Avainsana-arkisto: yrttikastike

Karitsavartaat, parsaa, uunikasviksia ja feta-jugurttikastike

Karitsavartaat, parsaa, uunikasviksia ja feta-jugurttikastike

KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ: K-SUPERMARKET LAAJASALO

Tänä vuonna pääsiäinen on sen verran myöhään, että ensin odotin sitä ja sitten melkein unohdin sen. Ja nyt mennään jo hurjaa vauhtia pääsiäispyhää kohti, mutta vielä tässä ehtii herkkuja suunnittelemaan. Sunnuntaina ovellamme hyppäsi pieniä suloisia noitia, yhdet epelit tekivät jopa santsikierroksen. Parempi niin, olen varmasti pääsiäistä ja kevättä kohden niin tuore ja terve kuin vain suinkin mahdollista!

Keväiset kasvikset

Meillä pääsiäisen ruokiin kuuluu melkein poikkeuksetta lammas. Monenmoista on tullut lampaasta kokattua, mutta näin keväisissä tunnelmissa syttyi ajatus grillatuista karitsavartaista. Erittäin maukkaat ja mureat vartaat valmistuvat esimerkiksi karitsan paahtopaistista. Samaisesta paistista paistaa myös muutamassa minuutissa maukkaita pihviä, kun leikkaa paistin kolmeksi pihviksi. Tekee sitten kummalla tapaa vain, kannattaa liha marinoida etukäteen. Näissä minun vartaissa on raikas sitruuna-yrttimarinadi. Ja sitten kolmas vinkki vielä. Karitsan paahtopaisti on myös mainio pataliha. Suomessa kun eletään, niin eihän sitä tiedä vaikka pääsiäisenä pyryttäisi lunta. Silloin voikin iskeä pataruoan himo!

Karitsavartaat valmiina grilliin
Vihreä parsaa

Vartaiden seuraksi valmistin helpot uunikasvikset ja grillattua parsaa. Vihreä parsa on mielestäni parasta nopeasti pannulla paistettuna tai grillattuna. Mielestäni näin siihen tulee enemmän makua ja parempi rakenne. Olen melkein kokonaan luopunut vihreän parsan keittämisestä. Kasviksissa on myös keväistä fiilistä ja onhan nyt parsan sesonki parhaimmillaan. Eihän parsaa voi pääsiäispöydästä unohtaa!

Grillattua parsaa

Kastikkeena on raikkaan suolainen feta-jugurttikastike. Lisäksi voi pyöräyttää yrtti-öljykastikkeen, jota voi halutessaan valuttaa kasvisten ja parsan päälle. Rakastan erilaisia kastikkeita ja niitä voi minun mielestäni olla pöydässä useampaa sorttia. Koko ateria valmistuu ihanan helposti, hyvästä mausta tingimättä.

Karitsavartaat, parsaa, uunikasviksia ja feta-jugurttikastike

Keväisen kaunista ja makoisaa pääsiäistä!

Kaikki reseptin raaka-aineet löytyvät K-Supermarket Laajasalosta!

Karitsavartaat

700-800 g ( 4 kpl) Reinin lihan luomukaritsan paahtopaistia
2 punasipulia

1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
3 rkl sitruunanmehua
2 tl oreganoa
2 tl timjamia
1 tl rosmariinia
2 rkl rypsiöljyä
suolaa ja mustapippuria

Valmistus:

Sekoita marinadin ainekset. Poista paistista mahdolliset kalvot ja leikkaa palat neljään osaan. Laita karitsan palat marinadin kanssa pussiin vuorokaudeksi.

Ota liha noin tuntia ennen grillausta pöydälle. Kuori ja lohko sipulit. Pujota karitsan palat ja sipulit vartaaseen. Jos käytät puisia tikkuja niin muista liottaa niitä puolisen tuntia ennen tikutusta.

Grillaa vartaat kypsiksi ( miel.medium tai maun mukaan) keskikuumalla lämmöllä välillä käännellen.

Uunikasvikset

2 pientä kesäkurpitsaa
1 rs (250g) Pirkka parhaat kirsikkatomaatteja
1 pkt luomu paprikoita ( 1 punainen ja 1 keltainen)
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunanmehua
1 tl hunajaa
suolaa ja mustapippuria

Kuumenna uuni 150 asteeseen. Huuhtele ja lohko kasvikset makusi mukaan. Heitä ne uunipellille mausteiden ja öljyn kera. Sekoittele hyvin. Kypsennä uunissa noin 45 minuuttia.

Grilliparsat

1 puntti vihreää parsaa
1 rkl öljyä
suolaa ja mustapippuria

Huuhtele parsat ja kuori parsat ohuelti nuppujen alapuolelta tyveä kohden. Napsauta/leikkaa puumainen kantaosa pois. Sipaise kevyesti öljyä parsan pintaan. Grillaa parsoja muutama minuutti, välillä käännellen. Mausta suolalalla ja pippurilla.

Feta-jugurttikastike

2 ½ dl turkkilaista jugurttia
100 g Pirkka parhaat fetajuustoa
2 rkl sitruunanmehua
1 rkl hunajaa
1 pieni tai puolikas valkosipulinkynsi murskattuna
suolaa ja pippuria

Valmistus:

Leikkaa feta pieniksi muruiksi ja sekoita muiden ainesten kanssa.

Yrtti-öljykastike

1 kourallinen tuoretta minttua
1 kourallinen tuoretta lehtipersiljaa
½ dl oliiviöljyä
1 rkl sitruunanmehua
1 rkl hunajaa
2 rkl auringonkukansiemeniä
suolaa ja mustapippuria

Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella sekaisin.

Kaurarisotto & yrtti-tahinikastike (gluteeniton)

Kaurarisotto & yrtti-tahinikastike

Mulla on menossa oikea kaurabuumi ja taas on löytynyt uusi kiva kauratuote. Se on Myllärin kaurarouhe, joka soveltuu risottoihin, puuroihin ja salaattipohjiin. Teen monesti salaatin pohjaksi esimerkiksi couscousia, kvinoaa tai bulguria. Gluteeniton täysjyvä kaurarouhe tuo tähän valikoimaani piristävää vaihtelua ja annan ison plussan aina kotimaisuudesta.

Testaamastani kasvis-kaurarisotosta tuli oikein maukasta ja sitä täydentää kivasti salaatti ja yrtti-tahinikastike.

Kaurarisotto

oliiviöljyä ja voita
1 valkosipulinkynsi kuorittuna ja hienonnettuna
1 pieni sipuli kuorittuna ja hienonnettuna
1 punainen paprika kuutioituna
2 ½ dl kaurarouhetta
1 rs herkkusieniä viipaloituna
4 dl kasvis-tai kanalientä
2 rkl sitruunanmehua
1 kourallinen minttua
1 kourallinen persiljaa
suolaa ja mustapippuria

Yrtti-tahinikastike

1 dl maustamatonta jugurttikastiketta
1 rkl tahinitahnaa
1 rkl sitruunamehua
½ valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 rkl tuoretta persiljaa
1 rkl tuoretta basilikaa
1 rkl tuoretta minttua
1 tl hunajaa
ripaus suolaa

Valmistus:

Valmista ensin tahini-kastike. Laita kaikki ainekset korkeaan kulhoon ja aja sauvasekoittimella tasaiseksi. Laita hetkeksi jääkaappiin tekeytymään.

Kuumenna öljy ja voi kattilassa. Kuullota ensin sipuleita. Lisää sitten kaurarouhe, paprikat ja kasvisliemi. Keitä pakkauksen ohjeen mukaan (noin 8-10 minuuttia), kunnes kaura on kypsää. Paista herkkusieniviipaleet erikseen öljyssä ja voissa pannulla. Kippaa mukaan risottoon. Mausta. Lisää suolaa tarvittaessa.

Tarjoa salaatin ja yrtti-tahinikastikkeen kanssa. Sopii myös lisukkeeksi.