Avainsana-arkisto: mustikka

Rukiinen mustikkapiirakka

Rukiinen mustikkapiirakka

Ruis ja mustikka ovat ihana pari! Nyt viimeistään kannattaa kaivaa pakastimesta viime vuonna kerätyt mustikat ja upottaa ne vaikka klassiseen mustikkapiirakkaan, jonka pohja on mahtavan rukiinen.

Rukiinen mustikkapiirakka
Rukiinen mustikkapiirakka

Ohjeen olen napannut Myllärin luomuruispaketista ja resepti on uudelleenjulkaisu uusin kuvin.

Rukiinen mustikkapiirakka

150 g pehmeää voita
1 ¼ dl ruokosokeria
2 luomu kananmunaa
3 dl luomu ruisjauhoja
½ tl leivinjauhetta

täyte:

1 prk maitorahkaa
1 luomukananmuna
½ dl ruokosokeria
1 tl vaniljajauhetta
4 dl mustikoita
1 rkl perunajauhoja

Valmistus:

Kuumenna uuni 200 asteeseen.

1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat ja jatka vatkaamista.

2. Sekoita leivinjauhe ruisjauhoihin ja lisää hyvin sekoittaen taikinaan.

3. Levitä taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan.

4. Sekoita täytteen ainekset ja kaada pohjan päälle.

5. Paista uunissa noin 25 minuuttia.

Ohje: Myllärin luomuruisjauhopaketista

Vaniljainen mustikkatuorepuuro chia-siemenillä

Vaniljainen mustikkatuorepuuro chia-siemenillä

Uusi vuosi tuokoon myös uusia kujeita. Blogi jatkoi viime vuoden tuttuun tapaan kasvis -ja kalapainotteisena ruokablogina. Pääasiassa blogi on ollut hyvin reseptipainotteinen, mutta mahtuu viime vuoden juttuihin myös raportteja Berliinin ruokamatkalta, Taste of Helsinki, Tuomaan markkinat ja Hietalahden kauppahalli. Blogin tärkeä kaupallinen yhteistyökumppani oli paikallinen Laajasalon K-Supermarket, mutta pitkä yhteistyö päättyi haikein mielin lokakuun lopussa kauppiaan vaihtumisen myötä.

Nyt on aika katsoa tätä vuotta. Kasvis- ja kalapainotteinen bloggaus jatkuu. Se on tämän blogin vahvinta olemusta, mutta tulen lisäämään bloggausta reissuilta, koska sain joululahjaksi uuden kameran. Ihanan kevyen Olympus Pen E-PL8 -kameran, jossa on vihdoinkin valotehoinen objektiivi. Vanhalla isommalla Canonin järkkärillä kuvaaminen reissussa on ollut haastavaa, etenkin kun objektiivin teho ei ole aina riittänyt. Samoin puhelimella otetut kuvat jäävät usein aika latteiksi. Tänä vuonna pääsee liikenteeseen toimiva kamera kaulassa. Voi tätä onnea! Lisäksi pyrin parantamaan kuvieni tasoa lightroom-kuvankäsittelyohjelmalla. Se on minulle uutta ja opiskelu on vasta alkamassa.


Koska pyrin syömään entistä terveellisemmin, niin se näkyy varmasti myös tulevissa postauksissa. Se ei tarkoita, että ruokani olisi ollut kovin epäterveellistä aikaisemminkaan, mutta tässä ihanan kauheassa yli 40 vee elämässä huomaa, että vuosien myötä myös ylimääräisiä kiloja karttuu… En ole tekemässä mitään kovin radikaalia elämänmuutosta, mutta päätin arkena vältellä herkkuja, mutta viikonloppuna saa herkutella. Lisäksi tarvitsen paljon lisää liikuntaa. Vielä kymmenen vuotta sitten juoksu kulki ihanan kevyesti, mutta nyt tahti on hidastunut ja löntystän eteenpäin kuin elefantti. Haluan takaisin vahvaan juoksukuntoon, joten painoakin pitää pudottaa, jotta juoksu kulkisi kevyemmin. Nyt myös viimeistään on tärkeää satsata lihaskuntoon ja liikkuvuuteen. Miten liikunnasta tulisi yhtä päivittäistä kuin syömisestä ja nukkumisesta? Se minulla välillä repsahtaa.. Sen vuoksi minun pitää tehdä itselle tavoitteita. Yksi tavoite on pudottaa painoani 3-5 kiloa ja toisena on juosta kevääseen mennessä pysähtymättä 10 km lenkki. Näillä aloitan, on niissäkin tekemistä!

Tämä vuosi alkakoon ihanalla tuorepuurolla, jossa on mustikoita, vaniljaa ja chian siemeniä. Se on täydellistä joulun ja uuden vuoden herkutteluputken jälkeen! Resepti on pienin muutoksin Green Kitchen Travels -kirjasta.

Vaniljainen mustikkatuorepuuro chia-siemenillä

1 ½ dl gluteenittomia kaurahiutaleita
ripaus vaniljajauhetta , esim. urtekram
1 rkl chian siemeniä
1 ½ dl kauramaitoa
päälle: kotimaisia pakastemustikoita ja vadelmia
1 rouhittua pekaanipähkinä

Valmistus:

Yhdistä kaurahiutaleet, vanilja ja chian siemenet noin 2 ½ desilitran lasipurkissa. Kaada maito päälle ja sekoita. Lisää päälle pakastemustikat ja -vadelmat. Sulje kannella ja laita jääkaappiin yöksi.

Mustikkajuustokakku

Mustikkajuustokakku

Hyvää itsenäisyyspäivää ja onnea 100- vuotias Suomi! Olen kiitollinen ja onnellinen, että saan elää tässä maassa ja kasvattaa lapseni täällä. Ei ole olemassa maata parempaa. Suuri kiitos kaikille sotiemme veteraaneille ja itsenäisyystaisteiluihin osallistuneille. ”Minun Suomeni on kaunein päällä maan!” ( Lauri Tähkä)

Itsenäisyyspäivän kunniaksi tein mustikkajuustokakun erittäin kauniista suomalaisesta ruokakirjasta: Petäjäisestä pestoon , aikamatka suomalaisiin makuihin. Kirja on julkaistu jo vuonna 2009 ja kirja on hieno kunnianosoitus suomalaiselle ruokakulttuurille kauniilla luonto- ja ruokakuvilla kuvitettuna.

Mustikkajuustokakku

”Oi, Suomi, katso, sinun päiväs’ koittaa,
yön uhka karkoitettu on jo pois,
ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa,
kuin itse taivahan kansi sois’.
Yön vallat aamun valkeus jo voittaa,
sun päiväs’ koittaa, oi synnyinmaa. ”

(Sibelius, Finlandia Hymni)

Mustikkajuustokakku

pohja:

80 g voita
200 g digestiivi-keksejä

täyte:

1 l mustikoita
1 dl vettä
5 liivatelehteä
600 g tuorejuustoa
4 dl kuohukermaa
2 dl sokeria
1 tl aitoa vaniljajauhetta ( esim. Urtekram)
2 rkl sitruunanmehua
tomusokeria

Valmistus:

Murenna keksit monitoimikoneessa. Sekoita sulatettu voi ja keksimurut keskenään tasaiseksi massaksi. Painele massa leivinpaperilla päällystetyn irtopohjavuoan pohjalle noin puolen sentin paksuikseksi tasaiseksi kerrokseksi. ( Itse käytin halkaisijaltaan 22 cm vuokaa ja tein lisäksi 4 juustokakkua hillopurkkeihin. Yhdessä erässä vuoan halkaisija todn.näk. 26 cm)

Kaada vesi ja mustikat kattilaan. Riko mustikoiden rakenne esimerkiksi perunanuijalla. Anna kiehua hetki. Siivilöi mustikat, jotta saat mehusta kirkkaan. Kaada mehu takaisin kattilaan. Liota liivatteita kylmässä vedessä noin 10 minuuuttia. Purista liivatetteet kuivaksi ja laita ne miedolla lämmöllä olevan mustikkamehun joukkoon. Odota, kunnes liivatteet sulavat. Nosta kattila jäähtymään. ( Itse sulatin liotetut ja kuivaksi puristetut liivatteet 2 rkl kiehuvaan vettä ja lisäsin sen sitten mustikkanesteeseen.)

Vaahdota kerma. Sekoita suuressa kulhossa tuorejuusto, sokeri, sitruunamehu ja kermavaahto. Kaada hieman jäähtynyt mustikkamehu-liivateseos joukkoon. Sekoita huolellisesti, kunnes massa on violettia. ( Tämä kakku ei ole, koska mustikoissani oli liikaa nestettä.)

Kaada juustomassa vuokaan murutaikinan päälle. Viimeistele pinta tasaiseksi lastalla. Nosta kakku hyytymään jääkaappiin neljäksi tunniksi tai yön yli. Koristele mustikoilla ja tomusokerilla.