa puskee kantarelleja Helsingin Sanomien mukaan rytinällä pintaan! Minäkin kävin bistroisännän ja kälyn kanssa ensimmäisen kerran kantarelliapajilla jo juhannuksena. Silloin sienet olivat kyllä aika pieniä, mutta nyt tilanne on varmasti jo kohentunut ja metsästä löytää vähän paremman kokoisia keltaisia kaunottaria.
Sienikori
Reseptiarkistostani löytyy monta hyvää kantarellireseptiä, joilla pääsee hyvin kantarelleilla herkuttelun alkuun. Lisää reseptejä tulee sitten, jahka kun ehdin itsekin taas sienimetsälle.
Herkkutatti- ja kantarellileivät En ole aikaisemmin lähtenyt jo juhannuksena sienimetsään. Juhannusaaton juhlinnan jälkeen aamu käynnistyi verkkaisesti, mutta puolilta päivin puhe kääntyi sieniin. Pitäisikö lähteä katsomaan, jos metsästä löytyisi jotain hyvää…
Herkkutatti
Tarkkasilmäinen bistroisäntä löysi muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen keltaisena hälyttävän rykelmän ja pian sen jälkeen isäntä heilutti rehvakkaana kohtuukokoista herkkutattia kädessä. Käly kiljahteli innoissaan, kun löysi keltaisen apajan, jonka ohi minä tietämättömänä ensin tallustin. Minäkin bongasin lopulta oman pienen keltaisen kultakaivoksen. Samalla kyllä miljoona verenhimoista hyttystä yrittivät saada aterian minusta, kun sihtasin kuvaa löydöstäni. Kuvaamisen jälkeen kouraisin kantarellit sammaleineen ja muine roskineen vauhdilla pussiini ja kipitin kiireesti pirullisia inisijöitä karkuun.
Kantarellit
Pussukoihin kertyi vielä jotain pientä lisää. Sen jälkeen paluu mökille, sienien puhdistus ja herkullisten tatti- ja kantarellileipien vuoro. Ei ollut vielä mikään hirmuinen saalis, mutta onneksi leipiä riitti kaikille. Pöydässä kuului joka suusta mulle, mulle, mulle!
Suppilovahvero-poropizza Tänään oli ihanan aurinkoinen syyssää – aivan täydellinen sää lähteä sieniretkelle! Sieniä on ollut kyllä tänä syksynä vähäisesti, jopa keltajalkaisia suppilovahveroita, joita yleensä löytää korikaupalla. Lähdimme silti mieheni ja poikani kanssa katselemaan, jos jotain saisimme. Ainakin kahvia ja mehua nauttisimme syksyisessä metsässä, jollei muuuta.
Suppilovahveroita
Ei ollut turha reissu, vaikka ei keltajalkoja nyt saatu korikaupalla. Vaikuttaisi , että kuivuus on verottanut sienisatoa aika lailla tänä syksynä. Paljon kävelimme ennenkuin yhdeltä tutulta vakiopaikalta löytyi mukava määrä suppilovahveroita. Siitä saimme suppilovahveroita sen verran, että saan tehtyä muutamat herkkuruoat suppiksista.
Suppilovahveroita
Ensimmäisenä sienisaaliista syntyi pohjolan makuinen pizza. Suppilovahveroiden lisäksi laitoin pizzaan poroa, kesäkurpitsaa ja västerbottenjuustoa. Tomaattikastikkeen korvasin jälleen sitruunaisella ranskankermakastikkeella. Se on helppo kastike yhdistää monien pizzatäytteiden kanssa. Tulipa ihana päätös mukavalle sieniretkelle ja aurinkoiselle syyspäivälle!
Suppilovahvero-poropizza
Suppilovahvero-poropizza
Pohja:
Pohja: 1 dl vettä 10 g hiivaa 1/4 tl suolaa 1/2 tl hunajaa 1 rkl oliiviöljyä 2-3 dl durumvehnäjauhoja
Täyte:
oliiviöljyä ja voita ½ l tuoreita suppilovahveroita 1 valkosipulinkynsi 10 ohutta siivua kesäkurpitsaa puoli kourallista (appelsiini-tai sitruuna-) timjamia ½ dl ranskankermaa 1 tl sitruunanmehua suolaa ja pippuria 2-3 siivua kylmäsavuporoa 1 ½ dl västerbottenjuustoa raastettuna ( tilalla toimii hyvin myös mozzarella, jos västerbottenia ei löydy) 2 rkl paahdettuja pinjansiemeniä
Valmistus:
Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, sokeri öljy ja jauhot. Alusta taikina tasaiseksi ja anna sen kohota kaksinkertaiseksi. Kauli pohja.
Laita uuni kuumenemaan 250 astetta
Puhdista sienet ja revi isoimmat sormin hieman pienemmäksi. Kuori ja hienonna valkosipuli. Kuumenna pannu ilman rasvaa. Lisää suppilovahverot ja kiehauta niistä nesteet pois. Valuta. Lisää pannulle öljyä ja voita. Paista valkosipulia ja sieniä ensin muutama minuutti. Lisää kesäkurpitsasiivut. Paista sen aikaa, että kesäkurpitsat myös vähän pehmenevät. Mausta suolalla ja pippurilla sekä timjamilla.
Sekoita ranskankerma joukkoon sitruunamehu, suola ja pippuri. Levitä seos pizzapohjan päälle. Leikkaa porosiivut pieniksi paloiksi ja ripottele pizzan pinnalle paistettujen suppilovahveroiden kanssa. Ripottele lopuksi pinnalle juusto.
Paista 225-250 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia.