Aihearkisto: Sienet

Suppilovahverotäytteiset kesäkurpitsaveneet

Kesäkurpitsaveneet
Kesäkurpitsaveneet

Tuoreita suppilovahveroita alkaa ehkä pikku hiljaa nousta metsiin. Viikonlopun säät ovat varmasti suosineet monin paikoin sienestäjiä ja marjastajia. Itsekin olisin hurauttanut kohti metsiköitä, jos olisi ollut auto käytössä.

Sain sen sijaan nauttia rauhallisesta kotiviikonlopusta ihan itsekseni ja viime vuotisista suppilovahveroista. Suppiksia saa usein joka syksy niin paljon, ettei kaikkea ehdi käyttää ennen seuraavaa sesonkia. No nyt kyllä purkin pohja jo häämöttää ja viime syksynä kerätyt sekä kuivatut sienet ovat pian kaikki hyödynnetty.

Kesäkurpitsaveneet
Kesäkurpitsaveneet

Kesäkurpitsaveneeni saivat herkullisen täytteen suppilovahveroista, purjosta, valkosipulista, juustoista ,parman kinkusta ja appelsiinitimjamista. Olen niin ihastunut tuohon appelsiintimjamin aromiin ja se sopii hyvin syksyisiin ruokiin. Sen tilalla voi hyvin käyttää tavallista timjamia, koska appelsiintimjamia on harvoin missään saatavilla. Minä ostin sitä keväällä abbyn puutarhalta ja istutin yrtin omalle pihalle.

Toivottavasti pian pääsen etsimään uusia suppiksia. Olitko sinä viikonloppuna sieni- tai marjametsällä? Löysitkö mitä hyvää?

Suppilovahverotäytteiset kesäkurpitsaveneet

2 kesäkurpitsaa

Täyte:
oliiviöljyä ja voita paistamiseen
10 g kuivattuja suppilovahveroita ( tai ½ litraa tuoreita)
pala ( noin 5 cm) purjon valkoista osaa ( huuhdeltuna ja hienonnettuna)
1 valkosipulinkynsi ( kuorittuna ja hienonnettuna)
kesäkurpitsan sisusta
½ tl mietoa chilijauhetta
suolaa ja valkopippuria myllystä
puoli kourallista tuoretta (appelsiini) timjamia
3 rkl tuorejuustoa
3 -4 siivua parman kinkkua pieniksi paloiksi leikkattuna
1 dl juustoraastetta ( esim. cheddaria ja parmesaani)

( tuoretta basilikaa)

Valmistus:

Liota noin tunti kuivattuja sieniä kylmässä vedessä. Valuta vesi pois. Jos käytät tuoreita, niin siisti, hienonna ja päästä nesteet pois kuivalla pannulla.

Halkaise kesäkurpitsat pituussuunnassa kahtia. Leikkaa pitkät kappaleet puoliksi. Koverra kesäkurpitsat lusikalla. Laita sisus sivuun.

Esipaista kesäkurpitsoja 10 minuuttia 225 asteisessa uunissa.

Kuumenna pannulla öljyä ja voita. Kuullota ensin purjoa ja valkosipuleita. Lisää sienet. Paista seosta välillä käännellen 3-4 minuuttia. Lisää vielä kesäkurpitsan sisus ja paista vielä muutama minuutti. Mausta suolalla, valkopippurilla ja tuoreilla timjamin lehdillä.

Sekoita kulhossa purjo-suppisseos, tuorejuusto ja parman kinkku .

Lusikoi täyte kesäkurpitsojen sisään ja laita päälle juustoraastetta.

Paista 225 asteisessä uunissa vielä noin 20 minuuttia, kunnes kuorrutus on kauniinvärinen.

Kantarelli-pekonitoast

Kantarelli-pekonitoast
Kantarelli-pekonitoast

Eläköön ruokasesongit! Nyt meillä herkutellaan paljon erilaisilla kantarelliruoialla, kun sienet ovat parhaimmillaan. Sesonkiherkku maistuu vielä paremmalta, kun raaka-ainetta hyödyntää monin tavoin. Eikä tule kyllästyminen heti vastaan. Blogissani onkin ollut viime aikoina tarjolla monenlaisia kantarellireseptejä. Oletko kokeillut jo esimerkiksi kantarelli-fetapiirakkaa, kantarellirisottoa tai kantarelli-pinaattilasagnea?

Tällä kertaa paistetut kantarellit sukelsivat rapeaksi paistetun pekonin, dijon-majoneesin, tomaatin ja rucolan kanssa pannulla paahdettujen leipäviipaleiden väliin.

Kantarelli-pekonitoast
Kantarelli-pekonitoast

Kantarelli-pekonitoast on täydellinen leipänautinto. Seuraksi kylmä olut. Ah!

Kantarelli-pekonitoast

10 viipaletta hyvää maalais- tai campaillou leipää tai paahtoleipää (tässä Reze campaillou)

170 g pekonia
½ ruukkua rucolaa
2 -3 tomaattia viipaleina

1 ½ litraa tuoreita kantarelleja
1 sipuli
suolaa
mustapippuria
10 timjamin oksaa

paistamiseen voita ja oliiviöljyä

Dijon-majoneesi

1 dl hyvää majoneesia , esim. Hellmann`s
2 tl dijon-sinappia

Valmistus:

Sekoita dijon-sinappi ja laita jääkaappiin odottamaan, kun teet muut valmistelut.

Esikäsittele sienet. Puhdista ja leikkaa ne paloiksi. Kiehauta kuivalla pannulla nesteet pois. Valuta.

Kuori ja hienonna sipuli.

Kuullota sipuli pannulla öljyssä ja voissa. Lisää kantarellit, timjamin lehdet ja jatka paistamista viitisen minuuttia. Mausta.

Paista pekoni pannulla rapsakaksi. Valuta ylimääräinen rasva pois talouspaperilla vuoratun lautasen päällä.

Kuumenna pannulla voita ja öljyä. Paahda leivät pannulla. (Leikkaa halutessasi leipä kahtia, jotta saat kannen)

Kokoa leivät. Levitä pohjalle majoneesia, seuraavaksi kantarelleja, tomaattiviipale, rapsakka pekonisiivu, vähän rucolaa ja myös kanteen vähän majoneesia. Sitten kansi kiinni.

Nauti heti!

Kantarelli-pinaattilasagne

Kantarelli-pinaattilasagne
Kantarelli-pinaattilasagne

Tänä vuonna herkutellaan ainakin kantarelleilla. Niitä on tällä hetkellä metsissä niin runsain mitoin, ettei kovin paljon tarvitse nähdä vaivaa, jotta saa korin täyteen keltaista kultaa.

Me saimme Etelä-Karjalan metsistä ruhtinaallisen määrän kantarelleja mukaan. Kotiin tultuani innostuin heti kehittelemään sienistä lasagnen, josta riittäisi kenties herkuteltavaa seuraavallekin päivälle.

Kantarelli-pinaattilasagne
Kantarelli-pinaattilasagne

Kantarelleja saa upottaa lasagneen kunnon satsin. Seuraksi laitoin pinaattia, joka mielestäni sopii mainiosti kantarellin kanssa. Perinteisen valkokastikkeen korvasin osittain ricottatäyttellä, mutta viimeiseksi kaadoin kastiketta kosteuttamaan lasagnea.

Pikkaisen lasagnessa on vaivaa ja vaiheita, mutta sienethän löytyy nyt helposti. Jollei muualta niin ainakin kaupasta.

Taivaallinen kantarelli-pinaattilasagne on pienen vaivan väärti.

Kantarelli-pinaattilasagne

noin 10 lasagnelevyä

Kantarelli-pinaattitäyte:
2 valkosipulinkynttä
2 l tuoreita kantarelleja
300 g tuoretta pinaattia
½ tl suolaa
ripaus muskottipähkinä
rouhittua mustapippuria

Paistamiseen : voita ja öljyä

Tomaattikastike:

oliiviöljyä
1 rkl kasvisliemijauhetta ( esim. Renee Voltaire)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 prk kokonaisena kuorittuja tomaatteja
kourallinen tuoretta timjamia lehdet riivittyinä
1 tl sokeria
suolaa ja pippuria

Ricottatäyte:

2 prk ( yht. 500 g ) ricottaa
½ dl sitruunan mehua
suolaa
mustapippuria
kourallinen tuoreita yrttejä ( esim. timjamia, basilikaa, lehtipersiljaa)

Valkokastike:
20 g voita
¼ dl vehnäjauhoja
4 dl maitoa
ripaus muskottipähkinää
suolaa ja mustapippuria

Päälle:
2 pakettia ( yht. 250 g ) mozzarellaa

Lisäksi:
parmesaania

Valmistus:

Kantarelli-pinaattitäyte:

Esikäsittele sienet. Paloittele sienet pieneksi. Kuumenna pannu ilman rasvaa. Lisää kantarellit ja kiehauta niistä nesteet pois. Valuta.

Poista pinaatista tarvittaessa lehtiruoti. Ryöppää pinaatti nopeasti (30 sek) kiehuvassa vedessä. Jäähdytä välittömästi kylmässä vedessä. Purista vedet pois.

Kuori ja hienonna valkosipuli.

Kuumenna voi ja öljy pannulla. Kuullota hetki valkosipulia. Lisää kantarellit ja paista sekoittaen. Lisää silputtu pinaatti ja sekoita hyvin. Mausta.

Tomaattikastike:

Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota sipuleita oliiviöljyssä muutama minuutti. Lisää joukkoon muut ainekset. Sekoita ja anna porista hiljalleen parikymmentäminuuttia. Muista sekoitella välillä.

Ricottatäyte:

Hienonna yrtit ja sekoita ne ricottajuuston ja sitruunamehun kanssa kulhossa. Sekoita.

Valkokastike:

Sulata rasva kattilassa, mutta älä ruskista. Lisää jauhot sulaneeseen rasvaan ja sekoita. Lisää maitoa noin puolet, kuumenna sekoittaenen ja anna kiehahtaa. Lisää loppu maito ja jatka sekoittamista ja anna taas kiehahtaa. Mausta.

Lasagen kokoaminen:

Voitele vuoka. Laita pohjalle tomaattikastiketta ja sitten lasagnelevyjä. Seuraavaksi kantarelli-pinaattitäytettä ja sitten ricottaseosta. Sitten taas tomaattikastiketta ja lasagnelevyjä. Seuraavaksi pinaatti-kantarelliseosta, sitten ricottaa ja mozzarellaa pieninä paloina. Kaada lopuksi päälle valkokastiketta.

Kypsennä 200 asteisessa uunissa 30-40 minuuttia. Kokeile haarukalla, kunnes lasagnelevyt ovat kypsiä.

Tarjoa vastaraastetun parmesaanijuuston kera.