Kantarelli-pinaattilasagne

Kantarelli-pinaattilasagne
Kantarelli-pinaattilasagne

Tänä vuonna herkutellaan ainakin kantarelleilla. Niitä on tällä hetkellä metsissä niin runsain mitoin, ettei kovin paljon tarvitse nähdä vaivaa, jotta saa korin täyteen keltaista kultaa.

Me saimme Etelä-Karjalan metsistä ruhtinaallisen määrän kantarelleja mukaan. Kotiin tultuani innostuin heti kehittelemään sienistä lasagnen, josta riittäisi kenties herkuteltavaa seuraavallekin päivälle.

Kantarelli-pinaattilasagne
Kantarelli-pinaattilasagne

Kantarelleja saa upottaa lasagneen kunnon satsin. Seuraksi laitoin pinaattia, joka mielestäni sopii mainiosti kantarellin kanssa. Perinteisen valkokastikkeen korvasin osittain ricottatäyttellä, mutta viimeiseksi kaadoin kastiketta kosteuttamaan lasagnea.

Pikkaisen lasagnessa on vaivaa ja vaiheita, mutta sienethän löytyy nyt helposti. Jollei muualta niin ainakin kaupasta.

Taivaallinen kantarelli-pinaattilasagne on pienen vaivan väärti.

Kantarelli-pinaattilasagne

noin 10 lasagnelevyä

Kantarelli-pinaattitäyte:
2 valkosipulinkynttä
2 l tuoreita kantarelleja
300 g tuoretta pinaattia
½ tl suolaa
ripaus muskottipähkinä
rouhittua mustapippuria

Paistamiseen : voita ja öljyä

Tomaattikastike:

oliiviöljyä
1 rkl kasvisliemijauhetta ( esim. Renee Voltaire)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 prk kokonaisena kuorittuja tomaatteja
kourallinen tuoretta timjamia lehdet riivittyinä
1 tl sokeria
suolaa ja pippuria

Ricottatäyte:

2 prk ( yht. 500 g ) ricottaa
½ dl sitruunan mehua
suolaa
mustapippuria
kourallinen tuoreita yrttejä ( esim. timjamia, basilikaa, lehtipersiljaa)

Valkokastike:
20 g voita
¼ dl vehnäjauhoja
4 dl maitoa
ripaus muskottipähkinää
suolaa ja mustapippuria

Päälle:
2 pakettia ( yht. 250 g ) mozzarellaa

Lisäksi:
parmesaania

Valmistus:

Kantarelli-pinaattitäyte:

Esikäsittele sienet. Paloittele sienet pieneksi. Kuumenna pannu ilman rasvaa. Lisää kantarellit ja kiehauta niistä nesteet pois. Valuta.

Poista pinaatista tarvittaessa lehtiruoti. Ryöppää pinaatti nopeasti (30 sek) kiehuvassa vedessä. Jäähdytä välittömästi kylmässä vedessä. Purista vedet pois.

Kuori ja hienonna valkosipuli.

Kuumenna voi ja öljy pannulla. Kuullota hetki valkosipulia. Lisää kantarellit ja paista sekoittaen. Lisää silputtu pinaatti ja sekoita hyvin. Mausta.

Tomaattikastike:

Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota sipuleita oliiviöljyssä muutama minuutti. Lisää joukkoon muut ainekset. Sekoita ja anna porista hiljalleen parikymmentäminuuttia. Muista sekoitella välillä.

Ricottatäyte:

Hienonna yrtit ja sekoita ne ricottajuuston ja sitruunamehun kanssa kulhossa. Sekoita.

Valkokastike:

Sulata rasva kattilassa, mutta älä ruskista. Lisää jauhot sulaneeseen rasvaan ja sekoita. Lisää maitoa noin puolet, kuumenna sekoittaenen ja anna kiehahtaa. Lisää loppu maito ja jatka sekoittamista ja anna taas kiehahtaa. Mausta.

Lasagen kokoaminen:

Voitele vuoka. Laita pohjalle tomaattikastiketta ja sitten lasagnelevyjä. Seuraavaksi kantarelli-pinaattitäytettä ja sitten ricottaseosta. Sitten taas tomaattikastiketta ja lasagnelevyjä. Seuraavaksi pinaatti-kantarelliseosta, sitten ricottaa ja mozzarellaa pieninä paloina. Kaada lopuksi päälle valkokastiketta.

Kypsennä 200 asteisessa uunissa 30-40 minuuttia. Kokeile haarukalla, kunnes lasagnelevyt ovat kypsiä.

Tarjoa vastaraastetun parmesaanijuuston kera.

Saatat tykätä myös

2 kommenttia artikkeliin ”Kantarelli-pinaattilasagne

  1. No on kyllä monia vaiheita valmistuksessa, mutta varmaan sitten sitäkin parempaa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *