Arkistot kuukauden mukaan: tammikuu 2016

Helpot runebergintortut

Runebergintorttu
Runebergintorttu

Runebergintortut on rakastettu klassikko. Runebergin päivää vietetään 5. helmikuuta, mutta tortuilla herkuttelu alkaa monilla jo tammikuussa, kun kaupoissa ja kahviloissa starttaa torttumyynti heti vuoden vaihteen jälkeen.

Kotitekoiset runebergintortut valmistuvat helposti muffinsivuoassa, jollei omista sylinterivuokia. Ulkonäkö ei ole ihan kaupan torttujen muotoinen, mutta tortut maistuvat erittäin makoisilta. Taikinan pehmennykseen käytetään yleensä punssia, mantelikööriä ja kermaa tai maitoa. Minun versiossa on hurmaavaa mantelikööriä ja vähän myös maitoa. Onneksi ihana naapurini kiikutti minulle Amarettoa pienen mukillisen, kun omasta kaapista ei juomaa löytynyt.

Viime kesän vadelmista tehty hillo koristaa torttuja sokerirenkaan kera. Ihania, mutta tuli vaan tehtyä liian pieni satsi. Nämähän hupenevat hetkessä, suosittelen siis taikinan tuplausta!

Helpot runebergintortut ( noin 8 torttua)

100 g voita (pehmeää)
¾ dl sokeria
1 kananmuna
1 dl jauhettua mantelia
1 dl piparkakkumurua
½ dl korppujauhoja
1 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
noin 4 rkl mantelilikööriä tai kermaa/maitoa / tai punssia

Koriste:
vadelmahilloa ja sokerikuorrutetta

Valmistus:

Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon myös kananmuna. Sekoita puuuhaarukalla taikinaan jauhettu manteli, piparkakkumurut ja korppujauho.

Sekoita kulhossa vehnäjauhoihin leivinjauhe ja sekoita seos taikinaan.

Pehmennä taikina liköörillä ja/tai maidolla. Minä käytin molempia. ( 1 rkl maitoa ja 4 rkl mantelilikööriä. )

Jaa taikina muffinssivuokiin, jotka on aseteltu muffinsipellille. Paista 175 asteisessa uunin keskiosassa noin 20-30 minuuttia. Kokeile tikulla kypsyys!

Anna leivonnaisten hetki jäähtyä. Laita leivonnaisten keskelle nokare hilloa ja purista sokerikuorrutetta hillon ympärille.

Lähde: Kotilieden uusi leivontakirja 2003 ohjetta mukaillen

Saatat tykätä myös

Appelsiini-parsakaalisalaatti oliiveilla ja parmesaanilla

Appelsiini-parsakaalisalaatti
Appelsiini-parsakaalisalaatti

Puutarhaliitto ja Kotimaiset Kasvikset ry ovat nimenneet kukkivat kaalit eli parsakaalin ja kukkakaalin vuoden 2016 vihannekseksi. Todella upea juttu, minäkin satun rakastamaan kaikenlaisia kaaleja – myös näitä kahta.

Tällä kertaa kokeilin höyrytetyn parsakaalin seuraksi appelsiinia. Näistä kahdesta syntyi ihanan raikas ja kevyt salaatti. Pikkaisen pistin herkkuja joukkoon, hieman vihreitä oliiveja ja parmesaani lastuina. Ne sopivat täydellisesti tähän salaattiin.

Appelsiini-parsakaalisalaatti
Appelsiini-parsakaalisalaatti

Salaatti sopii mainiosti, vaikka paistetun kanan tai lohen seuraksi. Tai myöhäisellä aamiaisella / lounaalla sen voi tarjota munakkaan ja hyvän leivän kera.

Appelsiini-parsakaalisalaatti

2 appelsiinia ( 1 tavallinen , 1 veriappelsiini)
1 parsakaali
10 vihreää oliivia ( kokonaisena tai viipaleina)
parmesaania lastuiksi höylättynä maun mukaan
tuoretta basilikaa maun mukaa

salaattikastike:

½ limetin mehu
½ dl oliiviöljyä
1 tl soijaa
1 tl dijonsinappia
1 rkl kiehuvan kuumaa vettä
1 cm tuoretta inkivääri raastettuna
suolaa ja mustapippuria

Valmistus:

Sekoita kastikkeen ainekset kannellisessa kulhossa. Ravista hyvin, niin että kastike sakenee.

Huuhtele ja leikkaa kukinnot irti. Höyrytä parsakaalin kukintoja viitisen minuuttia. Ne saavat jäädä napakoiksi. Voit myös keittää kukinnot nopeasti, mutta laita ne keittämisen jälkeen heti kylmään veteen niin väri pysyy kauniin vihreänä.

Leikkaa appelsiineista päät pois ja kuori kalvottomiksi terävällä veitsellä. Viipaloi malto renkaiksi.

Yhdistä kulhossa kaikki ainekset ja kaada kastike päälle.

Saatat tykätä myös

Aurinkoinen katkarapu-mangowokki

Katkarapu-mangowokki nuudeleilla
Katkarapu-mangowokki nuudeleilla

Tämä on ihanan aurinkoinen ja nopea wokki, joka piristää vaikka tälläista harmaata ja sateista talvipäivää. Wokissa ilahduttaa etenkin mango, joka sopii mainiosti katkarapujen seuraan. Ja juuri mangon takia wokki on myös lasten suurta herkkua.

Katkaravut eivät maistu ihan kaikille, mutta ne voi myös lisätä halukkaiden lautaselle vasta lopuksi. Ystäväni tarjosi tätä wokkia kerran siihen tapaan, että wokissa kuumennettiin vain nuudelit. Muut herkut lisättiin annokseen ruokailijan toiveen mukaan vasta pöydässä. Hyvä vinkki sekin, jos pöydässä on mukana pikkunirsoilijoita.

Katkarapu-mangowokki nuudeleilla ( kahdelle -kolmelle)

rypsi- tai maapähkinäöljyä
2 valkosipulinkynttä kuorittuna ja hienonnettuna
2-3 cm inkivääriä kuorittuna ja hienonnettuna
½ chili siemenet poistettuna ja hienonnettuna
180 g katkarapuja ( sulatetut tai säilötyt)
3 kevätsipulin vartta ( vihreä osa) hienonnettuna
1 mango kuorittuna ja kuutioituna
1 avokado kuorittuna ja kuutioituna
kourallinen korianteria hienonnettuna

250 g nuudelia keitettynä

kastike:
3-4 rkl soijakastiketta
2 rkl limetinmehua
1 tl hunajaa

Valmistus:

Keitä nuudelit kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita kastike ainekset pienessä kulhossa.

Kaada öljyä pannulla ja kuumenna. Kuullota ensin hienonnettu valkosipuli, chili ja inkivääri. Lisää nuudelit ja wokkaa muutama minuutti lisää. Lisää lopuksi katkaravut, kevätsipuli ja mango. Wokkaa enää ihan hetki, max minuutti, koska muuten katkaravut sitkistyvät. Ota pois levyltä. Kaada kastike päälle. Sekoita.

Lisää annoksen päälle avokadoa ja korianteria.

Saatat tykätä myös